Sivu 19/57

Lähetetty: 13:19:57 28.05.2008
Kirjoittaja jones
Onnittelut enkasta.

Aina kiva lukea kuin ne muut Espoolaiset saa kalaa ja varmaankin aika samoilta paikoilta kuin itsekin..

Lähetetty: 22:12:23 28.05.2008
Kirjoittaja allu_
Tänäänkin tuli käytyä haukikalassa. Tulosta ei kyllä syntynyt tänäänkään. Ylös tuli yhteensä 7 haukea, 4 kipparille ja 3 mulle. Eivät olleet koolla pilattuja nuokaan kalat. Vaikuttaa että olisi kutu edelleen käynnissä, niin tyhjiä ovat nuo vakiohaukimestat.

Lähetetty: 22:59:26 28.05.2008
Kirjoittaja Vuoksi
Tänä aamuna oli edessä elämän eka jerkkivirvelöinti. Ihan oikeasti, fiilis oli kuin pikkupojalla jouluaattona, kun autorata on etukäteen tiedusteltuna vanhempien sängyn alta! Mutta epävarmuutta oli silti, että toimiiko ja osaanko sitä ollenkaan käytellä?

Venerannassa päätin, että ihan turha meloskella edemmäs kalaan ja aloin viskomaan kullanväristä Busteria heti veneeen vesille päästyä.

Uittotekniiikasta minulla ei ollut harmainta aavistusta, tyydyin heittämään melko kauas, kelasin rauhallisesti ja tein rajuja nykäisyjä vavalla eri suuntiin. Uistin teki lyhyitä sivuliukuja ja väläytteli todellä näkyvästi kylkeä vähän joka suuntaan.

Nähtävästi tekniikka oli riittävä, sillä jo kymmenen minuutin päästä vavassa tärähti ja pinnassa kävi pyörre. Hidastin kelausta toivossa, että hauki iskee vielä uudestaan. Meinasin saada sykärin, kun kohta näin uistimen ja kuinka syvyydestä sen kimppuun syöksyi parikiloinen hauki, riepotteli palikkaa hetken sinne tänne ja pääsi irti. Kävi mielessä luontofilmi. jossa hai repii saaliin kappaleiksi. Kala ei luovuttanut vaan ajoi viehettä vielä takaa ja tökki sitä nokallaan. Parin metrin päässä veneestä se yhtäkkiä teki salamannopean täyskäännöksen paluusuuntaan ja katosi.

Tähänastinen heittohaukiennätykseni oli puolitoista kiloa, tämä olisi ollut uusi ennätys ellei se olisi iskenyt vaappuun aivan kärkeen eikä osunut koukkuihin.

Tässä vaiheessa sydämen syke ja luottamus Busteriin olivat molemmat kohonneet korkeisiin lukemiin. Jatkoin viskelyä, ja kapoisen, vain parikymmenmetrisen lahden keskeltä otti taas, mutta irtosi. Ja kohta otti taas, pysyi puoli minuuttia kiinni ja irtosi. Ja otti hieman sivummasta vielä kerran ja taas irtosi. Sitten ei siitä enää.

Joten päätin heittää vaihteeksi syvän puolelle. Pian otti taas, ja painoa tuntui mukavasti siiman päässä. Yksiosainen vapa ja kuitusiima välittivät sormenpäihin kalan joka ainoa liikahduksen, tuntuma oli aivan toista kuin edes viime vuonna hankitulla herkällä haukikepillä, vanhan ajan tikuista puhumattakaan.

Lyhyen väsytyksen jälkeen kala lojotti veneen vieressä ja atrain heilahti. Selvästi uusi heittoenkka, vaaka näytti 2,7 kiloa! Sousin rantaan, sillä lyhyessä ajassa oli tullut koettua niin paljon uutta ja hienoa että tuntui parhaalta rauhoittua hetki. Rannassa kalansaamistani oli tarkkaillut joku venäjää ja suomea sekaisin puhuva kaveri, adrenaliinihumalassa puhuin takaisin osan sanoja venäjää ja loput suomea. Jalat senkun vapisi.

