Sivu 260/387
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 22:03:20 17.01.2013
Kirjoittaja jht-83
Taas tuli häärittyä Puruveden vesillä, kalaa sai harvakseltaan sieltä täältä, pari ihan kohtalaistakin 300-500gr, muttei mitään mullistavaa.
Päivä alkoi jo painua iltapäivään ja paikoilla seurana ollut Samin lähti jo rantaan, omakin mieli alkoi jo valmistautua kolmen vartin marssiin autolle, ajattelin kuitenkin vilkaista melko tuoretta railoa joka oli pukannut kirkkaita kohtia pitkin selkää, kaveri oli jo käynyt pari tuntia aiemmin reiittämässä sitä, mutta pakko oli kokeilla itsekin..
Sopivaan, hieman toisistaan kauempana olevien reikien väliin uutta rööriä kaivamaan, kaiku avantoon, pilkki alas ja heti melkein alkoi näkyä jotain vettä sakeampaa ruudussa, pieni nyky ja vastavedon onnistuttua raitapaitaa kohti kuivempaa puolta jäästä. Ihan kiva noin 750+gr appurahan se, äkkiä pilkkiä takaisin ja uutta putkeen, tälläkertaa sirkkeliturpa, elikkäs hauki n1.5kg!
Muutamia melko kelvollisia keskipannun, ei nyt aivan uunipellin ahvenia sain siitä ennenkuin alkoi jo hämärä hiipiä ja pienimuotoinen lumituisku tuli päälle.
Kotona vielä hieman statistiikkaa paperille reissusta salterin näytöltä.
7 ahvenista oli päälle puolen kilon ja suurin 864gr, 3 oli hieman pienenpuoleisia top-10 kaloista, joten oli nöyrtyminen 5.7 kiloon sen suhteen. Vaikka samapa tuo, mukava oli saada talven ensimmäiset(!) Muualta kuin vatsakoukusta kiinni olleet ahvenet. Ottipeleinä toimivat Pietun suurempi kevennetty ja eepen seiskaplussa.
Tänään sitten pakkasessa ja kirkkaassa auringon paisteessa melkeen mp-reissu..

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 22:21:00 17.01.2013
Kirjoittaja SLN
Aikas karkeeta on teillä kalat ja kappaleitakin meikäläisen silmään jo ihan julmettu määrä
Minnekäs on Sami N:n rapsat hävinny, kalalla kuitenkin taitaa käydä...?
Joko keitelly pallisoppaa, tai sit mitä pidän todennnäköisempänä, on kilokalaa saanu nostella ku suokuokalla, ettei oo ehtiny rapsaamaankaan

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 22:40:33 17.01.2013
Kirjoittaja Masander
Komeita kaloja on vähän joka ukko nostellut! Itsellä on ollut vaikeampaa, ja tyytyminen on ollut silppukoon ahveniin. Tän talven projektiksi otin oman lähijärven pommittamisen tasureilla ja tavoitteena päästä edes sinne 500 gramman paremmalle puolelle. Kyseessä melko suuri kirkas vetinen järvi ja syvyyttä löytyy parhaimmillaan reilut 30 metriä. Nyt on tullut 5-6 tasurireissua heitettyä ja suurin ahven hädin tuskin varttikiloinen. Tasureita oon uittanu noin neljästä metristä kahteentoista metriin asti, mutta ei tunnu isompaa ahventa löytyvän sitten mistään. Täältä forumilta saanu lukea saamamiesten kuvauksia omista ottipaikoistaan vastaavan kuulosilla järvillä ja tavoitteena etsiä vastaavia paikkoja tuolta omalta järveltä. Motivaation kohottamiseksi tuli ostettua uusi kaira ja uusia tasureita joten harjoitukset jatkukoon!
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 20:01:25 18.01.2013
Kirjoittaja tuntuu hörriltä
Merelle huomenna olis tarkoitus suunnata, onko kukaan tietonen mikoisten tilanteesta? Millaset on jäät ja onko appura purulla?

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 20:07:53 18.01.2013
Kirjoittaja Perkaaja
Menkäähän onnelliset possu jahtiin

,ite en pääse kun duunissa päivystysvuoro.

Tunnin sisällä oltava työpaikalla jos häly tulee. Elikkä ei arvaa lähtee jäälle.

Pistäkäähän rapsaa tuleen ympäri suomen että tuliko vai eikö tullu ja mitä tuli jos tuli.

