Haavi on mulla tän vuoden innovaatio. On aika iso, mutta kokemus on se, että jos vaan fisu on hyvin kiinni, niin ilman muuta perukkeesta ja kalasta käsin ylös. Meinaan oli siinä sotkussa selvittämistä, kun haavia käytettiin, tosin se yksilö tod näk. olisi päässyt karuuseen ilman haavia. Puikkareiden kohdalla voi olla se ja sama, mutta isompien kohdalla aina harkintaan.
Suosittelevat takakautta, mutta itse haavin alta.
Kuinka hauki haavitaan?
Alueen säännöt
Täällä keskustellaan kaikesta yleisestä kalastukseen liittyvästä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt - Kalastus-uutisia - Etusivu uusiks!

Ossin kuvaus lip-lockista oli oikein hyvä.
Tuo Wiltawan kuvaus yläleuan läpi pistävistä hampaista tosiaan johtuu tekniikkavirheesta.
Mä ainakin otan lip-lockin siten, että peukalolla tuetaan otetta painamalla kalan alaleukaa siten, että käsi on kuin "liftausasennossa". Kättä ei kuitenkaan pidä tunkea niin syvälle että sen saisi nyrkkiin, vaan sormien ensimmäisten nivelten(rystysten kohdalta) tulisi olla suorina.
Eli sormet liuútetaan kiduskantta pitkin loppuun saakka, ja tämän jälkeen ote lukitaan peukalolla painamalla. Oikein tehtynä naarmuja ei tule, ellei kala saa hepulia.
Pahimman kokoisia ovat mun mielestä nelosen vitosen kalat, joiden saadessa hepulin joutuu turvautumaan nyrkkiotteeseen, mutta leukavärkki on sen verran ahdas, että kidukset ottavat käsiin kiinni. Tosin suurimmat haavat tällöinkin tulee kalastajan panikoidessa ja joko pudottaessa kalan tai vetäessä väkisin käden ulos.
Pienellä harjoituksella homma lähtee sujumaan, ja hyvä keino on harjoitella otetta esmes kuolleen tai haavista nostettavan kalan kanssa.
En tosin ole lukenut kaikkia viestejä, joten saattaa olla, että edellä kuvaamani on jo sanottu. Tuo peukalon paikka on kuitenkin alaleuan alla, ei yläleuan päällä.

- Liitteet
-
- Nyrkki-Lukkoa.JPG (37.44 KiB) Katsottu 477 kertaa
Make my day- Teemun päivä.
Kiitos tmu termistä "liftausote", tuo selvensi asian hyvin. Isommilla kaloilla tuo tulee jostain syystä enemmän luonnostaan kuin pienemmillä. Johtunee varmaan hauen alaleuan ergonomiasta;-)tmu kirjoitti:Tuo Wiltawan kuvaus yläleuan läpi pistävistä hampaista tosiaan johtuu tekniikkavirheesta.
Mä ainakin otan lip-lockin siten, että peukalolla tuetaan otetta painamalla kalan alaleukaa siten, että käsi on kuin "liftausasennossa". Kättä ei kuitenkaan pidä tunkea niin syvälle että sen saisi nyrkkiin, vaan sormien ensimmäisten nivelten(rystysten kohdalta) tulisi olla suorina.
Eli sormet liuútetaan kiduskantta pitkin loppuun saakka, ja tämän jälkeen ote lukitaan peukalolla painamalla.