Eka jerkkiheittelyllä, vaivautumatta kotirantaa kauemmas, vajaassa tunnissa viisi tärppiä ja oman heittoenkka. Kyllä nyt on pakko sanoa, että turhaan ei ole tätä kalastusmuotoa kehuttu!

Lähetetty: 23:33:30 28.05.2008
Kirjoittaja allu_
Onnea enkasta!

Lähetetty: 06:42:18 29.05.2008
Kirjoittaja Jussijii
Hieno rapsa Vuoksilta ja onnea enkasta :)

Eilen taas JAETTIhaukea yrittämässä, tällä kertaa eräällä toisella vieläkin kirkasvetisemmällä järvellä, jossa ei ole koskaan lukumäärillä juhlittu, mutta keskikoko on ollut kivahko.

Ja ei määrillä juhlittu tälläkään kertaa, se oli selvä parin tunnin tyhjänvedon jälkeen, kun kiskottiin uistimia n. 6m vedessä olevia syvempiä maks. 15m syviä juonteita, uomia ja kuoppia pitkin. Kaloja alkoi tulla vasta kun päästiin toista reittiä järven suurimman syvänteen luokse, alkuperäisen suunnitelman mukainen reitti kun oli tukittu verkoilla niin tehokkaasti ettei uskaltanut plaanereiden kanssa ajaa salmesta läpi.

Haakiloiset purivat uistimia vasta kun syvyys oli yli 12m veneen alla, taisi enemmänkin olla. Pikkukalaparviakin näkyi enemmän n. 10m:ssä vasta kun niiden alla oli reilusti vettä. Hauet oli varsinaisia käärmeitä mutta onneksi niitä ei tullut kovin monta :D Eikö nuo osaa syödä ollenkaan... Isoin 3.5kg. Jos vaikka sitten ensi kerralla löytyisi joku oikeasti isompi...

Kuva

Lähetetty: 08:45:03 29.05.2008
Kirjoittaja mawred
Vuoksi kirjoitti:ja atrain heilahti.
Haluisin kuulla vähän filosofiaa tämän takaata, notta mitkä seikat on saanut miehen käyttämään atrainta nostovälineenä? Ihmettelin tätä jo aikaisemminkin. Kuulostaa jotenkin kovin epävarmalta keinolta (ainakin olisi, jos itse yrittäisin kaloja huitoa).

Ja onnea rekortista!

Lähetetty: 08:49:05 29.05.2008
Kirjoittaja Jarziger
mawred kirjoitti:
Vuoksi kirjoitti:ja atrain heilahti.
Haluisin kuulla vähän filosofiaa tämän takaata, notta mitkä seikat on saanut miehen käyttämään atrainta nostovälineenä? Ihmettelin tätä jo aikaisemminkin. Kuulostaa jotenkin kovin epävarmalta keinolta (ainakin olisi, jos itse yrittäisin kaloja huitoa).

Ja onnea rekortista!
Ja meneehän siinä fileetkin pilalle...

Lähetetty: 08:59:04 29.05.2008
Kirjoittaja Läde
allu_ kirjoitti:Tänäänkin tuli käytyä haukikalassa. Tulosta ei kyllä syntynyt tänäänkään. Ylös tuli yhteensä 7 haukea, 4 kipparille ja 3 mulle. Eivät olleet koolla pilattuja nuokaan kalat. Vaikuttaa että olisi kutu edelleen käynnissä, niin tyhjiä ovat nuo vakiohaukimestat.
Enään ei kyllä hauki kude, tosiaan eihän sitä ikinä voi tietää, mutta avovesikausi on jo niin pitkällä että hauet on jo siirtymässä syvemmille vesille. Tosin kylla lahnojen kudun aikana voi vielä enkat paukkua siinä missä keväälläkin.

