Loppusyksyn lämpöaalto aukaisi lahnaikkunan

Puut olivat jo kellastuneet ja syksy oli pitkällä. Ajatukseni olivat siirtyneet kokonaan hauen ja ahvenen kalastukseen. Suunnitelmiini tuli kuitenkin muutos, kun säätiedotuksessa luvattiin seuraavaksi päiväksi todella lämmintä keliä. Ehkäpä vielä voisi saada lahnoja.

Syksy on aikaa, jolloin moni meistä kalastaa haukea ja ahventa, toiset ehkä meritaimenta ja osa kuhaa. Itse kalastan syksyllä monesti lahnaa, sillä talvea varten tankatessaan ne syövät usein hyvin ja silloin niiden onginta voi olla todella hienoa. Lokakuun puolivälissä on kuitenkin yleensä jo liian myöhä lähteä lahnaa onkimaan. Lahnat eivät vaan yksinkertaisesti tunnu enää ottavan syöttiin, kun vesi on riittävän kylmää.

Lämpöaalto muuttaa tilanteen

Olinkin jo siirtänyt särkikalojen ongintaan tarkoitetut välineet sivummalle kevättä odottamaan. Mutta kun säätiedotuksessa yhtäkkiä luvattiin lämpöaallon saapuvan maahan ja mittarilukemien nousevan lähelle kahtakymmentä, oli aika valmistautua vielä yhteen lahnaonkireissuun ennen talven tuloa. Tätä tilaisuutta ei kannattaisi hukata.

Pakkasin kelaonkivavan, haavin, syötit ja muut tarvikkeet valmiiksi autoon odottamaan seuraavaa aamua. Tarkistin vielä sääennusteen kertaalleen ennen nukkumaan menoa ja se oli edelleen sama; kahdeksi seuraavaksi päiväksi oli luvassa vuodenaikaan nähden todella lämpimiä kelejä. Nyt jos koskaan lahnat aktivoituisivat, ainakin toivoin niin.

Kohteena syvänne

Kohteena oli melko pieni ja matala lampi, sellaisiahan Pohjanmaan lammet yleensä ovat. Lammessa on yksi syvänne ja lahnat olisivat nyt varmasti siellä. Syvänteestä kun löytyisi todennäköisesti hieman lämpimämpää vettä ja lahnat ovat tunnetusti lämpöhakuisia kaloja.

Kesä ja syksy olivat olleet hyvin kuivia, mikä oli laskenut lammen vettä. Veden vähyys paransi todennäköisyyttä kalojen löytymiselle, sillä syvänteen ulkopuolella oli nyt tavallistakin matalampaa.

Soutelin hiljalleen kohti syvännettä ja tarkkailin samalla veden väriä. Se näytti vielä suhteellisen kirkkaalta. Syvänteen reunalla vesi kuitenkin muuttui äkisti hyvin sameaksi. Se oli selvä merkki siitä, että lahnat olivat paikalla. Nyt näytti hyvältä. Vesi oli syvänteen kohdalla niin sameaa, että lahnat selvästi ruokailivat.

Varovaiset alkuvalmistelut

Soudin veneen varovaisin aironvedoin tuulen yläpuolelle, aivan syvänteen reunalle. Nyt oli oltava varovainen, jotta lahnat eivät säikähtäisi. Laskin ensin veneen keulaköydessä kiinni olevan ankkurin varovasti pohjaan ja sen jälkeen toisen ankkurin perästä, senkin vähintään yhtä varovasti ja äänettömästi. Vene asettui niiden varassa juuri sopivasti aivan syvänteen reunaan.

Vielä ei kuitenkaan voinut aloittaa ongintaa, vaan ensin oli hieman rohkaistava lahnoja syömään. Avasin säilykemaissipurkin ja sekoitin maissien sekaan pari hyppysellistä Brasem-hajustetta, josta lahnat pitävät. Latasin annoksen maissia mäskiritsaan ja ammuin maissinjyvät keskelle syvännettä. Vielä toinen ja kolmas satsi maissia lensi ilmojen halki ja homma oli siltä osin valmis. Nyt oli sopiva hetki juoda kuppi kahvia ja antaa lahnojen sillä aikaa tutustua tarjoiluihin ja kasvattaa ruokahaluaan.

Downsizing

Kun kahvi oli juotu, oli aika kasata vapa. Koska vesi oli jo kylmää ja sitä oli normaalia vähemmän, olisivat lahnat nyt todennäköisesti tavallista arempia. Välineet piti siis valita sen mukaisesti, eli normaalia pienemmät ja herkemmät. Aloitin sitomalla siiman päähän kokoa kymmenen olevan koukun.

