Tasuriahvenia

Alueen säännöt
Kaikki onginnasta sekä talvi- ja kesäpilkinnästä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt - Pilkkivaatteet, pilkkikengät
mylläri
Viestit: 707
Liittynyt: 11:41:18 19.04.2006

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja mylläri »

Aika normaaleja havaintoja AkiK:lla. Ahvenhan siirtyy kalaravintoon yleensä siinä 15 cm paikkeilla, ja ennen sitä sen ravinto koostuu enimmäkseen pohjaeläimistä.Mitäpä se sintit siis tasureitten perään ymmärtäisivät tai välivesissä liikkuisivat. Väliveteen nouseminen voi olla kohtalokasta pikku sintille. Että en sanoisi että tuossa nyt välttämättä on mitään erilaisia kantoja, kunhan vaan käytös muuttuu kun ikää ja kokoa tulee lisää. Toki niitä voi kannoiksikin sanoa, koska kanta on hyvin epämääräinen käsite muutenkin.

Tuota ahventen välivesisaalistusta olen miettinyt viime aikoina erityisesti Jallu44:n ansiokkaiden kaikuluotaushavaintojen pohjalta. Olen hieman alkanut kyseenalaistamaan noita syvän päällä liikkuvia ajoahvenia, kun ei niihin tunnu kukaan törmäävän. Yksi tuttu muikun verkottajakin sanoi, ettei ole koskaan saanut ahvenia pintaverkoista syvän päältä. Uskoisin että yleensä ajoahvenet liikkuvat pääsääntöisesti pohjaa pitkin myös silloin kun ne saalistavat välivedessä. Pohjaa pitkin ahvenet pääsevät varmasti parhaiten lipumaan pahaa aavistamattomien kuoreiden ja tasapainopilkkien alapuolelle, mistä onkin helppoa napata suupala nopealla iskulla. Kaikuluotaimen avulla tähänkin kysymykseen varmasti löytyisi vastaus.
Omien havaintojen perusteella myös välivesiahventen saantikorkeus riippuu hyvin paljon veden syvyydestä, enkä ainakaan itse ole saanut 10 m vedestä ajoahvenia kannen alta. 6 m onkisyvyyksissä onkin jo ihan yleistä saada kaloja heti jään alta. Eli olisiko tuo 6 m sellainen normaali maksimi saalistusetäisyys, josta ahven lähtee nousemaan saaliin perään. Varmasti tuo iskuetäisyys on myös jossain määrin syönnistä kiinni, mutta olisi hyödyllistä kuulla muiden omakohtaisia havaintoja siitä kuinka kaukana pohjasta on ajoahvenia napsunut....
Kalastus tehostuu jonkin verran, jos tietää maksimisyvyyden jota syvemmällä ei kannata kalastaa pintavesiä.
Lajin helppous viehättää.
Avatar
Suurkalastaja
Viestit: 1198
Liittynyt: 01:43:06 21.02.2009
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Suurkalastaja »

Hieno keli oli taas tänään onkia Saaristomerellä. 8) Kalat eivät vaan olleet samaa mieltä, ei nykyäkään. Jäällä olin klo 15.30-18.00.
Avatar
Säärä
Viestit: 441
Liittynyt: 13:52:44 09.11.2006
Paikkakunta: Tampere

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Säärä »

mylläri kirjoitti:Uskoisin että yleensä ajoahvenet liikkuvat pääsääntöisesti pohjaa pitkin myös silloin kun ne saalistavat välivedessä. Pohjaa pitkin ahvenet pääsevät varmasti parhaiten lipumaan pahaa aavistamattomien kuoreiden ja tasapainopilkkien alapuolelle, mistä onkin helppoa napata suupala nopealla iskulla. Kaikuluotaimen avulla tähänkin kysymykseen varmasti löytyisi vastaus.
Samoilla ajatuksilla myös täällä, osittain johtuen muutamista kaikuluotainhavainnoista kuin myös muutamasta kerrasta kun olen onnistunut seuraamaan monta tuntia kestäneitä ajoahvenparvien karkeloita, joissa parvilla on taipumus aloittaa otti ylhäältä ja syönnin hiipuessa aina hakeutua pohjaa kohti, jossa syönti lopulta loppuu ko. päivältä. Pohjan tuntumaan ahvenet tuntuvat jäävän "parkkiin", jossa niitä on välilä mahdoton enää saada innostumaan juuri mistään sillä hetkellä.