Lähetetty: 09:59:55 29.05.2008
Kirjoittaja Vuoksi
mawred kirjoitti:
Vuoksi kirjoitti:ja atrain heilahti.
Haluisin kuulla vähän filosofiaa tämän takaata, notta mitkä seikat on saanut miehen käyttämään atrainta nostovälineenä? Ihmettelin tätä jo aikaisemminkin. Kuulostaa jotenkin kovin epävarmalta keinolta (ainakin olisi, jos itse yrittäisin kaloja huitoa).

Ja onnea rekortista!
Kiitoksia onnitteluista kaikille, on aika mahtavaa, että vielä löytyi kalastusmuoto josta sai aivan pikkupoikamaiset kiksit :)

Kyllä se on kokemus, että tämä on varmin laite, joka on käännyttänyt atraimen puoleen. Ollaan käytetty haavia, nostokoukkua, paljaita kouriakin. Atrain on kertakaikkiaan varmin ja nopein. Haavin käyttö on sotkuista ja aika monta koukkua on rikkoontunut kun hauki on repinyt niitä havasta vasten. Tänä keväänä jo yksi reilu kiloinen taimenkin rimpuili yhdein pikkuvaapun peräkoukun suoraksi. Mikäli kohdalle osuu kaksoistärppi, haavilla saa ylös vain toisen. Eikä atraimella ole kalan koolle ylärajaa. Viime kesänä oli kerran pelkkä taimenhaavi mukana, no tietysti juuri silloin iski 6,5-kiloinen :)

Hyvin opettelemalla nostokoukun käyttö kyllä olisi kai yhtä varmaa kuin atraimen. Mutta rimpuilevia kaloja on pudonnut meillä siitä.

Ison hauen nostaminen paljain käsin on aika hankalaa, kun joutuu kyyristelemään veneessä ja samalla pitämään vapaa korkealla ilmassa.

Atraimen käyttö perustuu raakaan voimaan ja piikkien suuriin väkäsiin. Kyllä se erittäin varma keino on. Tietenkään mikään keino ei ole täydellisen varma, kun on noita muuttujia touhussa aika paljon... tähän mennessä vain kaksi haukea 20 vuoden aikana on pudonnut piikeistä, molemmat nelikiloisia ja irtosivat siksi että tuli iskettyä kalaa selkään jolloin piikit sattumalta osuivat selkärankaan. Uusi yritys tehosi kumpaankin välittömästi. Mikäli jokin piikeistä ei osu aivan tarkasti selkärankaan, atrain menee aina kalasta aivan sujona kokonaan läpi eikä sillä ole mahdollisuuksia pudota.

Kun väsyttää kalaa yksin, atraimen mahtava ulottuvuus ja yksinkertainen käyttö ovat suuri etu. Haavia joutuisi ujuttamaan kalan taakse vasemmalla kädellä kun oikea ohjailee vapaa. Atraimen kanssa tarvitsee vain iskeä rajusti veteen.

Mitä fileisiin tulee, sellaiset pienet reiät niihin vain jää, auttavat verestämisessäkin :)

Mutta makunsa kullakin, kaikki keinot ovat varmasti osaavissa käsissä toimivia :)

Lähetetty: 10:24:49 29.05.2008
Kirjoittaja Haukikoira
Eilen illalla veneen nouto stadiin ja muutama tunti heittelyä Peten kanssa. Oikeastaan ainoa paikkatyyppi mitä ei heitelty oli +5m penkat ja selkien keskikakut, mutta muuten kattava valikoima "varmoiksi" opittuja paikkoja, vaan ei, kun ei niin ei!!! Kolme kurkkua kävi paatissa muutaman kopsauksen ja viuhahtajan lisäksi

