Ad blocker detected: Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors. Please consider supporting us by disabling your ad blocker on our website.
Komeita ahvenia taas porukoille tullut, onnittelut saamamiehille
Parin päivän rypistys täälläkin taas takanapäin. Lauantaina tuli tehtyä strateginen virheliike ja suunnattua pikkujärvelle lumituiskun sekaan. Aamusta heti muutama paistikarkea, jonka jälkeen järvi meni aivan tukkoon ja pois olisi voinut aivan hyvin lähteä kymmeneltä. Sitkeesti kuitenkin yritettiin kolmeen asti ilman merkittävämpiä onnistumisia.
Lauantaista viisastuneena eilen suunnattiin affenten perässä länkylle. Tapahtumia riittikin ihan mukavasti. Pikkuahven oli matalassa hyvällä syönnnillä ja yksi paikka löydettiin, mistä saatiin mukavat paistikalatkin. Ei kuitenkaan mitään jättiläisiä, isoimmat vajaa nelisatasia. Parhaiten puri sillin seiskaan ja välivedestä parhaat kalat löytyivät. Pari kuvaa taattua kännykkälaatua..
Näköjään päivittyi Ilmatieteen laitoksen/Hämeenlinnan ennusteeseen tuo-20 c pakkanen, oikeeseen lukemiin eli- 11 ja -12 c. eli ei tullunna pakkasennätystä. Kuitenkin päivällä vaan nollan tuntumassa ja yöt ovat sitten reilusti pakkasella muutaman päivän. Kyllä nuo nyt jäätä lisii, muutaman sentin:evil:
siistejä ahvenia kontrilla.
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
Eilinen meni taas Länkyllä välillä sakeassakin lumipyryssä ahvenia narratessa. Samoilla paikoilla kun sunnuntaina pyörittiin, mutta ahventen ottihalukkuus oli taantunut. Kalat pääasiassa pohjan tuntumasta ja isoimmat reilu 300 rammasia. Hyvät ruokakalat kuitenkin!
Vedin vielä tämän reissun Timkyn punasella tasurilla , vähän oli mielessä kokeilla muitakin värejä , mutta onhan tässä näitä päiviä , täällä pystyy onkiin varmaan yli Vapun.Ei oikeen järeätä tullut , mutta mukavia kuitenkin.
[img][img]http://www.aijaa.com/img/b/00083/1782838.jpg[/img][/img]
Pyytävä kalan saapi ja nukkuva unen näkee.
Kaikkia kaloja ja karhuja ei pussailla.
Mukavaa palautetta tuli tänään tasureista. Ei Tampereen järviltä nyt ihan tuollaisia kasoja kalaa nouse.. Jostain muualta kyllä. Mukava kuitenkin että jollekin aina sattuu joskus kohdalle, tuossa tapauksessa ilmeisesti ahvenia 34kg ja tasurilla saadut siiat päälle. Onnittelut mahtisaaliista vain sinne jonnekkin, ehkä mullekin vielä joskus..
Mukavaa palautetta tuli tänään tasureista. Ei Tampereen järviltä nyt ihan tuollaisia kasoja kalaa nouse.. Jostain muualta kyllä. Mukava kuitenkin että jollekin aina sattuu joskus kohdalle, tuossa tapauksessa ilmeisesti ahvenia 34kg ja tasurilla saadut siiat päälle. Onnittelut mahtisaaliista vain sinne jonnekkin, ehkä mullekin vielä joskus..
Tänään reipas 3 tuntii tasurin heiluttellua ja vaivan palkaksi 1 100gramman ahvena... Sillin 7 pelitti Nyt on Nilakka järvi ihan jumissa... Viime viikonloppuna sai kyllä vielä hyvää assua mutta nyt meni ihan nollaan syönti. Huomenna uusille vesille...
Onhan siinä kalaa kerrakseen,ihan mukavan kokoistakin vielä!
Vision: ainakin länkyllä kalat oli yhdessä paikassa 4-6 metrin penkassa, suljua oli sitten matalemmassakin. Mutta järvikohtaiset erothan on näissä suuria ja päivittäinkin tilanne vaihtelee, joten kokeilemallahan se parhaiten aina selviää (tai sitten ei).
Moottorimarssi Itä-Suomeen takana ja huomenna kanssa paleleen paikallisille mestoille..
Vision 17 kirjoitti:Huamenna tarkotus olis olla 7 jäällä, saa nährä pureeko...
7 olin jäällä ja poies tulin 12 aikoihin... Ei ollu ahven purulla tasuriin, mutta eihän se mikään yllätys ollu.. Yks n.100g ahvena erehty pureen k-maxin tasuria, muuten oli ihan kuallutta.. Ei purru edes tapsi, eikä morri vehkeisiin, paitsi särjet, niitä tuli joka reiästä ja joka syvyyksiltä, niin paljo kun jakso vetää..
Samanlaista pyhäselällä. Tasariin ei purrut, pystyllä tuli kokonaista kaksi ahventa (ja kiiski), tosin koko oli aika hyvä.
Varovainen oli otti, tärppejä ei tuntenut ollenkaan. Olisi jäänyt nuo vähäiset kalatkin huomaamatta jos ei olisi katsonut vavan kärkeä herkeämättä. Eli ei mikään ihme ettei tasariin ottanut.
