Vesitiiviys ja kestävyys ovat etusijalla veneilykäyttöön tehdyissä kiikareissa. On hyvä tiedostaa, että pelkkä kumipinnoite ei takaa kiikarin vesitiiviyttä. Aito vesitiiviys saadaan aikaan täyttämällä kiikari typellä, joka estää täysin huurtumisen tai kondensoitumisen muodostumisen kiikarien sisään. Eikä ole lainkaan huono asia, jos kiikarit kelluvat.
Avainsana: kalastus
Ei enää tippuneita aurinkolaseja – Cablz
Cablz:t pysyvät lasien sangoissa kiinni silikonituppiensa avulla, joita on tarjolla erikokoisina. Silikoni on laadukasta ja pysyy todella tiukasti paikoillaan.
Ruotsalaisella Wigglerillä on suomalaisjuuret
Göteborgilainen, muun muassa Vickestä, Viking Herringistä ja amerikkalaisen Pradcon tuotteista tunnettu kalastustukkuri Wiggler Ab:n omistajaperheellä, Lindholmeilla, on juuret Suomessa. Wiggler tarkoittaa suurin piirtein houkuttelevaa uistimen uintia. Yritys perustettiin Göteborgissa vuonna […]
Kansanedustajat syventyvät kalakantojen vahvistamisen keinoihin Eduskunnan kalapäivässä – Eduskuntaryhmien edustajat mittelevät silakan käsittelyssä
Kansanedustajat ja kalatalouden asiantuntijat kokoontuvat tänään 10.10. eduskunnan kalapäivään. Päivän teemana on nostaa esiin keinoja varmistaa kalakantojemme kestävyys, jotka luovat perustan monimuotoiselle kalastukselle. Hallitusohjelman mukaisesti esillä on myös kalastusmahdollisuuksien parantaminen.
Kalastus on Ville Haapasalolle henkireikä
Ville Haapasalo on omien sanojensa mukaan nautiskelija. Häntä ei haittaa vaikka saalista ei tulisikaan, sillä pääasia on kalaan lähteminen. Ville ei stressaa varustearsenaalin laajuudesta vaan keskittyy löytämään kuhunkin fiilikseen oikean tavan.
Parannettua painosta – Lowrance HDS Pro & Active Target 2
Lowrancen HDS Pro -sarjaa on edelleen parannettu HDS Live -sarjasta. Ulkoisesti suurin muutos on se, että sarjaan on tullut mukaan 10-tuumainen näyttö. Muut koot ovat 9, 12 ja 16 tuumaa.
Herkuilla viimeistelty – uusi Shimano Nasci FC -avokela
Noin sadan euron hintaluokassa oleva Nasci kuuluu Shimanon kelamalliston edullisemman keskiluokan keloihin. Olen nähnyt edellistä mallia usein eri oppailla käytössä asiakaskeloina, joten hinta-laatusuhde on kohdillaan. Uusi Nasci FC tuo edeltäjäänsä […]
Kalastusopas Jani Ollikainen kalastaa aina täydellä sydämellä
”Kalastuksen suola on mielestäni juuri siinä, kun koskaan ei voi olla varma saalista. Vaikeat päivät ovat joskus todella haastavia ja silloin joutuu laittamaan kaiken asiantuntemuksen sekä paikkatuntemuksen peliin. Aina ei vaan onnistu löytämään kaloja, ja vaikka löytäisikin niin sitten ne pitää saada ottamaan. Viimeinen haaste on siinä, että ne pysyvät kiinni veneeseen saakka. Onnistunut päivä onkin monen asian summa
Kalastusharrastus tuo hyvinvointia mielelle ja keholle
Jokainen kalastusta kokeillut tietää, kuinka jännittävää ja samalla rentouttavaa kalastus on. Luonnossa oleminen ja eri olosuhteisiin mukautuminen keskittävät ajatukset olennaiseen. Lajin hienous piilee siinä, ettei koskaan voi olla varma minkälainen […]
Shimano Ultegra -mallisto kehittyi kalastajan eduksi
Teksti ja kuvat ANTTI ZETTERBERG Shimanon keskihintainen Ultegra-mallisto kävi läpi uudistuksen, jossa mallistoa parannettiin pieniä yksityiskohtia myöten. Mallistoon poimittiin ominaisuuksia Shimanon laajasta valikoimasta ja kalastaja hyötyy päästessään nauttimaan kalliimpien kelojen […]