Taas voisi lainata joskus kuultua "totuutta": "Hauen kalastus on helppoa, sitä saa millä vaan, mistä vaan ja milloin vaan". Onneksi elimet saivat pitää täyden mittansa :)

Lähetetty: 13:50:21 29.05.2008
Kirjoittaja Matuu
Myöhästynyt rapsa mutta laitetaan nyt kuitenkin, kun tekee mieli kirjotella tänne tauon jälkeen.
Tossa pari viikkoa sitten päätin vihdoin ja viimein saada aikaseksi lähteä haukia ahdistamaan.
Päivä oli sopivan pilvinen ja sateinen niin oli toivoa saada edes joku puikkari ylös.
Päätin lähteä koittamaan suhteellisen matalaan veteen ja aloitin heittelemään busteria.
Roskaa... roskaa... roskaa... joo pistetääs hilarius niin ei naaraa niin syvältä.
Toinen heitto ja eka kala kiinni... oho ei paha alotus vitonen ja risat.
Toiveikkaana yrittämään lisää ja pari ihan mukavan raivokasta parikilosta vielä samasta paikasta ylös.
Paikan vaihto ja totesin että syvemmältä ei juurikaan kalaa kuulu mitä nyt pari puikkaria ja tokuun hyökkäsi raivokas simpukka.
Taas matalikolle yrittämään ja nyt hilariuskin naarasi levää... äääh!
Niin juu mullahan oli toi uus PJHn nirha, vaikka usko vähän heikossa pinnastamiseen 10 asteisessa vedessä.
Eka heitto matalaan kivikkoon ja EI EI EI! huh! melkein kiveen!
Toinen heitto ja ihailin mukavaa sivu liukua jonka sain aikaan mit? mieletön hammas rivi hyökkää ja HUMPS! pyrstö perässä.
Pumppu löi parikertaa tyhjää ja jäin suu auki toljottamaan ei helv...
Tajusin sentään kelata mutta vasta isku jäi hämmästykseen.
Joo sinnehän se meni menojaan silmä puntarilla varovaisinkin arvio oli yli kutonen.
Tää antoi lisä uskoa pinta uittoon, vaikka olikin pakko tarkistaa uudestaan veden lämpö.
Pieni paikan korjaus ja uusi heitto olin juuri ottamassa nirhaa veneeseen kun taas sameasta vedestä hyökkää hammas rivi.
Tälläkertaa pää kylmänä vaikka sydän hakkasikin ja onnistunut vastaisku jonka seurauksena reilu kolmosen kala veneeseen.
Muutama kakkosen molemminpuolin olevaa kalaa vielä veneeseen ja sitten iski kiire saunaan.
Luonnollisesti se kamera jäi kotiin kun olis voinut saada muitakin kun maisema kuvia...

Lähetetty: 15:07:31 29.05.2008
Kirjoittaja allu_
Läde kirjoitti: Enään ei kyllä hauki kude, tosiaan eihän sitä ikinä voi tietää, mutta avovesikausi on jo niin pitkällä että hauet on jo siirtymässä syvemmille vesille.
Kyllä kutee. Ainakin sunnuntai-tiistai reissulla Särkisalossa jatkuvasti kuului loiskintaa kutumestoilta. Kolme haukea otettiin ruoaksi tuolla reissulla, kahdella niistä mätipussit tyhjät ja yhdellä maha täynnä mätiä ja silakoita.

Lähetetty: 16:30:43 30.05.2008
Kirjoittaja Dubsound
Tänään aamupäivä keikalla Janin kanssa. Satamaan saavuttiin n.klo 09.00 Tästä liikkeelle.
Vähän ajan päästä saavumme kliimaksilahteen, josta 5.5kg mamma hyväksyy jerkki tarjoukseni. Jani naruttaa myös bomberilla hauen. Kiertelemme ulkoselkien rakkoleväpenkkoja. Saamme n.2kg haukia sieltä täältä,mutta isot poissa. Paluumatkalla päätämme pyörähtää vielä Kliimaksilahdessa. Montusta käy jerkkejämme katsomassa silmäpuntarissa n.8kg hauki. Se vain uiskenteli jerkkiemme perässä, mutta kun ei kelpaa niin sitten ei..=( Tämän jälkeen kamat kasaan ja Helsinkiä kohti..