Ahvenella on tosiaan uskomaton kyky singahtaa esim pohjasta aivan kannen alle kurkkaamaan tasuria kympinkin vedessä. Eri asia on antaako kala merkkiäkään siiman päähän käynnistään. Omat kokemukset ovat kaikki suht kirkasvetisiltä järviltä. Juurikin eilen näitä samoja asioita pohdittiin Pahakuikan kanssa jäillä, kun ajoahvenia ei löytynyt mutta kaiku näytti pohjassa makaavan passiivisen puoleista ahventa.
Päivää ei voi vaihtaa. Tasuria voi.
toutonen
Viestit: 12
Liittynyt: 19:59:59 03.02.2011
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja toutonen »

onkohan se tilanne pyhäjärvellä muuttunut viime vuosina kuoreiden osalta, kun luin jokunen vuosi takaperin Erän kuhanumerosta, että pyhäjärvessä olis niukka kuorekanta. Lempäälän puoleisesta päästä olen kuullut, että alhonselällä olis hyvä kuorekanta, muttei muualla kovin hyvä. Pyhäjärvestä en ole saanut isolta selältä( vakkala, palho ym), isompia 200-500g, kuin joitakin yksilöitä, ei koskaan 10:tä paistikasta reissulla ja ne on löytyny 3-6metristä. Mutta toutoselta 1,5-3m on löytyneet isot ja niillä on monesti ahventa, särkeä ym? mahassa, kerran oli matalassa kuukauden ajan kuoreahvenia, kun ei kukaan muu onkinut kyseisestä paikasta, sai rauhassa onkia. Sieltä tuli parhaillaan yli 10 kilon pussi keskipainoltaan 150g ahventa. Mutta isot tuntuu olevan kovin satunnaisia, kerran pari talvessa saa 10 kpl yli 1500g.
Avatar
MiPo
säkylän jonglööri
Viestit: 332
Liittynyt: 00:46:04 22.04.2007
Paikkakunta: Tampere

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja MiPo »

Tänään tehtiin pisto uusille oletetuille ottipaikoille. Jäälle suunnatessa tuli mietittyä, että nyt olisi kaikki perinteiset tuulimyllyt nujerrettavana; oli kirkasta mietotuulista kevätsäätä, itätuulta ja kuukin poskellaan. Mutta kalaanhan pitää aina mennä, jos vapaapäivä yllättää. :roll: Kaikki ylöstulleet ja irronneet tasuriahvenet olivat, miten sen nyt sanoisi, lähempänä 900g kuin kiloa.. Eli pientä. :lol:

Aamuun mahtui kuitenkin yksi merkittävä tapahtuma, kun 6m vedestä nakersi aivan kannen alta vihaiseen tyyliin. Luulin otusta alkuun parin kilon haueksi, mutta suureksi ilokseni reiästä solahti nätti 1,4-kiloinen taimen kuoretasurini koukut tiukasti suupielissään. Ei nyt ihan monsteröringen, jota Svaniksen iskujoukko lähtee taas pian tavoittelemaan, mutta suuri lohdutuspalkinto kuitenkin. Nyt on viimein pilkkitaimen plakkarissa ja voi hyvillä mielin keskittyä parempien ahvenpaikkojen hakuun. :lol:

Kuva
Pilkittäessä ison ahvenen ja hauen erottaa toisistaan siten, että ylös asti tulleet ovat haukia.
/Mikko Pohls
Avatar
Säärä
Viestit: 441
Liittynyt: 13:52:44 09.11.2006
Paikkakunta: Tampere

