Lainaan kirpun nimimerkkiä. Paljon ollaan reissattu ja tarkoitus on yöpyä nyt kotona pilkkireissujen välillä. Muutamaan vuoteen ei olla käyty läheisellä isolla järvellä, mutta jonkunlainen paikallistuntemus ja gepsin apu ohjasivat paikan valintaa. Kelkkaa pakatessa mietitytti, miten siellä kelkalla pärjää. Kelkkoja on kuulema jäänyt jumiin monilla järvillä lumen ja sen alla olevan veden ja kohvan takia. Kahdestaan lähtiessä jätimme reen pois, mutta halusin pulkan, koska on raskasta kantaa pilkkitavaroita, jos meinaa liikkua ja kairata. Lähdimme liikkeelle harvinaisen rennosti, kello ei soinut ja lähikylän kaupoista etsimme mustekaloja tavaroiden kiinnitystä varten. Tavallaan olemme pelipaikoilla auringonnousun aikaan.
Perille ajaessamme tähysimme molemmat järven selkään niin, että "huomaamatta" ajoimme auton mäkeä alas vanhalle perinteiselle paikalle. Tällä kertaa lumitilanne oli sotkenut sitä niin, että kelkka piti ajaa mäkeä ylös, peräkärry työntää käsin ja auto useamman yrityksen jälkeen oli vihdoin mäen päällä. Hyvä puoli oli se, että vain vaatteiden alimmat kerrokset olivat märät. Kuperkeikka hankeen autoa nujutessa tuli tehtyä ja peruutettua hankeen uudelle yritykselle. Lapio oli onneksi mukana, se on osoittautunut välttämättömäksi välineeksi pilkkireissuilla. Tulikohan tässä vaiheessa sanottua, että seuraavan kerran menen pilkille vasta maaliskuussa.
Vanhoja kelkkauria myötäillen ja niiden vierustaa ajaen menimme alkumatkan. Loppumatka omaa reittiä, kaasu pohjassa lumessa ja välillä vesisohjossa ajaen. Muita jälkiä jäällä ei ollut kuin verkkomiesten jäljet. Ei näkynyt railoja, saatika laikkuja. Paksu lumikerros oli päällä. Tavarat oli pysyneet pulkassa, pulkka on kuitenkin kuljetukseen soveltumaton kelkan perässä, ei sama kuin reki. Pilkkirepun sisustaan joka rakoon oli tälläytynyt sohjo, onneksi oli pulkka mukana, reppua ei olisi jaksanut kantaa, sen verran painava se oli.
Kirppu sitkeästi lähti kairaamaan 7 - 13 metrin penkkaa eteenpäin. Minä tyydyin vähempään matkaan ja lumen alla olevalle vesialueelle tullessani, ajattelin, että nyt taitaa riittää rämpiminen. Ahven ei ollut osoittanut merkkejä, todennäköisesti kalaa oli, mutta ei syönnillä. Kokeilin 10 - 11 metrin vedestä kolmea eri kokoista tasuria, ei mitään. Mukana oli Nilsun iso pystypilkki isolla värikoukulla varustettuna, ei mitään. Kaivoin esiin pienen 2,5 cm pienen tasurin, sääksen tai morrin, miksi sitä itse kutsun morrikärjellä varustettuna. Siinä kävi pieni hipaisu kuin kiisken, mutta tiedostin, että tällä syvyydellä usein hyvän kokoinen ahven saattaa olla kyseessä. Harvemmin pienempi kala on ottanut tällä järvellä. Pian oli paremman kokoisen kalan tuntuma, mutta ei tarttunut ensimmäisellä, vaan toisella. Ainokainen painoi 340 g. Sinänsä se muistutti ja todensi, että ahven ei taida nyt olla syönnillä, varovaista on. Alueella on kalaa, mutta ei liikkeellä. Tässä vaiheessa laikku tai railo tai vastaava on ehdoton, jotta uskoa syövään kalaan saisi. Kauempana näkyi nuottapaikka, joka olisi voinut olla hyvä, mutta kelkalla ei halunnut lähteä seikkailemaan enempää.
Lähdimme pois ennen auringonlaskua. Kaasu pohjassa matkasimme ja turvallisemmalle alueelle päästyämme tarkistimme pulkan. Tyhjä tavaroista, toiveena oli saada kelkka pois järveltä, joten kävelypelillä usea sata metriä suuntaansa tavaroita hakemaan. Minun pilkkirepusta oli kaikki kynnelle kykenevä irtotavara lentänyt hangelle, en ole tarkistanut tappioita tarkemmin, tässä vaiheessa vain kairan suojus on kateissa. Juomisia olimme varanneet niukasti, joten lähikaupan limsatiskille päästyämme saattoi jo huokaista, selvittiinpäs tästä. Kotimatkalla piti vaihtaa ajajaa, kun läpimärkä kuljettaja sai kovan krampin kesken ajon jalkaansa varpaista reiteen. Kelkka saadaan tänään lämpimään talliin sulamaan, joten pakollinen huilipäivä jalon ja rakkaan pilkintäharrastuksen kanssa on edessä. Valinta huilipäivästä taisi tulla kuitenkin ennen tätä tekosyytä, jalatkin on keksitty. Ennen kelkkaa oli mukava hiihtää, kuitenkin vähemmän lumen ja veden aikaan. Hyvä on hiljentyä ja miettiä hetki ennen uusia koitoksia. Rennosti ja nautiskellen voisi huomisen ottaa, lähilahukka on mahdollinen huominen ja aiempien vuosien mieluinen kohde. Ja matkaa on pari sataa metriä.
Minua hauskuutti reissulla ajatus tasuriongintavideosta. Otos olisi alkanut kelkan pakkaamisesta peräkärryyn, jatkunut moottorivälinetalkoista perillä, tarvikekuljetuksista, selviytymishetkistä pelastavine juomahetkineen ja kramppeineen. Kyllä siinä olisi ollut välissä sitä tasurin liikutteluakin. Pikkuisen tätä kirjoittaessa jo polttelee alkusyksyn lähijärvi, onkohan se ihan tukossa, matala kun on. Siellä ui vaikka mitä, mitenhän sitä malttaa kotiutua, jos vaikka iltapäivälenkki houkuttelisi kopasemaan.
. Tarpomiseen paikalle meni melkein tunti, lunta parhaimmillaan polveen asti ja vettä alla 20-30cm. Yllätys olikin melkoinen, kun juuri oikeaan kohtaan penkkaa oli ilmestynyt ainoat laikut koko selän alueella. Ahvenet oli välivedessä mässäilemässä kuoretta ja muikkua 3-4 m pohjasta, vettä paikalla 12 m, suurin osa kaloista päätykoukuissa. 8 kiloa kaloja nostelin noista laikuista ja totesin, että näissä on jo tarpeeksi raahattavaa rantaan, isoimmat vähän yli 500 grammasia ja pääosa 200-400 g kaloja.
Tämä nostaa toiveita huomiselle, vaikkei kohteena olekaan Puruvesi. Isohko järvi jokatapauksessa.
Puruvedellä on pari kertaa tullut käytyä soutelemassa taimenen perässä, mutta nyt alkoi kiinnostaa tuo talvikalastuskin.
Joku levypyrstö varmaan olisi hyvä, löytyykö esim. Nilsun mallistosta sopivia pelejä? Mitään hirmu jättiläisiä en kuitenkaan haluais uittaa 