Lähetetty: 04:45:55 31.05.2008
Kirjoittaja Prinssi
allu_ kirjoitti:
Läde kirjoitti: Enään ei kyllä hauki kude, tosiaan eihän sitä ikinä voi tietää, mutta avovesikausi on jo niin pitkällä että hauet on jo siirtymässä syvemmille vesille.
Kyllä kutee. Ainakin sunnuntai-tiistai reissulla Särkisalossa jatkuvasti kuului loiskintaa kutumestoilta. Kolme haukea otettiin ruoaksi tuolla reissulla, kahdella niistä mätipussit tyhjät ja yhdellä maha täynnä mätiä ja silakoita.
Jäämeressä nimeltä Päijänne, selkähauet kutee joskus Juhannuksen tietämissäkin.. Lämmöistäkin paljon kii.

Lähetetty: 08:41:48 31.05.2008
Kirjoittaja Läde
Prinssi kirjoitti:
allu_ kirjoitti:
Läde kirjoitti: Enään ei kyllä hauki kude, tosiaan eihän sitä ikinä voi tietää, mutta avovesikausi on jo niin pitkällä että hauet on jo siirtymässä syvemmille vesille.
Kyllä kutee. Ainakin sunnuntai-tiistai reissulla Särkisalossa jatkuvasti kuului loiskintaa kutumestoilta. Kolme haukea otettiin ruoaksi tuolla reissulla, kahdella niistä mätipussit tyhjät ja yhdellä maha täynnä mätiä ja silakoita.
Jäämeressä nimeltä Päijänne, selkähauet kutee joskus Juhannuksen tietämissäkin.. Lämmöistäkin paljon kii.
:OFF TOPIC: Tällä hetkellä ainakin Espoon ja Turun vesistöissä kaisloissa polskivat kalat on lahnoja. Niinhän se riippuu lämpötiloista paljonkin, mutta tälläkin hetkelle mittari näyttää reilut 20 astetta plussan puolella. Ja veden lämpötilatkaan ei enää tässä vaiheessa ole mitään viileitä, varsinkaan kutupaikoissa.

Lähetetty: 08:54:26 31.05.2008
Kirjoittaja Jni
Läde just viikonloppuna sain hirsalasta hauen (n.5kg) jolla oli kutua vielä vatsassa ja sitä lenteli veneen pohjalle... viikko-2viikkoa sit oli isommilla hauilli espoonlahdella kovin kutu päällä jolloin tuli tän helleviikon jälkeen hieman viileämpää ja isommat hauet katosi kokonaan heinikoista. Kutu taisi keskeytyä kun veden lämpötila tippui 17(pintalämpö)-9-11. Että saattaa ja kuteekin vielä joissain paikoissa.

Lähetetty: 09:20:49 31.05.2008
Kirjoittaja Läde
Jni kirjoitti:Läde just viikonloppuna sain hirsalasta hauen (n.5kg) jolla oli kutua vielä vatsassa ja sitä lenteli veneen pohjalle... viikko-2viikkoa sit oli isommilla hauilli espoonlahdella kovin kutu päällä jolloin tuli tän helleviikon jälkeen hieman viileämpää ja isommat hauet katosi kokonaan heinikoista. Kutu taisi keskeytyä kun veden lämpötila tippui 17(pintalämpö)-9-11. Että saattaa ja kuteekin vielä joissain paikoissa.
No mulle ei kyllä nyt muutamaan viikkoon oo mätihaukea sattunut vastaan. Tai enhän mä mitää vatsalaukkuja oo lähteny availemaan. Myönnän sitten olleeni hiukan väärässä. 8)

Lähetetty: 09:35:40 31.05.2008
Kirjoittaja Jussijii
Eilen töiden jälkeen saipi shortseissa pakkailla venhon ja ei kun taas vesille toistaiseksi tällä kaudella mystisinä pysyineiden isompien haakiloisten jahtiin. Tällä kertaa taas vaihdettiin takaisin 'aikaisemmalle' järvelle.

