Sivu 1/3
Kalakukko
Lähetetty: 20:21:03 06.12.2008
Kirjoittaja Tumi
Pistetäänpä kunnon kalakukko-ohje. Kulkenut vaimon suvussa ja en minäkään tätä panttaamaan ala Mainittakoon että kertaakaan en tällä ohjeella ole epäonnistunut. Eli aina ollut hemmetin hyvää evästä tuulen suojaan pisteltäväksi kun kukon tekoon olen vaivautunut.
KALAKUKKO
6-7dl vettä
4,5-6dl vehnäjauhoja
2tl suolaa
1tl leivinjauhetta
Alustetaan ruisjauhoilla. Vaivaa pöydällä sopivan sitkeä taikina. Kaulitse littanaksi. Pohjalle riisiä, saa olla suht reilustikin. Riisin päälle kaloja ja raitalihaa (siankylkeä) kerroksittain. Joka väliin reilusti suolaa. Kasataan uunipellille, veden ja veitsen kanssa saa siloteltua saumat "liimaamalla" umpeen.
Sitten tärkein, eli paistaminen:
Ensin 200-300 astetta n. 25 minuuttia.
Kukko pois uunista ja reilusti voita pintaan. Saa ottaa n. 100 gramman lämpäreen paperiin ja pyöritellä sen kuuman kukon pintaan.
Kääritään kukko folioon ja pienennetään uuni 200-asteeseen. Annetaan olla reilu tunti.
Pienennetään uuni 120-asteeseen ja annetaan hautua vähintään 6 tuntia.
itse pistän kukon alkuillasta uuniin ja juuri kun rupean nukkumaan niin pienennän uunin 120:een. Sitten joutaa kukko olla aamuun asti uunissa. Jos aamuyöstä herää, voi käydä kääntämässä uunin nollille ja antaa hautua jälkilämmössä. Yhtä hyvää tulee
Tämän jälkeen kukko otetaan uunista, kääritään ensin voipaperiin ja sen jälkeen pyyhkeeseen. Tämän jälkeen odotellaan että kukko jäähtyy ja sit ei muuta kuin maiskutusten kera ääntä kohti!
Toivottavasti maistuu! Ainakin ajankohtainen aihe näin pilkkikauden kynnyksellä

Lähetetty: 20:12:20 28.12.2008
Kirjoittaja Tumi
Läks muikkutäytteinen tällainen just uuniin muhimaan... huomenna herkutellaan!

Re: Kalakukko
Lähetetty: 20:50:33 28.12.2008
Kirjoittaja Jyffe
Tumi kirjoitti:vehnäjauhoja
Ei saatana!
Lähetetty: 22:28:29 28.12.2008
Kirjoittaja Tumi
Mikäs tossa on pielessä? Varsin onnistunut kukko tuolla ohjeella on tullut... Ei ole vielä kukaan moittinut...
Lähetetty: 23:00:23 28.12.2008
Kirjoittaja Jyffe
Tuo pullataikina.
Ruisjauhoja kukon kuoressa yleensä käytetään.
Makunsa kullakin...
Lähetetty: 00:22:28 29.12.2008
Kirjoittaja Holmes
Varmaan ajatuskatkos Tumilla. Ei kukkoa vehnästä leivota. Tai jos joku leipoo, niin kuvaa kehiin friikinkukosta..
Lähetetty: 09:11:26 29.12.2008
Kirjoittaja Tumi
Eikö herroilla pelitä luetun ymmärtäminen? Ohjeessa lukee varsin selvällä suomen kielellä ALUSTETAAN RUISJAUHOILLA! Vai luuletteko tosiaan että jos pistää 6dl vettä ja 6dl jauhoja niin siitä tulee sitkeä taikina? Tuo vehnäjauhomössä on löysä liru johon lataistaan vielä kilo ruisjauhoa kyytipojaksi että tulee kunnon taikina.
Ooksää Jyffe leiponu monesti oikeaa ruisleipää oikeassa leivinuunissa? Mä olen joitain kymmeniä kertoja sellaista 12 limpun taikinaa vaivannut. Ja kas kummaa, siihenkin tulee pieni osa vehnäjauhoa...
Lähetetty: 09:19:11 29.12.2008
Kirjoittaja Tumi
Piti ihan vitutuspäissään kuukkeloida kalakukko... Katos vaan, jopa Hanna Partasen leipomossa kukon kuoreen käytetään pieni osa vehnäjauhoja. Kandeisko jonkun käydä kertomassa niille et ne tekee kukkoja ihan vituiks. Pullataikinasta