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Säärä »

MiPo kirjoitti:Nyt on viimein pilkkitaimen plakkarissa ja voi hyvillä mielin keskittyä parempien ahvenpaikkojen hakuun. :lol:
Vau! :juu: Toivottavasti pääsee itsekin tuollaiseen kosketuksiin ensi viikolla monsteröringenin paratiisissa olen daivaassa ! Nätti kala! Samoilla vesillä eilen kierrellessä näin kaiussa yhden suuremman elukan joka kruisi välivesiä hetken tasurin alla ja hävisi. Hieman taimeneksi aavistelin pelipaikat ja potentiaalit tuntien mutten halunnut enempiä itseäni ajatuksella kiusata.... :lol: Kaikki muut ahveniksi luokittelemani kalat nousivat aina pohjasta kuvaan pieneen houkuttelun jälkeen.
Viimeksi muokannut Säärä, 19:34:01 17.03.2011. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Päivää ei voi vaihtaa. Tasuria voi.
Avatar
jagge86
Viestit: 1347
Liittynyt: 20:43:29 26.03.2008
Paikkakunta: Kangasala

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja jagge86 »

Nässyltäkö tuli taimena?
Avatar
Sami552
Viestit: 269
Liittynyt: 19:32:30 16.02.2008
Paikkakunta: Tampere, Hallila

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Sami552 »

Mipolla komea tane!

Tänään Länkyllä tasuroimassa, myös minulla ensimmäistä kertaa taimen tasurin päässä roikkumassa. Noin 10m vedestä ja neljä kehäystä jään alta nousi valtava lenkki kevennettyyn, piti kehäys nostaa siimaa, että sai vastaiskun. Kala oli samantien reiän suulla, siinä muljahteli vähän aikaan, ja sitten räjähdysmäiseen syöksyyn ja meikäläinen olkapäätä myöten avannossa. Ei puhettakaan, että olisi kerinnyt siimaa kehäyksiltä antamaan, kala vei sata nolla. Ikinä ole ollut mitään vastaavaa siiman päässä, joten vaikea oli siinä tilanteessa toimia. Kyllä vähän aikaa kädet tärisi tapauksen jälkeen, näin tällä kertaa. :shock:
Viimeksi muokannut Sami552, 20:57:23 17.03.2011. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Salattu
Viestit: 125
Liittynyt: 13:08:10 30.06.2010

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Salattu »

Pitäis käyttää esim. 0,5mm kuitua niin ei karkais kalat ainakaa siiman puolesta. Nostais vaan kaikki kylmän viileesti ylös käsipelillä. Tuskin ne kalat oikeesti noita siimoja kauheesti huomaa, eikös ennenkin käytetty paksua lankaa... :D
Avatar
Säärä
Viestit: 441
Liittynyt: 13:52:44 09.11.2006
Paikkakunta: Tampere

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Säärä »

Sami552 kirjoitti:Tänään Länkyllä tasuroimassa, myös minulla ensimmäistä kertaa taimen tasurin päässä roikkumassa.
No jopas! Nythän ovat taimenet villiintyneet! Tuollaista kalaa on aina upea päästä edes pitelemään. :D
Päivää ei voi vaihtaa. Tasuria voi.
Avatar
pahakuikka
Viestit: 426
Liittynyt: 14:13:35 01.07.2009
Paikkakunta: Tampere

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja pahakuikka »

