Heti alkuun, lähtölaiturin vierestä, pari sinttiä tinselillä. Vaihto isompaan perhoon, ja kalojen kokokin kasvoi. Seuraava olikin jo ylipirteä nelonen, 5-10 minuuttia jouduin ottelemaan kaverin kanssa ennen kuin se suostui syliin koukun irroitusta varten. Seuraavan parin tunnin aikana 2-4kg kalaa tulikin sitten jatkuvalla syötöllä. Tätä jatkui, kunnes aurinko meni pilveen ja syönti loppui kuin seinään. Lähdin potkimaan kotiinpäin, hajamielisesti heitellen jo kertaalleen koluttua kaislikkoa läpi. Yhtäkkiä perhoa vietiin kaislikon sisälle sellaista vauhtia että kaislat kaatuilivat menon edestä ja siima lauloi vettä leikatessaan. Sain jonkinlaisen tuntuman kalaan, ja totesin itsekseni, että nyt on iso. Puola kädellä lukkoon ja kovaa potkua ulospäin, toivoen että kala tulee kaislikosta ulos irtoamatta. Onnistuinkin yrityksessäni ja rupesin ottamaan syliin lapettua siimaa puolalle, samalla pitäen kalaa tiukalla. Mamma lähti tulemaan vauhdilla kohti, pohjaa pitkin. Kelasin siimaa sisälle minkä kerkesin, ja nyt tuli eka syöksy. Siimaa lähti puolalta muutama metri, rauhallisesti, ison kalan elkein. Seuraavaksi pintaa kohden, iso pyrstö rikkoo vesipeilin ja taas tullaan pohjaa pitkin kohti. Kala pysähtyy parin metrin päähän, venkoilee hetken, ja seuraavaksi perho sylkäistään mun syliin, muistoksi minuutin pituisesta kamppailusta jää vain mielettömät pyörteet pintaan. Parempi voitti, tätä se on välillä.
Kokeilen vielä muutaman heiton viinikorkkipopperilla ennen kotilaiturille saapumista. Tokalla heitolla vesi roiskuu, kun kakkosen kala nielee popperin kitusiin asti. Kesä on ilmeisestikin saapunut kun pinnastakin jo haetaan. Sytytän piipun ja lähden tyytyväisenä himaan.
Virtaa oli vaikka muille jakaa

Vapa taipuu

Suu täynnä popperia