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 10:16:38 19.01.2013
Kirjoittaja tora tora
Pitäs lähtee ens viikolla säkylään,näyttä kyllä noi pakkaset jatkuvan,mutta kai sitä jonain päivänä pääsee.Alkaa oleen autokeli jäällä!!!
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 14:56:00 19.01.2013
Kirjoittaja Prinssi
Poijjaat pyyteli mukaan,- ja melkein onnistikin..
"Isoja" ahvenia oli kuulemma JKL:n paapat saaneet sisälahukasta.
No jäällä ne selvis Päijänteen isox eli n.200g hujakoilla olevix, joita heille parit kipaleet nakkasinkin jäällä.
Siikaa yritin ite jallitella, josta sivuosumina joitain ahvenen sintturoita ja pien luupää.
Yhen kerran kävivät kohdekalat eka reijällä härnäämässä houkutin-tasuria.
Hävisivät perkuleet, kun ottikoneen siimat oli jäätyny puolalle kiinni
Eka reijältä meinas tulla tosin iloinen yllätyskin.
Jääkannen alta värisyttämällä koppas oikein kunnolla.
Nopeesti totesin, ettei hauki ollu. Jättiahvenko siellä?
Kyyti ja hakkaaminen oli sitä luokkaa, että ahvenenkin todennäköisyyskin hävis mielestä..
Pian avannosta kurkistikin komia TAIMEN
Mitälie lahukan perukoilla teki
Mut niinhän siinä kävi kun rukkaset kädessä häilää.
Koukku oikes avannolle ja kala men tietty menojaan
Liian paksut siimat (0,25) ja rukkaset on kuin kortongin kanssa naiminen.
Yhtä tunnotonta touhua, eikä varottuakaan tuu
Pakkasella pilkkiminen on perseestä!
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 16:26:05 19.01.2013
Kirjoittaja valtte
Nypytön päivä tänää jäällä rapsakassa kelissä, aamulla näytti -28 mutta pois lähtiessä -15. Oli sentää mahtava keli

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 07:50:32 20.01.2013
Kirjoittaja jarppi23
Eilen löyty jokusia ahvenia tasangolta. Lyöntiä ei oikeen ollut kalojen otteissa.
Kaiku piirteli hyviä nousuja pohjasta, mutta niin monasti pyörähtivät takaisin. Aamusta raapas suurin ja ehtimällä muutamia sieltä täältä, oisko ollu puol2 kun loppu kalantulo kokonaan.
Pannulle sentään jokunen kelpoyksilö, suurin 480g.

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 15:00:12 20.01.2013
Kirjoittaja Mäkkäri
Elämäni pilkkikala veti pidemmän korren. oltii läsäkosken alapuolella missä on monen sortin taimenta ja lohta, heiluttelin muikkutasuria välivedessä ja siimat alko vinkuu, alaspäin vaan veti vaikka 0.25monolle vedin. ja irti. 2 kilon haukia on tullu kymmeniä ja tuo laittoi paljon enemmän vastaan..Harmittaa ku ei ehtiny näkemään..

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 15:08:12 20.01.2013
Kirjoittaja HaukiAapo
10-14 merellä pitkässä ja matalassa lahdessa. 3,2kg ruokakalaa, kalat 150-300 g.
Tiukalla oli puru, eikä ottanut lainkaan ellei ollut elävää toukkaa alakoukussa. Normaalisti ei tule tuolla käytettyä toukkaa lainkaan.
Ja keli oli mitä mahtavin ulkoiluun!
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 15:12:30 20.01.2013
Kirjoittaja kalajorma
käytkö jarppi23 pyhäjärvellä kalassa
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 15:15:00 20.01.2013
Kirjoittaja valtte
Tänään samoilla mestoilla kun eilen, paljon kovempi puru oli tänään. yks tasurin mittanen kala nous jäälle... Joitain paksuja nousuja näky kaiussa mutta takasin painuivat.
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 15:24:05 20.01.2013
Kirjoittaja juzzi5
Tänään oli kalat itsellä tiukassa, veljelle sentään muutama karkeempi paistikala. On se mukavaa hommaa tuommoisessa pohjoistuulessa toi pilkkiminen

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 15:29:32 20.01.2013
Kirjoittaja Virtane
Eilen ja tänään Länkyllä kopistelemassa. Kalaa löyty ihan matalasta selkäpakoilta, 3-4m vedestä. Ei se syöny oikeen, mutta kaiun kanssa kun viitsi härnätä niin lopulta aina joku antautu. Muutama ahven kumpanakin päivänä, eilen isoin 510g ja tänään 625g. Ja hauet päälle n. kilo ja 1,5kg. Kylmä tuuli!
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 16:25:33 20.01.2013
Kirjoittaja Atomi
Järvenselällä 10m. patilla kyttääs isoa. Ei jäänyt siitä reissusta lapsille kerrottavaa.
Joku kaveri kävi nostelees muutaman kerran PP,n isoa 10cm. kevennettyä.
Aamulla oli viel ihan mukavaa -15 pakkasessa, mutta kun alkoi tuulla, niin alkoi viima mennä jo kalsareista läpi, vaikka oli paljon kampettakin.
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 17:54:45 20.01.2013
Kirjoittaja jann3
Tänään muutamat paistikalat matkaan. Huonolla otilla tuntui kala olevan, mutta rauhallisella uitolla
sai välillä jonkun ottamaankin. Päivän kun jaksoi samoja reikiä kierrellä 7 ahventa pussin pohjalle. Päivän kruunu oli puolenpäivän kieppeillä välivedestä tällännyt 895g, tämän lisäksi yksi yli puolen kilon (550g). Juzzin ahven tasuri toimi taas ottipelinä.