Oman pilkkipäivän sisältö kävikin melko tyhjentävästi esille jo Mipon raportista. Aamusta muutamia parempia kontakteja, mutta saaliiksi vain pilkin mittaista ahventa. Hieno oli Mipon taimen ja hienoa, että Samikin on jo päässyt kosketuksiin. Kovin on sellainen tuntu, että ainakin alta parin kilon taimenet liikkuu samaa kyytiä isompien ahventen kanssa ruoan haussa. Omat kontaktit taimeniin on tullut joka kerta kun, alle on tullut kuoretta jahtaavia ahvenia. Olis kiva tietää tekeekö joku foorumilaisista pilkkireissuja tarkoituksella taimenen perässä ja tuleeko ohessa myös parempaa ahventa. Täytyy varmaan kohta avata uusi keskusteluaihe pilkkitaimenille, ellei sellaista vielä ole.
Avatar
ak82
Viestit: 220
Liittynyt: 16:53:04 09.09.2007
Paikkakunta: Tampere

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja ak82 »

Nätti taimen MiPolla! Onnittelut! =D>
MiPo kirjoitti:mutta suureksi ilokseni reiästä solahti nätti 1,4-kiloinen taimen kuoretasurini koukut tiukasti suupielissään. Ei nyt ihan monsteröringen, jota Svaniksen iskujoukko lähtee taas pian tavoittelemaan
Täytyy vielä sanoa että justiinsa pistin yhden kuoreherkun kukkaroon valmistautumaan ruotsin reissuun... Ei taida olla vielä kerenneet nämä sun tasurit svaniksella käydäkkään?

Niin ja jos taimen tulee kuoreella jäälle niin argentiinalaisen herttuattaren punaista taikajuomaa pullon pistän ilomielin... :mitaviddua: :lol:
Avatar
perza
da´ keittiöpönö
Viestit: 4716
Liittynyt: 10:03:55 16.05.2005
Paikkakunta: Mikkeli
Viesti:

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja perza »

pahakuikka kirjoitti:Oman pilkkipäivän sisältö kävikin melko tyhjentävästi esille jo Mipon raportista. Aamusta muutamia parempia kontakteja, mutta saaliiksi vain pilkin mittaista ahventa. Hieno oli Mipon taimen ja hienoa, että Samikin on jo päässyt kosketuksiin. Kovin on sellainen tuntu, että ainakin alta parin kilon taimenet liikkuu samaa kyytiä isompien ahventen kanssa ruoan haussa. Omat kontaktit taimeniin on tullut joka kerta kun, alle on tullut kuoretta jahtaavia ahvenia. Olis kiva tietää tekeekö joku foorumilaisista pilkkireissuja tarkoituksella taimenen perässä ja tuleeko ohessa myös parempaa ahventa. Täytyy varmaan kohta avata uusi keskusteluaihe pilkkitaimenille, ellei sellaista vielä ole.
Katsoppas nimimerkki "kitkaton" raportteja. Joskus on taimenkin osunu kohille. :D
Itse olen yhden taimenen saanut vahinko saaliina tapsipilkillä. Sellainen alta 50cm rääpäle se oli. Aikasemmin tuli samasta reiästä muutama paisti ahven(ei tosin mitään isoja). Alueella oli varmasti kuoretta ja ehkä muikkuakin. Yksi hyvä tälli oli myös joskus kovin muikku rikkailla vesillä aivan jään alta tasuriin. Kerkesin vain delfinistä painaa jarru nappulan pohjaan ja siimaa läks pihalle vauhdilla. pari sekunttia vei ja irtosi. Tältä alueelta ei mitään muuta kala havaintoa ja vettä alla 15-25m.

Mutta siellähän ne lohikalat vaeltelee pitkin talvea selkä raapien jäätä. Keväämmällä todennäköisesti pinnassa uiskentelu/saalistaminen vielä lisääntyy. Johtuen tietysti siitä että pikkukala nousee katsomaan valoilmiötä ja taimen sen perässä. Muikusta en tiedä nouseeko pintaan talvella, mutta kuore kyllä.

