Sivu 23/51

Lähetetty: 19:35:07 01.08.2008
Kirjoittaja Samtheman
On siellä, mutta normaalia vähemmän kun pääsevät nousemaan siikakosken ohi.
Korkkarilla on normaalia huonommin kalaa myös...

Lähetetty: 02:01:36 02.08.2008
Kirjoittaja joppe
Samtheman kirjoitti: Korkkarilla on normaalia huonommin kalaa myös...
huomattu on :oops: jäi taas tavoite saamatta.. heinäkuun lohi ei uinut pyydykseen.jatketaan soutua taas vuoden päästä :lol:

Lähetetty: 18:54:36 04.08.2008
Kirjoittaja Hymy56
Mä, Jartsa ja Kimmo oltiin viskomassa Korkkarilla To-Su.

Ensimmäisenä yönä tuli noin kymmenen kalaa ylös, ei tosin yhtään meidän porukalle. Aika isoa kalaa oli liikkeellä ja ainakin kolme yli 10 kg lohta tulikin ylös. Itsellä ei ollut ainuttakaan kalatapahtumaa koko yönä, mutta Jartsalla tais olla pari tärppiä ja yks taimen tuli, mutta oli ulkopuolelta kiinni ja sai jatkaa kasvamista.

Toisena yönä mulla oli heti ensimmäisten heittojen aikana kala vähän aikaa kiinni. Ei kuitenkaan pysynyt vaan irtos lähes samantien. Sitten painuttiin alalaiturille heittämään hetkeksi aikaa. Olin lähdössä jo sinne tanssilavalle päin, mutta ajattelin nakata vielä kerran. KANNATTI! Kala kiinni ja tuntui, että nyt olis iso. Antoi tosi hyvän vastuksen, mutta joutui loppujen lopuksi antautumaan. Tuntui siiman päässä isolta, mutta olikin puntarin mukaan vain 6,3 kg ja pituutta oli 81 cm. Kala nousi joskus puol ysin maissa eli hyvin alkoi lupa. Yö oli kuitenkin kaiken kaikkiaan hiljainen ja vähissä olivat tapahtumat. Jartsalla oli pari kalaa kiinni, Kimmo veti +30 cm kuhan ja itsellä oli myös selvästi yli kympin lohi kiinni. Pääsi kuitenkin irti hypystä. Ehkä oli itsesssäkin hieman vikaa, koska en suoristanut koukkua, vaikka yksi sakara oli vääntynyt.

Lauantai
Ei kerennyt nukkua aamulla pitkään, koska hotellihuone piti luovuttaa klo 12.00 viimeistään. Pari tuntia unta ehti palloon tulla ja sitten lähdettiin laiturille Korkkarin Junioripäiville. Paljon oli innokkaita nuoria tullut paikalle :juu: Pari tuntia oltiin paikalla ja muutama heittokin tehtiin. Punttisettejäkin näytti olevan tarpeeksi ja jätin siihen oman setinkin vielä varmuuden vuoksi. Toivottavasti lohikärpänen puri mahdollisimman montaa!

Viimeisenä yönä oli tosi hiljaista. Itselle tuli kylkikala, joka oli +4 kg taimen. Kala takaisin ja koukun vaihtoon. Koko yönä tais tulla vain pari kalaa. Jartsalla oli pari tärppiä.

Tässä vielä kuva siitä 6,3 kg kollista.

Kuva

Lähetetty: 07:41:14 05.08.2008
Kirjoittaja Teamwerner
Onnittelut kalasta.

On se vain kuitenkin pirun hiljaista laiturilla, ei voi muuta sanoa. Onko alajuoksu täynnä rysiä vai mikä on?
Jos vaikka kuun puolivälissä syönti paranisi.

Lähetetty: 07:48:12 05.08.2008
Kirjoittaja Emppai
Teamwerner kirjoitti:Onnittelut kalasta.

On se vain kuitenkin pirun hiljaista laiturilla, ei voi muuta sanoa. Onko alajuoksu täynnä rysiä vai mikä on?
Jos vaikka kuun puolivälissä syönti paranisi.