Tuuli oli kääntynyt jo edellisenä päivänä pohjoiseen joka vähän epäilytti kera koko päivän pilvettömältä taivaalta porottaneen auringon ohella, mutta luotto iltasyöntiin oli kova. Vaan pieleen meni, joko loppuillasta ei löydetty kaloja tai ne eivät muuten vaan syöneet. Sen sijaan het vesille päästyä oli syöntiä jonnin verran, tosin ei aivan samoilta paikoilta kuin joitain päiviä aikaisemmin. Syvän penkan edusta "tyhjän päältä" oli nyt hauista vapaata seutua ja ottavat kalat löytyivätkin vähän matalammasta 8-16m putoavien penkkojen päältä ja kyljistä. Noh, sielläpä se kaiku huuteli kalaparviakin enimmäkseen. Isoin oli tällä kertaa INAn vajaa nelkkukelkku.

Kuva

Kaloja etsittiin myös selän halkovan penkan reunasta - melko hiljaista, tuliko yksi kala vai sitäkään. Tosin varsin erikoinen episodi tuli todistettua kaiusta, ~8 metrissä uiva haaki hyökkäsi suoraan alaspäin ~13 metrissä takilassa uivaan uistimeen. Miten se kala voi nähdä 5m syvemmällä uivan vaapun? Vai kylkiaistillako tuo homma hoitu? Kala tosiaan syöksyi ihan Junkers Stukana täysillä suoraan alas ja zädäm - vaappuun kiinni.

Muutenkin hetkisen kurvailu viereisellä selällä muodostui sangen koomiseksi - siinä missä aloituspaikalla kalat olivat ainakin sen vähän yli kiloisia, iski selältä 8-14m uiviin takiloihin sellaisia puolikiloisia ja sitä pienempiä haukia. Syvissä vesissä ne isomukset ui...

Tjooh, pitäisköhän etsiä taas joku uusi järvi. Joka reissu on isoimman kalan koko kasvanut, mutta vain muutamilla sadoilla grammoilla. Noh, tuolla menolla tosin marraskuussa voi kalan koko olla jo kohdallaan :D Vähän nihkeältä vaan vaikuttaa yli vitosten, kutosten suhteen. Talviverkottajat niitä kyllä aina saa, vaan mistäs löytäisi konstit usuttaa ne vaappujen kimppuun. Jos niitä nyt kovin monia edes järvessä on.

s

Lähetetty: 19:10:46 31.05.2008
Kirjoittaja Supermario
Raportti suoraan veneest.. Enkat paukku. 11.8kg loppurapsa kuvineen kun kotiudumme sepaluksen kans t. Supermario

Re: s

Lähetetty: 19:12:46 31.05.2008
Kirjoittaja lapamato
Supermario kirjoitti:Raportti suoraan veneest.. Enkat paukku. 11.8kg loppurapsa kuvineen kun kotiudumme sepaluksen kans t. Supermario
:ohno:

Re: s

Lähetetty: 10:35:54 01.06.2008
Kirjoittaja Toku
Supermario kirjoitti:Raportti suoraan veneest.. Enkat paukku. 11.8kg loppurapsa kuvineen kun kotiudumme sepaluksen kans t. Supermario
:shock: Onnittelut enkasta jommallekummalle!