Lähetetty: 09:57:54 29.12.2008
Kirjoittaja Haukkivesku
Poijiilla leipomisen perusteet kadoksissa.....

Vehnäjauhot on leipomisen perusta.
Lähes kaikissa kauppojen "tummissa" leivissä on vehnäjauhoja.
Yks tarkennus tuohon kukko-ohjeeseen ennen kuin kokeilen.
Ovatko riisit valmiiksi keitettyjä?
Lähetetty: 10:01:54 29.12.2008
Kirjoittaja Tumi

Ei ole riisit keitettyjä. Raakana vaan pohjalle, imee mukavasti kypsennyksen aikana nesteet ja kypsyyvät siinä samalla. Pohjasta tulee näin erinomaisen maukas. Ja riisiä sen verran että kukon oletettu pohjapinta-ala peittyy. Ei siis tarvitse tuuman kerrosta pistää

Lähetetty: 10:36:11 29.12.2008
Kirjoittaja moj67
Nuo riisit on kyllä aivan ehdottomat kukon sisään laitettuna.
Niinhän se vanha kansakin sanoo, että hyvä kukko ei "laula" ja sen "laulun" myötä yleensä parhaat aromit karkaa ulos

Lähetetty: 15:04:52 29.12.2008
Kirjoittaja Jyffe
Tumi kirjoitti:Ooksää Jyffe leiponu monesti oikeaa ruisleipää oikeassa leivinuunissa? Mä olen joitain kymmeniä kertoja sellaista 12 limpun taikinaa vaivannut. Ja kas kummaa, siihenkin tulee pieni osa vehnäjauhoa...
Aika monta kertaa. Joka talvi lämmityskauden aikana meidän taloudessa syödään omatekoista ruisleipää.
Vehnäjauho ei kuulu ruisleipään, joten et ole oikeaa leipää tehnytkään.
Ilmeisesti pilaat vielä tuon "ruisleipänisutaikinan" hiivalla
Leipomisen perusteet ovat silloin kateissa, jos ruisleipätaikina pitää pilata nisujauhoilla ja hiivalla.
Lähetetty: 15:08:09 29.12.2008
Kirjoittaja Tumi
Jyffe kirjoitti:
Ilmeisesti pilaat vielä tuon "ruisleipänisutaikinan" hiivalla

No enhän toki. Juuri kulkenut monta sukupolvea suvussa. Aika jännä että en ole oikeaa ruisleipää leiponut. Mites tuo kalakukko? Sekäänkö ei ole oikea kukko kun siihen tulee vehnäjauhoja?