Onkamolle tuli tänään reissu heitettyä. Jäällä seittemästä puoli neljään ja reilu seittemän kilometriä mittariin. Heikkoa oli syönti, aamupäivästä puri tasuriin jonkin verran, mutta koko oli säälittävän pientä. Vasta iltapäivästä löyty vähän paremman kokoista kalaa, mutta se ei tahtonut oikein syödä. Yksittäisiä ahvenia tasuriin ja varovaista tökkimistä. Virittelin kokeeksi Perzan mallista Viima+roikko ja silmä syötiksi niin siihen puri vähän paremmin, mutta sekasin se meni mulla vähän turhan usein. Suurimmaksi jäi 280 rammanen ja yhteensä kymmenkunta paistikalaa päivän saldo. Jäätä oli kiitettävästi UR:n kierteen verran, pikkasen enemmän kun kotopuolessa.
Ompa ollut komiaa katseltavaa ja luettavaa nämä palstalaisten kuvat ja kirjoitukset. Itse en ole kovin montaa reissua heittänyt tänä talvena verrattuna aikasempiin. Lähinnä työt ovat vaikuttaneet asiaan.
Kotijärvi on ollut tänäkin talvena lähes poikkeuksetta aivan "tukossa", niin tasurimiehille kuin muillekin. Tuntuu että kalapaikat ovat muuttuneet ja sirityneet tässä parin vuoden sisällä ainakin minun vesillä. Sieltä mistä 2-3 vuotta sitten vielä tuli talvella hyviä ahvensaaliita pilkillä, ei tule enää joko mitään tai sitten vain yksittäisiä pienehköjä kaloja. Uusien paikkojen ja niksien etsiminen on siis vielä vaiheessa.
Tänään kuitenkin mahtava keli ja tulipahan ulkoiltua. Potkuri luisti jäällä loistavasti ja lunta on jään päällä vain 0-2 cm. Eivät löytyneet Koliman talven 2008 hyvät ahvenpaikat vielä tänään, mutta muutamia ahvenia sieltä täältä kuitenkin.
Vanha Rauhala 80 mm (muikku) yhytti kuitenkin tasasyvyiseltä 4,5 m alueelta 550 g painaneen ahvenen keskipäivällä. Sen jälkeen iltapäivällä, syvänteen penkka antoi 7 m vedestä peräjälkeen 2 pientä ahventa. Ottivat vihaisesti ja toisen suusta pullahti jäälle muikku. Ilmeisesti myöhästyin ajoparven ruokailuhetkestä ko. paikalla, sillä kairatut lisäreijät eivät tuoneet lisäkaloja eikä edes nykyjä.
Virittelin kokeeksi Perzan mallista Viima+roikko ja silmä syötiksi niin siihen puri vähän paremmin, mutta sekasin se meni mulla vähän turhan usein. Suurimmaksi jäi 280 rammanen ja yhteensä kymmenkunta paistikalaa päivän saldo.
Sen pilkin saa sekasin kun riuhtoo liian kovaa sitä pilkkiä. Rauhallisesti niin ei tule sotkuja. Hidasta nostoa ja pieni ranne liike vaan niin liukuu pilkki sivulle.
Ohuet siimat myös sotkeutuu helpommin. itellä 0,28mm pää siima ja tapsi 0,18-0,20mm.
Itsekkin tänään jäällä mutta särkiä/sorvia ja lahnoja onkimassa.
keli oli todella hieno. Siellä 1 h 15 min ja sain 10 kpl ahven sinttiä. 11.20 starttasin auton ja siirryin 5 km jemma kakkonen paikkaan.
siellä olin noin 11.45. eka reikä ja väliveestä napsahti 530 g iso-paha tasuriin(sinihopee-suomukuviolla), koukkumiehen värikoukulla ja perukkeella ryyditettynä(suuren haukivaaran vuoksi)
pari kertaa kävi lyömässä ja tarttui värikoukkuun. Toinen ahven oli 210 g, sitten kävi merkkaamassa ahven, mutta sitten hiljeni totaalisesti.
pikku ahvenet kävi sillin kevennettä, ässää, eepeä härhäämässä, mutta ei tarttuneet.
Veikkaisin, että itselle tuli taktinen virhe. Olisi pitänyt mennä tähän jemma kakkoseen heti. Olisi aamulla saattanut olla purulla muutkin isommat. Jossittelua tämä on...
Kuitenkin taas aika tukossa oli, yrittämisen puutteesta ei voi syyttää.
Onget reppuun ja kotio klo 16.
Huomenna lapsenvahtina, joten huominen jää väliin pilkinnän osalta.
samanlaista keliä luvassa, mutta súnnuntaina pyyhkii kunnon myräkkä Suomen maan poikki. Lunta tulee aika ravakasti kanta-hämeen alueella ja voidaan odottaa,että rapsahtaa jään päälle 10 tai jopa 15 cm lunta.
Huono asia sinällään, mahdolliset tulevat kovemmat pakkaset eivät sitten pure enää jään lävitte.
ehkä suurin syy huonoon syöntiin oli kova pauku, kun jää "eli", yöllä oli -15 c pakkasta, ja aamulla -13 c.
Kun sitten aurinko rupes paistamaan, niin pakkanen lauhtui muutamaan pakkas-asteeseen, niin pauke oli kovinta juuri tuossa iltapäivän puolella.
Aamulla ei olisi varmaan ryskänyt niin kovaa...jemma kakkonen paikassa.
Kovahkot yöpakkaset eivät olleet lisinneet jäätä kuin korkeintaan pari senttiä jemma kakkonen paikassa. Kuitenkin ne estäävät, että ei ihan silmissä rupee sulamaan. Tänä yönä saattaakin tulla aavistuksen lisää, Mittari näyttää klo 22.57 -11 c.
Liitteet
IMGP3116aabot.JPG (49.84 KiB) Katsottu 6172 kertaa
Viimeksi muokannut Sostakovits da Silva, 23:25:41 21.03.2008. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.