Asiasta sivuun,
Minusta tuntuu että nyt on kaikki kalat välivedessä. Veli kävi eilen onkimassa kissalle vähän särkiä. ekat 5-6 reikää ei tuottanut tulosta. sitten löyty 7m vedeltä särkeä vaikka kuinka, mutta piti onkia 50cm-1m jään alta. :mitaviddua:

Nii ja Mipolla nätti taimen. Tuosta jo tekee mahtavat graavit tai vaikka ihan pannulle palaset.
Vuosivaappu 2015 nyt saatavilla!

Vuosivaappu 2015
Avatar
MiPo
säkylän jonglööri
Viestit: 332
Liittynyt: 00:46:04 22.04.2007
Paikkakunta: Tampere

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja MiPo »

Kiitos onnittelijoille. Mukavia yllätyksiä tuommoiset - saa välillä syödä muutakin kuin tasuriahventa. :roll:
ak82 kirjoitti:Nätti taimen MiPolla! Onnittelut! =D>
Täytyy vielä sanoa että justiinsa pistin yhden kuoreherkun kukkaroon valmistautumaan ruotsin reissuun... Ei taida olla vielä kerenneet nämä sun tasurit svaniksella käydäkkään?
Niin ja jos taimen tulee kuoreella jäälle niin argentiinalaisen herttuattaren punaista taikajuomaa pullon pistän ilomielin... :mitaviddua: :lol:
Ei ole nuo tuotokseni Ruotsia vielä nähneet, mutta varmasti pelaavat sielläkin. Harmittaa melkoisesti, kun tämän vuoden kiertue jää osaltani väliin kiireiden vuoksi, mutta yritän rimpuilla täällä etelämpänä. Jäähän nälkä kasvamaan korkoa ensi vuoteen.. :) Sovitaan kuules niin, että minä ostan sulle Herefordin, mikäli saat kuvallani taimenen tai yli kilon ahvenen.. :wink:
Pilkittäessä ison ahvenen ja hauen erottaa toisistaan siten, että ylös asti tulleet ovat haukia.
/Mikko Pohls
Avatar
Sostakovits da Silva
Ilmo Tampio Lounasheimo
Viestit: 8589
Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Sostakovits da Silva »

Tuo taimen olisi kelvannut tännekin ruokapöytään :D

Vaikea päivä taas vanajalla. Herätys 5.00 ja jäällä 6.50-15.00.

Alussa railontynkään porasin ja siitä pinnasta silppu rupesi tökkimään. Hankkimieni uusien perinne-onkien kanssa oli vaikeuksia nostaa kalaa, kun diakonaalilla pystyy vavan pitämään koko ajan kädessä, leikkimään helikopteria. Pitää ruveta opettelemaan tämä käsien väliin/peukaloon kehiminen. Harjoittelussa taitaa mennä oma aikansa, oppii tämänkin ehkä 20 vuoden sisällä, ettei siima pomppaa avoisesta kärkihäkkyrästä.
Tästä 5 silppua, suurin ehkä noin 70 g. Liikuin paikkaan mistä sain maanantaina noin 300 g, ahvene mutta paikka oli ihan tyhjä. Tästä menin eräiden äijien luokse (tuttuja olivat),. Kyllä siellä oli isompaa kalaa kuulemma, mutta tulivat ylös hissillä, huonosti ottivat suuhunsa. Kävivät välistä paukauttamassa. Porailin reikiä, liikuin ja yritin etsiä kalaa, tulihan sieltä sitten 100 ja 150 g ahvenet, mutta hakusessa oli kala.
Oli sitten jo puolipäivä ja vierestä veti sitten 200 ja 480 g ahvenet. Etsintä jatkui, mutta aika vaikeata oli löytää kalaa. Kaukana selällä moottorikelkka miehet liikkuivat paikasta paikkaan, joten kaakkoistuuli taisi viedä kalatkin kattilasta. En onnistunut oikein nytkään löytämään vapaapäivä meni tyhjän etsimiseen. Katsoo jaksaako maanantaina enää vapaapäivää uhrata vanajan ahventen etsintään,vaihtaako järveä, vai meneekö suosiolla töihin. Kelit ratkaisevat maanantainan tilanteen. Jäätä kaikkinensa on se 65-75 cm, riippuu paikasta. Jään päällä on ensin kinos 20-30 cm, jossa kohvaa ja vettä välissä. Yksi pakettiautokin jäällä näkyi huristelevan vierestä. Itse en jäälle autolla lähde urheilemaan, jos tuo kinos pettää, niin ollaan kiinni ja tiukkaan. Jotain 30-40 reikää tuli koplattua. Kävelyä tuli se noin 2 km, Aika pienellä alueella liikuin tänään.
Tuollahan nuo sinttiahvenet, noin 20 kpl odottaa paistamista. Olisin mielelläni ottanut isompiakin pannulle tirisemään
Liitteet
IMGP8821perjantain sintit.JPG
IMGP8821perjantain sintit.JPG (97.19 KiB) Katsottu 4734 kertaa
Viimeksi muokannut Sostakovits da Silva, 16:05:48 19.03.2011. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Avatar
kirppu
Viestit: 3056
Liittynyt: 09:01:56 14.10.2006
Paikkakunta: Pielavesi
Viesti:

