Etusivu » Toukokuu on todellinen kalastuskuukausi
Kalastajan elämä Kalastus Varusteet

Toukokuu on todellinen kalastuskuukausi

Toukokuu on monella tapaa vuoden parasta aikaa. Valoa riittää pitkään, vedet ovat vielä viileitä ja petokalojen pyytäjät nauttivat erinomaisesta hauen, –kuhan ja meritaimenen kalastuksesta.

Kesämökkejä ruvetaan myös toukokuussa laittamaan todenteolla käyttökuntoon ja moni aloittaakin samalla mökkeily –ja kalastuskauden ensimmäisten lämpimien ilmojen siivittämänä.

Mökkivene iskuun

Mökkivene kannattaa tarkistaa huolellisesti talven jäljiltä mikäli sitä on säilytetty ulkona tai veneen pohjaan on tullut syksyllä kolhuja. Etenkin lujitemuoviset veneet keräävät helposti kosteutta välipohjaan ja pikkuhiljaa koko vene saattaa vettyä pahasti. Jos moottori on jäänyt ennen talvea huoltamatta, on se syytä tehdä viimeistään nyt.

Gelcoat-sisuksella olevat veneet on hyvä pestä kunnolla ennen kauden alkua, sillä liituuntunut gelcoat imee likaa kuin sieni ja sen irroittaminen myöhemmin on työlästä. Gelcoatin kiillottaminen kotikonstein on helppoa sitä varten suunniteltujen kiilloitussarjojen avulla.

Hieno aihio, josta saa pienellä rahalla pätevän kalastusveneen.

Pienemmästä mökkiveneestäkin saa helposti rakenneltua täysiverisen kalastusveneen esimerkiksi päivittämällä kaikuluotaimen nykyaikaiseen CHIRP/3D-luotaimeen, hankkimalla lisää vapatelineitä tai ehkäpä keulasähkömoottorin.

Pienempiä parannuksia saa aikaan kun uusii köydet, tyynyt tai valot. Uuteen kauteen on kivempi lähteä kun vene on kunnossa.

Kaikuluotain on ehdoton varuste kalastusveneessä. Kuva Jaakko Varjokorpi.

Hauenkalastus toukokuussa

Leutojen talvien myötä etenkin eteläisellä merialueella on nosteltu isoja haukia jo maaliskuusta lähtien, mutta ne ovat joitain poikkeuksia lukuunottamatta kaikki vielä kutemattomia kaloja.

Kutu ajoittuukin etelärannikolla huhtikuun puolesta välistä toukokuun puoleen väliin hieman eri alueesta riippuen. Järvillä taas kutu saattaa olla ohi jo muutamassa päivässä lämpimien säiden, kuten viimeaikaisten lähes hellelukemien sattuessa kohdalle.

Kudun jälkeen tankkaavan hauen kalastus on todella hauskaa. Kun kalat ovat hieman saaneet palautua kuturasituksesta, ne iskevät hurjasti uistimeen ja lämmenneessä vedessä uittokin saa olla nopeampaa. Nyt kelpaavat lähes kaikki uistimet ja varsinkin spinnerbaiteilla tai vauhdikkaasti uitetulla isolla lusikalla voi saada nopeasti hurjia saaliita. Myös suuressa suosiossa olevia haukishadeja kannattaa kokeilla, mutta uittaa niitä hieman nopeammin.

Kudun jälkeen lämpimänä päivänä on hyvä kokeilla esimerkiksi spinnerbaitia.

Hauet ovat hyvässä kunnossa ahmittuaan kutevia kuoreita, silakoita ja särkikaloja. Isoja haukia löytyy vielä matalasta vedestä, mutta ihan matalimmat kutulahdet kannattaa unohtaa, sillä niissä lämpötila on noussut liikaa. Kalastus keskitetäänkin kutulahtien ulkopuolisille alueille tai lahtien keskellä olevien matalikkojen yhteyteen. Uistelija löytää hauet parhaiten hieman syvenevän kaislikon tai lumpeikon reunamilta.

Mökkikauden avauskala!