Merellä niin on jokunen. Isoja ovat ja hyvissä paikoissa. Suurin syy on virtaukset, ei viihdy kalat näin kovalla virralla vaan painelee toista haaraa ylemmäs. Hyvä näin, sillä ylhäällä on todella paljon kutupaikkoja ja erittäin vähäinen kalastuspaine.

Lähetetty: 08:13:25 05.08.2008
Kirjoittaja jartsa
Juu ei ollu helppoo ei...sentään muutamat pitelyt ja tukistukset...pitäskö noista sitten iloinen olla :lol:

Lähetetty: 08:32:41 05.08.2008
Kirjoittaja pete1978
Onko eilisestä päivästä&yöstä tietoa ?
Kuis laiturilla söi kalat ? :roll:

Lähetetty: 09:58:40 05.08.2008
Kirjoittaja haulikko
kahteentoista mennessä iltahukissa 4.5kg&7.4kg laxit. Ja joku urpo papitti 45cm tanelin joka oli ulkopuolelta kiinni. Alkuillasta pinto kaloja paljon. Tänään iltahuki uusiksi. Päivemällä oli tullu jokusen 4 kipaletta lohia noin painoltaan 7-12kg

Lähetetty: 11:22:24 05.08.2008
Kirjoittaja jarno75
haulikko kirjoitti:kahteentoista mennessä iltahukissa 4.5kg&7.4kg laxit. Ja joku urpo papitti 45cm tanelin joka oli ulkopuolelta kiinni. Alkuillasta pinto kaloja paljon. Tänään iltahuki uusiksi. Päivemällä oli tullu jokusen 4 kipaletta lohia noin painoltaan 7-12kg
meikäläisen mielestä sais antaa myös kunnon papitusta ja maksakoukkua sille joka papittaa ulkopuolelta tarttuneita kaloja(jos ei ole kunnolla vahingoittunut niin sitten ymmärtää papituksen) :twisted: :twisted:

Lähetetty: 11:37:09 05.08.2008
Kirjoittaja Samtheman
Ei ole ainoa tapaus. Pitäiskin kysellä, missä menee siviilin oikeudet tossa asiassa. Mitä voi tehdä?
Korkkarilla pitää laskea kaikki kylkkärit takas, kunnosta riippumatta. Tai sit jos kuolee käsiin, pitää luovuttaa kala valvojalle.

Lähetetty: 12:08:37 05.08.2008
Kirjoittaja mikko_mallikas
Jarnon kanssa samoilla linjoilla tosta papituksesta.. Toisessa haarassa ei taida olla mitään sääntöä että suusta pitäis olla kiinni ?

Lähetetty: 14:09:32 05.08.2008
Kirjoittaja Prinssi
Kymille!
Eiku Bodenille!
Eiku sittenkin Kymille.
Sinne siis huomenna yöhukiin :)

Jospa hatun vaihto auttais tällä kertaa.
Vaihto punaisesta lieri-huovasta nahkaiseen malliin

On muuten IRWININ entinen hattu ja AITO sellainen :love:

Juovukkeessa tuli ostettua, aikas hyvään hintaan :cry: :lipilipi:

Lähetetty: 09:34:12 06.08.2008
Kirjoittaja haulikko
eilinen yö aikalailla perseestä. Läksin jo 12 maissa sutimaan, koska ku heittäjiä on noin 20-25 ja saalista ei tuu kun yks hikinen titti, ni rupes vituttaa. Todella heikkoa, aivan kuallu oja.

Lähetetty: 09:53:14 06.08.2008
Kirjoittaja Emppai
haulikko kirjoitti:kahteentoista mennessä iltahukissa 4.5kg&7.4kg laxit. Ja joku urpo papitti 45cm tanelin joka oli ulkopuolelta kiinni. Alkuillasta pinto kaloja paljon. Tänään iltahuki uusiksi. Päivemällä oli tullu jokusen 4 kipaletta lohia noin painoltaan 7-12kg

Jos tosta ei saa yli vuoden porttaria laiturille niin koko mesta boikottiin. Alamittanen kala ja kyljestä kiinni, nimi julki ja roviolle!

Lähetetty: 20:45:22 06.08.2008
Kirjoittaja Lohi
Velho 59 oli vetässy 8,2kg kollin pikku Sirolla, mutta ei totuttuun tapaansa paljo rapsoja kirjottele :lol:

Lähetetty: 10:05:50 07.08.2008
Kirjoittaja Prinssi
Aivan kuraoja.