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja kirppu »

Eilen oli onkipäivä. Aamusta vähän söi ja muutamia kaloja tuli. Päivemmällä oli hiljaista. Yllättävän monta kalaa tuli. Saimme 19kpl ahvenia 150-250g välillä oli painot. Kirppulilla oli yksi kosketus isompaankin, mutta ei tullut ylös, joka irtosi heti.Paikalliset onkimiehet ja -mammatkin tuli kalapaikallemme kokeilemaan pyytöjään. herää pahvi

Taitaa olla, että suurahvenjärvessämme on myös pienempää kalaa ihan kohtuullisesti. Saattaa olla, että laikkujen aikaan tömähtelee.

Tuli hommattua kaiku. Oletteko pitäneet anturia kepin nokassa vaiko ihan irtaallaan?Kaveri kertoi, ettei anturi pysy suorassa pelkän johdon päässä. Meillä on samanlaiset vehkeet. Miten kaiku näyttää ihan matalassa olevat kalat, esim jos vettä on vain 3metriä?
-ahven on paras kala-

kirpunvapa@gmail.com
Avatar
Piatu
Kevennetyn keksijä
Viestit: 1791
Liittynyt: 21:36:52 06.10.2008
Paikkakunta: Jns/Lieksa
Viesti:

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Piatu »

kirppu kirjoitti:Eilen oli onkipäivä. Aamusta vähän söi ja muutamia kaloja tuli. Päivemmällä oli hiljaista. Yllättävän monta kalaa tuli. Saimme 19kpl ahvenia 150-250g välillä oli painot. Kirppulilla oli yksi kosketus isompaankin, mutta ei tullut ylös, joka irtosi heti.Paikalliset onkimiehet ja -mammatkin tuli kalapaikallemme kokeilemaan pyytöjään. herää pahvi

Taitaa olla, että suurahvenjärvessämme on myös pienempää kalaa ihan kohtuullisesti. Saattaa olla, että laikkujen aikaan tömähtelee.

Tuli hommattua kaiku. Oletteko pitäneet anturia kepin nokassa vaiko ihan irtaallaan?Kaveri kertoi, ettei anturi pysy suorassa pelkän johdon päässä. Meillä on samanlaiset vehkeet. Miten kaiku näyttää ihan matalassa olevat kalat, esim jos vettä on vain 3metriä?