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 21:48:42 21.01.2013
Kirjoittaja Jani__K
Tänään käytiin tasuroimassa 3 tuntia. Saalis oli ihan ok, 10 ahventa. Isoin 375g ja muutkin olivat pannulle kelpaavia. Oli aika kylmä, mutta lämmitti mieltä kun tasurihommat alkaa sujumaan. Tästä hyvä jatkaa.

Ukot kerääntyi samoille paikoille kun huomasivat, että kalaa tulee. "Mitäs sie siellä uittelet?"

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 22:00:56 21.01.2013
Kirjoittaja Jaape70
Olisiko täällä sivustolla tasurimiehiä, jotka kalastavat joko Hauhon Iso-Roineella tai Hattulan Lehijärvellä ?
Itsellä tarkoitus ko järville suunnata tässä talven / kevään aikana, ahvenen perässä..
Kaikki vinkit siis tervetulleita ja onko ko järvillä mahdollisuudet vauraampiin (yli 500g) ahveniin ?
mistähän syvyydestä tähän aikaan talvea isompaa ahventa kannattaa haeskella ? ja minkäkokoiset tasurit ko järvillä toiminut?
Kiitos etukäteen vinkeistä
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 16:51:03 22.01.2013
Kirjoittaja kalastaja00
mistä te oikeesti vedätte näitä? Oon pilkkiny tänä vuonna n. 50 tuntia ahventa ja saalis on yks 50 g jättiläinen.

tarvis jotain neuvoja..
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 19:41:40 22.01.2013
Kirjoittaja pölkky
Vedämpä Kalastajaa paremmaksi!!! Tänävuonna 4 reissua, eikä oo ahvenen ahventa näkyny!
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 20:19:21 22.01.2013
Kirjoittaja shuttunen
ittellä n.20 tasurireissua takana ja ei oo vielä 400g menny rikki! pitkiä päiviä mutta onneks välillä on pannukalat saanu mukaan.. Oiskohan isoin ollu ~390. Täytyy varmaan hankkiutua työttömäks jos vaikka kerkeis enemmän..
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 20:49:41 22.01.2013
Kirjoittaja HallaMaster
Itsekkin ryhtynyt tasuria uittamaan ahkerammin. Nuorempana jotenkin meni usko siihen kun ei tullu mitään. Mutta yleensä se on sitten kokoluokaltaan isompaa kun tulee. Mitäs jengi suosittelee tasuriin, värikoukun kanssa vai ilman? Eli siis normaali koukku vai värikoukku. Ymmärtäny suurinpiirtein niin että värikoukkuun ottaas se silppu ahvenki, mutta normaali koukkuun ottaa paremmmalla todennäköisyydellä se kyrmyniska.
Mutta oon kyllä huomannu semmosen että ennemmin pilkin suht. isolla tasurilla kun jollakin 5cm nautiluksella jossa kettinki värikoukku. Ei vaan kiinnosta pilkkiä sitä pientä ahventa enää ollenkaan... Tänä talvena tehty monta yli 100kpl ahven reissua ja suurin ollut noin 100g.
Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 20:55:27 22.01.2013
Kirjoittaja Perkaaja
mistä te oikeesti vedätte näitä? Oon pilkkiny tänä vuonna n. 50 tuntia ahventa ja saalis on yks 50 g jättiläinen. tarvis jotain neuvoja..
Vedämpä Kalastajaa paremmaksi!!! Tänävuonna 4 reissua, eikä oo ahvenen ahventa näkyny!
Älkää hyvät miehet menettäkö epätoivoanne!

Eikun surkeella tavalla avannon äärelle nykimään.

Pakkohan sen kalan on joskus syödä (suuren suuremmalla syyllä) muutenhan se kuolis nälkään.

Viikonloppua odotellessa.

Re: Tasuriahvenia
Lähetetty: 20:57:16 22.01.2013
Kirjoittaja HallaMaster
Pihakaivossako olet pilkkinyt?

Kyllähän tuota mini ahventa saa mistä vaan ja millon vaan kun jaksaa porata reikiä. Iso ahven onkin sitten hankalampi.