Ei raportoitavaa!

No kaverille sentään 4,2kg lax ja lisäx yx 9kg kalako tuli koko yövuorossa.

Ihme puro :evil:

Lähetetty: 12:43:24 07.08.2008
Kirjoittaja karju
Ihme puro tosiaan. Itse eilen iltavuorossa korkkarilla ja semmoinenkin ihme sitten tapahtu, että ekalla heitolla oli kala kiinni. Ihan jytkyltä tuntui ja siinä kävi sitten niin kuten arvata saattaa. Eihän ekalla heitolla voi kalaa saada ja irtihän se pääsikin.

Hieman oli hölmö olo. Noh homma jatkui kuitenkin ja toinenkin kala oli hetken kiinni joskus yhdäksän tienoilla. Irtihän sekin pääsi kun oli vähän......

siima löysällä.

Seuraava kalatapahtuma sitten pysyi, valitettavasti vaan oli kyljestä 2 -3 kilon taimen.

Illan alkaessa hämärtyä kymmenen kieppeillä vaihdoin vanhan uskollisen ottiperho siimaan ja heittelin sillä aikani. Olin lähdössä sitä jo vaihtamaan kun kopin kulmata sitten heitin vielä yhden kerran. Ihme ja kumma, kala oli kiinni. Pari hienoa hyppyä näytti, että ihan kelpo kala olisi tulossa ja vieläpä taitaa olla suussa perho. Hetken väsyttelyä ja kala saatiin haaviin. Perho tiukasti kielen vieressä kiinni ja ei muuta kun kalaa puntarille. Tasan yhdeksän kiloa ja kalamies oli tyytyväinen. 6 edellistä kalaa oli päässyt irti ja tämä tuntui hyvältä hyvitykseltä.

Lopuksi vielä muutama heitto melkosen pimeässä illassa ja sitten puolen yön jälkeen kotiokohti, parin tunnin unet ja tööööiiihin.

Lähetetty: 19:15:53 07.08.2008
Kirjoittaja jarno75
pitäs taas huomenna mennä soutelemaa.

Lähetetty: 19:21:30 07.08.2008
Kirjoittaja Hero
jarno75 kirjoitti:pitäs taas huomenna mennä soutelemaa.
Lupailee vaan aika "ihanne" kelejä :roll:

Lähetetty: 19:28:49 07.08.2008
Kirjoittaja jarno75
Hero kirjoitti:
jarno75 kirjoitti:pitäs taas huomenna mennä soutelemaa.
Lupailee vaan aika "ihanne" kelejä :roll:
kotkassa paistaa aina aurinko :wink:

Lähetetty: 19:55:26 07.08.2008
Kirjoittaja Emppai
Soutualueella on jytissyt tänään aika huolella! Ainakin neljästä kalasta kuullut. Onneksi kalapatakin on paikalla, ettei sentään joka veneeseen nouse kaloja.

Lähetetty: 07:50:05 08.08.2008
Kirjoittaja kalapata
Anssi Lehtinen kirjoitti: Onneksi kalapatakin on paikalla, ettei sentään joka veneeseen nouse kaloja.
Hahhahh.. :?

Ei me tosiaan mitään saatu.. Hanslankari kävi vielä lyömässä lyötyjä loppureissusta.. :(

Lähetetty: 14:42:16 08.08.2008
Kirjoittaja jarno75
tyhjää tuli soudettua onneks ei satanu :^o

Lähetetty: 23:34:57 08.08.2008
Kirjoittaja tjs
haulikko kirjoitti:Ja joku urpo papitti 45cm tanelin joka oli ulkopuolelta kiinni.
Mukana ollut nuoriso kertoi, että saamamies papatti toista kotimaista, itärajan murretta siis. Eivät uskaltaneet paljon huudella, ja hups kala olikin jo ilman kirjausta Volkkarin takakontissa.

Lähetetty: 00:42:43 09.08.2008
Kirjoittaja Andde
Pitääkö laiturille varata vuoro jostain?
Arvelin joko la tai su yötä yritellä, mutt ehhän mie mitä ol varanna..