Laita anturin kepin päähän niin pääset helepommalla, pelekän johdon kanssa meni ainakin mulla hermot leikkiessä.
http://www.fishskinlures.com

*Joskus on lähettävä aivan hillittömän kauas nähdäkseen lähelle*
SLN
sinttivintturi
Viestit: 1246
Liittynyt: 17:53:17 08.01.2008
Paikkakunta: Puumala
Viesti:

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja SLN »

Taitas joutaa jo pilkkivermeet varaston nurkkaan...
Alkaa tuntumaan pilkkiminen taas niin vaikeelta, kuten joka kevät :?
Tänäänkin jäällä 9 tuntia ja saalis 14m vedestä heti jääkannen alta 1,3kg poranokka :evil:
Perkele, täällähän on lunta muniin asti ja välillä polviinkin.
- vitjamunaisten savolaisten sananlasku
Avatar
pahakuikka
Viestit: 426
Liittynyt: 14:13:35 01.07.2009
Paikkakunta: Tampere

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja pahakuikka »

SLN kirjoitti:Taitas joutaa jo pilkkivermeet varaston nurkkaan...
Ei kai nyt sentään vielä. Vastahan usko saaliisiin nousee kun saadaan vähän laikkuja jäälle!

Tänään kun rantaan ajettiin pienessä lumipyryssä, niin toiveet kalan suhteen oli korkealla. Kovin kuitenkin oli hiljaista koko aamupäivä. Onneksi puolen päivän jälkeen tuli hieman uskoa touhuun, kun sain muutaman minuutin kestävän kontaktin pieneen parven tapaiseen ja siitä tän päivän kalat tulikin. Kalat iski jään alta ja kaikki taas samalla harmaa selkä/hopea kylkisellä. Tosin eipä oo tullut paljon muuta uitettuakaan :roll: Isoin 510g, pari +300g ja loput pienempiä.
Liitteet
fileiksi.JPG
fileiksi.JPG (39.76 KiB) Katsottu 4551 kertaa
Avatar
Sami552
Viestit: 269
Liittynyt: 19:32:30 16.02.2008
Paikkakunta: Tampere, Hallila

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Sami552 »

Tänään Länkyllä pyrypossuja kiusaamassa. Kovan etsinnän jälkeen n. 7m vedestä löydettiin isoa, mutta huonosyöntistä ahventa. Assuja kopsahteli todella harvakseltaan, suunnilleen tunti ja kala. Kyttäys oli päivän sana, kun kalat oli ensin löydetty. Alkuun pääsi kyllä myös isoja liian paljon irti. Ensin sain 560g possun ja heti perään oli kiinni paljon raavaammalta tuntuva kaveri, mutta sitten keveni. Lukko oli päässyt aukenemaan ja niinhän siinä kävi, että lukko oikesi ja sinne meni kuorreseiska ja todennäköisesti rekortti apura mukana. :? Luupäitäkin tuntui olevan liikenteessä, pariin otteeseen pääsi uittelemaan melkoisia sukellusveneitä. Kyllä on Länkyltä tänä talvena noussut mukavan kokoisia apuroita, vaikka ei niitä ihan yhtenä köytenä ole tullutkaan. Mukava reissu jälleen kerran, ja mukavaa kyttäysonkuroimista. 8)

630g, 560g ja kaksi vajaa puolikasta.

Kuva

Uploaded with ImageShack.us

Aamurusko päivän pasko.

Kuva

Uploaded with ImageShack.us
harrisiika
Koirakätilö Hento Valkoinen
Viestit: 365
Liittynyt: 18:42:03 27.03.2009
Viesti:

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja harrisiika »

Tänään tuli myös pikavisiitti tehtyä järvelle, ei oikein ollut kala otillaan. Ehkä 30-35 ahventa, ei mitään isoja. Monenlaista tasuria vedessä kävi, homenokka ässällä ja kaverin tekemällä "meetwurstilla" tuli ehkä parhaiten, myös piatun tasurilla tuli muutama kala. Ei vaan jaksanut lähteä isompaa kalaa hakemaan kun aamu meni metsätöissä niin oli kädet ja jalat jo valmiiksi hapoilla..
Eräs kaveri oli tehnyt hurjaa jälkeä yhdessä paikkaa, josta yleensä tulee vasta aivan viimeisillä jäillä. Joten jos sinne sitten seuraavaksi. Luultavasti sitten vasta kun ei enään merelle pääse.