Toukokuista kuhaa jigillä

Kuhan kutu alkaa vesien lämmetessä yli 10-asteiseksi. Etelä-Suomessa kutuhommat alkavat usein toukokuun puolessa välissä ja jatkuvat jopa juhannukseen asti, joskus jopa heinäkuulle. Pohjois-Suomessa kutu ajoittuu myöhäisempään ajankohtaan eli kesäkuun loppuun tai heinäkuun alkuun. Kuhat tulevat kutemaan vedenalaisten karikkojen ympäristöön ja niitä on kaikkein helpoin pyytää toukokuussa jigillä. Uistelusesonki alkaa vasta kudun loputtua kuhan siirtyessä väli –ja pintaveteen saalistamaan.

Jokaiselta kesämökiltä löytyy riittävä kalastusvene kuhan jigaamiseen. Nykyisin on myös saatavilla erityisiä kannettavia kaikuluotaimia, joilla kuhapaikat pystyy omalta mökkijärveltä kartoittamaan. Hyvä kaikuluotain on kuhanjigaajan tärkein varuste varsinaisten kalastusvälineiden lisäksi.

Kaupoista löytyy erityisiä kuhan jigaukseen suunniteltuja settejä, jotka sisältävät erilaisia jigejä – joko tavallisia heittojigejä tai vertikaalijigejä varustettuna eri painoisilla päillä.

Tämän lisäksi tarvitaan napakka, noin 7-jalkainen vapa ja 2000-koon haspelikela. Hyrräkelallakin voi hyvin jigailla. Siimana 0,12-0,16 mm kuitusiima, jossa fluorocarbonperuke, joka säästää pääsiimaa kivien hankauksilta tai vahinkohaukien hampailta.

Kuhapaikan löytäminen omalta mökkialueelta

Kuhapaikkoja etsiessä kannattaa keskittyä alueisiin, joissa löytyy vedenalaisia muotoja kuten kivikkoa tai muuta pohjanmuotoa. Kalat ovat keväällä lämpöhakuisia, joten pitää löytää selkävesiä lämpimämpi vesi. Usein noin muutaman metrin syvyiset lahtivedet ovat kokeilemisen arvoisia niin merellä kuin järvilläkin. Matalammissa suojaisissa lahdissa syvä ja kylmä vesi ei pääsee virtauksellaan sekoittamaan vesimassaa.

Kudun aikana kuhapaikoilta tavoittaa todennäköisimmin isoja naaraita. Kohtuus kannattaa muistaa!

Pienemmillä järvillä tällaisia alueita on vaikeampi löytää. Kalastus kannattaakin keskittää esimerkiksi tuulen puoleisiin rantoihin mikäli aurinko paistaa ja lämmin pintavesi virtaa kohti kivikkorantoja.

Jigipään paino syvyyden mukaan jopa puolen metrin syvyysvaihteluissa

Jos jigipää on liian painava suhteutettuna vallitsevaan syvyyteen on jigi liian nopea houkutellakseen kaloja iskemään. Liian kevyellä kalastettaessa tuntuma vieheeseen taas häviää ja kalojen tartutus on hankalaa. Sopivan jigipään painon näet oheisesta taulukosta.

Vaihtele jigin kokoa ja väriä

Kuha on petokala ja ottaa varsin isoonkin jigiin. Ei siis kannata koko päivää heitellä pienellä sirppipyrstöllä vaan vaihtaa rohkeasti isompaa lapiopyrstöä tilalle, jos saalista ei kuulu. Riittävä värivalikoima on myös hyvä pitää mukana, jotta sopiva vaihtoehto löytyy jokaiseen tilanteeseen. Joskus ottihalukkuus on hyvinkin pienestä muutoksesta kiinni.

Ilta on ottiaikaa

Kuhia saa toukokuussa myös keskellä päivää, mutta kun aurinko alkaa noin klo 20 laskemaan ja valo pehmenee, pitää kuhanpyytäjän olla hereillä. Hyvää syöntiä jatkuu aina keskiyölle asti.

Toukokuun silakka-aika ajaa meritaimenet mässäilemään

Jos on toukokuussa kuhan ja hauenkalastus erinomaista, on se sitä myös meritaimenrintamalla. Meritaimenen kalastus on kokenut selkeää suosion nousua ja etenkin pääkaupunkiseudulla taimenveneitä on yhä useammin tavattavissa pelipaikoilta.