Seuraavaksi kiinnitin siimassa olevaan pikalukkoon läpinäkyvän Crystal Waggler -tyyppisen kohon, joka oli kantavuudeltaan 3,0 + 0,8 g. Syötinkin pitäisi varmaan olla tavallista pienempi, joten valitsin ison kastemadon sijaan sitä selvästi pienemmän tunkiolieron. Pujotin koukkuun vielä päällimmäiseksi yhden maissinjyvän. Tämän luulisi kyllä toimivan.

Hyvä aloituskala

Onneksi olin ankkuroinut veneen niin, että tuuli oli takana ja pääsin heittämään myötätuuleen. Näin sain heitettyä kevyeksi skaalaamani ongen riittävän kauas, ilman sen suurempia riuhtaisuja. Koho laskeutui juuri sopivaksi katsomaani kohtaan syvänteen päälle. Kelasin löysän siiman pois, koho nousi pystyyn ja asettui niin, että siitä näkyi vain sen punainen kärkiosa.

Pienet aallot löivät kohon yli, mutta se pysyi kuitenkin itsepintaisesti näkyvissä. Siellä se loisti punaisena, näyttäytyen aina aaltojen välistä. Hetken kuluttua se kuitenkin yhtäkkiä hävisi. Tein tartutuksen ja siiman päässä tuntui raskasta painoa. Mahtavaa, ne tosiaan syövät näinkin myöhään syksyllä. Kala lähti uimaan sivulle ja veti pari metriä siimaa kelalta. Vastus ei kuitenkaan ollut ihan samaa luokkaa kuin lämpimän veden aikaan ja pian sain lahnan jo veneen viereen. Laskin haavin veteen ja sain nostettua kalan veneeseen.

Lahna oli tumma, lähes musta ja se näytti hyvän kokoiselta. Päätin punnita sen. Puntari näytti painoksi 2,39 kg, mikä oli tähän paikkaan ihan kiva lukema. Suurempiakin täältä kyllä löytyy, mutta tänään ja näin myöhään syksyllä jo pelkkä lahnan saaminen tuntui onnistumiselta. Laskin kalan takaisin uimaan ja se ampaisi suoraan kohti syvännettä.

Ammuin ritsalla lisää maissinjyviä onkipaikalle ja vaihdoin uudet syötit koukkuun. Aurinko paistoi ja keli tuntui vuodenaikaan nähden todella lämpimältä. Mietin, että mahtoikohan kukaan muu tässä maassa olla juuri nyt lahnaongella, tuskin ainakaan kovin moni.

Varovaista syöntiä

Koho kellui taas veden pinnalla, eikä tahtonut millään upota. Useamman minuutin kohoa tuijoteltuani kelasin ongen ylös ja tarkistin syötin. Se näytti olevan kunnossa, joten heitin ongen takaisin, mutta hieman eri kohtaan. Ehkä lahnat olisivat vähän siirtyneet.
Hetken aalloilla keikuttuaan koho nousi muutaman sentin, minkä jälkeen se sukelsi suoraan pinnan alle. Pian haavissa oli jo päivän toinen lahna, tällä kertaa hieman edellistä pienempi.
Homman juoni alkoi hiljalleen selvitä; aina kun sain lahnan, tuli seuraava tärppi hieman eri kohdasta kuin edellinen.

Lahnat tuntuivat väistävän syöttiin napannutta ja vastaan taistelevaa kalaa. Tämä havainto auttoi ja pian oli jo kolmas lahna kiinni. Syönti ei kuitenkaan missään vaiheessa yltynyt kovaksi, ei läheskään sellaiseksi kuin se joskus alkusyksyllä voi parhaimmillaan olla. Mutta tärppejä tuli tasaisin välein ja kalat olivat hyvän kokoisia, keskimäärin kahden kilon luokkaa.
Loppusyksyn valoisa aika on kuitenkin lyhyt. Aurinko alkoi hiljalleen painua kohti puiden latvoja ja ilma viileni selvästi. Lahnan syönti hiipui samaa tahtia auringon laskun kanssa ja loppui lopulta kokonaan. Se teki onginnan lopettamisesta helppoa, eikä tällä kerralla tarvinnut tehdä kovin montaa viimeistä heittoa. Päivä oli onnistunut mainiosti. Sain laskujeni mukaan 11 lahnaa, mikä oli paljon enemmän kuin olin uskaltanut odottaa.

Teksti ja kuvat JUHA OJAHARJU