Itsellä perjantaina hieman pienempää kalaa.
"Pikapisto" töiden jkeen merelle tuotti
punotusta naamaan ja turhautumista ajoittain ,
kun kalat ei pysyneet kiinni.
Ylös 6 haukea ja tapahtumia reilu parikymmentä päälle.
Tärpit oli jleen kerran todella rajuja,
mutta isomuksista ei havaintoa.
Suurin ylöstulleista reilu kolmonen ja
seurimoista pari kalaa olisi hätyytellyt reilu nelosen lukemia.
Ottivärit PuMuKulta , Leppis ja Fimppimuunnos.
Jerkin koko 125mm tuotti suurimman osan tapahtumista ,
isommilla ei juuri mitään.
Pari ekaa tuntia tuli kierreltyä sisempiä kutarin edustoja ja kaislikoita.
Ei tapahtumia , joten vartin siirtymä suoraan ulos.
Jo rupesi tapahtumaan , kun pari ekaa ankkuripaikkaa tarjosi
reilu puolet päivän tapahtumista.
Paljaat kalliorannat jossa kiviä ja rakkista toimi.
Kalaa oli metrin vedestä kolmeen.
Kivaa oli vaihteeks ja kelikin oli mitä parhain.
Kympiltä vene ylös.

Lähetetty: 11:17:33 01.06.2008
Kirjoittaja _J_S_
Pistetäämpä tähän väliin juttua täältä pohjoisestakin.

Eilen klo13-16 välinen aika oltiin järvellä haukea yrittämässä. Kutu näyttää olevan jo ohi täälläkin, ja hauet nälkäisiä. Sen huomasi jo ekalla paikalla, kun toisella heitolla ahvenen väristä sirpaa vietiin. Lyhyen uittelun jälkeen nostin kalan kyytiin, ja puntari näytti 4.1kg. Ihan hyvä alku :)
Kuva

Samasta paikasta nousi vielä itselle yksi alle puoli kiloinen, ja kaverille pari samanlaista.

Paikan vaihto, ja sama ahven väritteinen sirpa kelpaa taas.
3.4kg.
Kuva

Siihen loppuikin sitten kalan tulo, mitä nyt kaveri muutaman pienen vielä sai. C&R ei tällä kertaa oikein onnistunut, kun jigiä sai kaivaa aina kiduksista asti.

Lähetetty: 11:53:11 01.06.2008
Kirjoittaja allu_
Käytiin tossa aamuyöstä Temesin kanssa koittamassa haukien syöntiä. Tärppejä tuli niin maan perusteellisesti, välillä meinasi setti lentää jortsuun kun pysäytyksessä joku täräytti jerkkiä täysillä. En vain saanut millään tartutettua kaloja :?. Reilut 10 tärppiä joista ylös sain 3. Niistäkin ylöstulleista yksi oli ahven. Temesi sai sentään 7 haukea ylös, vaikka tärppejä oli paljon hänelläkin. Suurimmat hauet 4,02kg Temesile ja 3,77kg mulle. Syönti loppui samantien kun aurinko oli noussut sen verran että alkoi lämmittää ottipaikkaa.

Lähetetty: 12:00:54 01.06.2008
Kirjoittaja RiWeHe
Hatunnosto allulle ja temesille hienoista kaloista ja siitä että allu olet päässyt tuohon aikaan ylös koulunloppumisen jälkeisenä aamuna :lol: Ei olisi mulla ollu mitää mahkuja herätä 8)

Lähetetty: 17:15:26 01.06.2008
Kirjoittaja Juutalainen
Empä olis uskonu että joutuu tälle palstalle heittään taimenensouturapsan Kokemäenjoelta, mutta kerran sitten näinkin. Vihernieriät oli ilmeisesti noussu kosken alle tankkaan. 6cm RR:llä taimenen pyynnin ohessa hauet 10,15kg ja 6,0kg. Onneks tuli myös pari tammukkaa. Kuvissa niistä toinen. Kemu toimii läpi kauden kalalle kuin kalalle :)