Lähetetty: 15:13:02 29.12.2008
Kirjoittaja Jyffe
Mikä kalapulla, -viineri tai -torttu lienee. En minä tuota kukoksi kutsuisi.
Lähetetty: 15:16:10 29.12.2008
Kirjoittaja Tumi
No perskeles. Onko antaa parempi ohje?
Lähetetty: 15:23:33 29.12.2008
Kirjoittaja Jyffe
Itse pidän kainuulaisesta tavasta, jossa kukko tehdään juurella hapatettuun 100% ruistaikinaan.
Täyteisiin sen kummemmin kommentoimatta.
Monella leipomolla on nykyään valikoimissaan 100% ruisjauholeipä. Äkkiä mieleen tulee
Porokylän leipomo ja
Luomuhonen. Tuo Luomuhosen leipä oli älyttömän hyvää, kun satuttiin ottamaan sitä evääksi Puruveden Lohikuninkuuteen...
Lähetetty: 15:25:45 29.12.2008
Kirjoittaja Tumi
Tää joutanee poistaa... kerran ei ole kukko ensinkään... Voipi kääntyä paremmin asioista tietävien pariin jos kalakukkoa haluaa väsätä.
Lähetetty: 22:04:29 29.12.2008
Kirjoittaja P.J.H
Kukin tyylillään.
Äitivainaa leipoi eläessään melko paljon kalakukkoja. Monesti kyselin kuorenteko-ohjetta. Aina sanoi, että "laita siihen ruisjauhoja ja vehnäjauhoja". Eihän se koskaan itse määriä mittaillut, näppituntumalla laittoi jauhot. Halavatun hyvää oli aina ja kuoret pysyi kasassa.
Minusta on turha vääntää kättä siitä tuleeko kuoreen vehnäjauhoja vai ei. Kokeilee kumpaakin niin senjälkeen voi sanoa kumpi on omasta mielestä parempi. Tässäkään asiassa ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa. Eikä se miten "minä" teen, ole aina se ainoa oikea tapa.
Lähetetty: 22:25:48 29.12.2008
Kirjoittaja aaAAaa
..tu tätä mihinkään poisteta. Maku(u)asioista ei kiistellä, paitti jos joku haluaa. Ja kalakukkoreseptejä lisää, kiitos. Myös patakukko reseptit käy.
Lähetetty: 15:41:30 30.12.2008
Kirjoittaja Tumi

Olkoon sit. Pakko sanoa että mun makuun mieluinen kukko tuli. Ja ei lopuiltakaan maistajilta moitteita tullut. Kaverin kans mussuttaen helposti puoli kukkoa eilisiltana meni.
Jos joku tätä ohjetta kokeilee niin pistäkää ihmeessä kommentit tänne kans

Lähetetty: 23:40:01 30.12.2008
Kirjoittaja Holmes
Mites wasabi kukossa? Onko kukaan koittanut?..
http://www.youtube.com/watch?v=IG-R4HSOEPk
Lähetetty: 23:01:04 05.01.2009
Kirjoittaja kuhan keittäjä
Jyffe kirjoitti:Itse pidän kainuulaisesta tavasta, jossa kukko tehdään juurella hapatettuun 100% ruistaikinaan.
Täyteisiin sen kummemmin kommentoimatta.
Monella leipomolla on nykyään valikoimissaan 100% ruisjauholeipä. Äkkiä mieleen tulee
Porokylän leipomo ja
Luomuhonen. Tuo Luomuhosen leipä oli älyttömän hyvää, kun satuttiin ottamaan sitä evääksi Puruveden Lohikuninkuuteen...
Asiaa!!!Mutta onko tuo porokylän ruisleipä 100% ruista.....tohin eppäillä..

tuo muhosen leipä on yhdestä parraista mitä oon emättiin survonu

Lähetetty: 23:05:55 05.01.2009
Kirjoittaja kuhan keittäjä
Jyffe kirjoitti:Tuo pullataikina.
Ruisjauhoja kukon kuoressa yleensä käytetään.
Makunsa kullakin...
kyllä kaenuulainen kala,lanttu,liha-ja pottukukko tehhään 100% ruiskuoreen,muilla mailla voe olla eri kujeet

Lähetetty: 20:35:26 06.01.2009
Kirjoittaja Haukkivesku
Kainuusta mitään aitoa kukkoa saa, kopiota valmistavat...
Teillä kun tuppas nuo kukot olemaan ennen sellaisia karjalanpiirakan tapaisia. Pääyistä aaki kok laaki. Johan siitä meni aromit harakoille.
Mutta onneksi teilleppäin muutti savolaisia niin saitte kukkonnekin suljettua...
Muistaakseni tuo vehnäjauhon lisäys ruistaikinaan liittyi jotenkin taikinan koossa pysymiseen ja sen käsittelemisen helpottamiseen. Mutta ei niissä maullisia eroja ole tekee sitten kummin vain.
Lähetetty: 21:04:12 06.01.2009
Kirjoittaja Holmes
Eikös vehnäjauhoja käytetä ns. liukasteena, kun kukkotaikinaa pöydällä murjotaan? Ei sitä itse taikinaan enemmälti sotketa.