Jos en nyt ihan väärin muista niin taisi olla tosiaan vuoden ensimmäinen järvipilkkireissu :D Mutta liikaa on viellä lunta jäällä, joten saa viellä odotella niitä "kevätpossuja".
Avatar
ArtoL
Kansikuvatyttö
Viestit: 1837
Liittynyt: 22:25:42 21.04.2005
Paikkakunta: Heinävesi

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja ArtoL »

Tänään pääsi sohaisemaan sellaista ahventen pesää, missä assujen keskikoko alkoi olla kohdillaan :D Vaan se syönti, se oli lähes olematon. Tuupivat ja tönivät tasuria, mutta temppuja sai tehdä saadakseen köllikät ottamaan kunnolla pilkkiin. Mahat olivat melko tyhjiä tai sitten pari päivää sitten syötyä muikkua oli vähin vatsassa. Milloinkahan ne seuraavan kerran taas ovat ihan oikeasti syönnillään? :ohno:

Neljä assua sain houkuteltua jään paremmalle puolen ja muutaman normi filekalan päälle. Suurin 955-1000g, 730g, 650g ja 522g. Sitten oli loput sintit sellaisia +200g porsaan alkuja. Tuo suurin piti oikein punnita neljällä puntarilla :lol: Jäällä melko tarkka jousivaaka näytti verestämättömän assun painoksi tasan kiloa tai hieman yli. Kotona puntaroin verestetyn ahvenen kolmella eri puntarilla, joista kaksi keittiövaakaa näytti ahvenelle painoa 955g ja yksi tikivaaka tasan kiloa... En viitsinyt kaupassa käydä punnitsemassa, mutta ei kait se lopulta ihan kiloa kuitenkaan ollut :D Lopujen sinttien kohdalla luotin ihan yhden keittiövaa´an lukemiin :roll:

Ainiin, yksi hauen luikku aiheutti hieman sydämmen tykytyksiä, nosti sellaista 700-800g tuubia ahvenena. Otti ja liikkeet olivat kuin raitapaidalla konsanaan autsz

Kuva

Uploaded with ImageShack.us
Kun synnyit, itkit ja muut ympärilläsi hymyilivät.

Elä elämäsi niin, että kun kuolet hymyilet ja muut ympärilläsi itkevät.
Avatar
ArtoL
Kansikuvatyttö
Viestit: 1837
Liittynyt: 22:25:42 21.04.2005
Paikkakunta: Heinävesi

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja ArtoL »

"harmittavan" lähelle maagista kilon rajapyykkiä...
Kuva

Uploaded with ImageShack.us
Kun synnyit, itkit ja muut ympärilläsi hymyilivät.

Elä elämäsi niin, että kun kuolet hymyilet ja muut ympärilläsi itkevät.
Avatar
ArtoL
Kansikuvatyttö
Viestit: 1837
Liittynyt: 22:25:42 21.04.2005
Paikkakunta: Heinävesi

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja ArtoL »

Pukataan nyt sitten vielä tälläinen taidepläjäys 730g ahvenesta. Taitaapa siinä oikein näkyä ottikuvakin....
Kuva

Uploaded with ImageShack.us
Kun synnyit, itkit ja muut ympärilläsi hymyilivät.

Elä elämäsi niin, että kun kuolet hymyilet ja muut ympärilläsi itkevät.
Avatar
Pikkis
Ihrasormi
Viestit: 665
Liittynyt: 11:00:16 25.04.2005
Paikkakunta: Österbotten

Re: Tasuriahvenia

Viesti Kirjoittaja Pikkis »

Komeita ahvenia Artolla! Itsekkin kävin tänään jäällä. Puoleen päivään mennessä en saanut tärppiäkään, mutta iltapäivällä sentään jokusia ahvenia. Kaveri nappasi yhden paremman kalan 880g.

Kuva

edit. Kuva lisätty.
Vastaa Viestiin