Meritaimenen herkkua ovat silakat ja silakan kutuaika asettuu sopivasti toukokuulle. Pedot tulevat nälkäisinä silakoiden perässä kutupaikoille ahmimaan helppoa saalista. Jos on tietoa silakan kutupaikoista, on tällainen tieto kullan arvoista. Silakoiden kutupaikkojen läheltä voi saada todella suuria taimenia.

Silakka kutee rannikon tuntumassa noin 1-5 metrin syvyydessä. Erilaisten saarten muodostamat laajat lahti- tai salmialueet ovat helposti löydettävissä merikortista. Silakat tapaavat tulla aina samoille paikoille kutemaan.

Lämpötila, lämpötila, lämpötila

Moni paikka näyttää kartassa erityisen hyvältä ja varmasti onkin kun keli sattuu kohdalle. Toukokuussa meri on kuitenkin niin kylmä, että kumpuamisilmiön myötä edellisenä päivänä mukavaa 10 asteen lämpöä huokunut lahti onkin seuraavana päivänä neliasteinen jääkaappi.

Löytääkseen meritaimenta, täytyy seurata lämpötilaa kaikuluotaimesta jatkuvasti. MP-päivä on varma, jos keskittää kalastusta liian kylmään veteen. Tämä on nähty liian monta kertaa.

Keväällä kirkkaan päivän paras ottihetki osuu usein iltaan. Pilvisellä säällä syönti voi olla hyvä keskellä päivääkin, ärsytysväri voi antaa riittävän lisämausteen kalan otille.

Optimaalinen veden lämpötila on toukokuussa noin 8-10 astetta ja useimmiten sellaisen lämmön löytää, hieman vuodesta riippuen, välisaariston tasalta. Toki ulompaakin voi löytyä hyviä lämpöjä, joten kannattaa käydä kokeilemassa hieman erilaisia paikkatyyppejä. Mitä sameampi vesi, sitä nopeammin se lämpenee, mutta vastaavasti taas kala ei nää kunnolla uistinta.

Peli pitää heti viheltää poikki, jos lämmintä vettä ei löydy. Tyyni sää saattaa myös antaa virhekuvitelman veden lämpötilan noususta kun pelkkä 10 sentin pintakerros lämpenee. Siksi onkin hyvä olla mukana perinteinen mittari, jonka voi upottaa reilun metrin syvyyteen, josta näkee totuuden.

Paikkatyypit ja ottiaika

Välisaariston isojen saarten kärjet ja selkiä rajaavat suurten saarten kivikkorannat ovat toukokuun ottipaikkoja. Mitä edemmäs kevät etenee, siirtyvät taimenet kärkien uppomatalien läheisyyteen. Kala on selvästi irti rannasta, eli ihan rantaan ei tarvitse enää heittää ja uistinarsenaali on monipuolinen.

Tähän vuodenaikaan kannattaa taimenlusikoiden ohella heittää vaappua ja hieman syvemmissä rannoissa jopa 3 metriin sukeltavia malleja, sillä etenkin isompi taimen pörrää harvemmin ihan matalassa.

Parhaat ottiajat ovat kirkkaina päivinä iltaa kohden, mutta pilvisellä säällä myös keskipäivä on hyvää aikaa. Jos vedenlämpö ja kelin vaihdos menevät hienosti ristiin eli myrsky laantuu ja seuraavana päivänä on aurinkoista ja mieto tuuli sekä vesi on korkealla, niin silloin kala on aktiivinen koko päivän.

Mitä lähemmäs kesäkuuta mennään, sitä myöhempään on optimaalinen meritaimenen ottihetki.

Uistinten värit

Liika määrä värejä sekoittaa helposti kalastajan. Viisi hyvää väriä ovat silakkavärit kirkkaassa vedessä tai valkopohjaiset tummassa vedessä. Ärsytysvärit hämäriin olosuhteisiin, punaiset tai oranssit värit alkuiltaan sekä viherkultaiset auringonpaisteeseen keskipäivään.