Tasuriahvenia
Alueen säännöt
Kaikki onginnasta sekä talvi- ja kesäpilkinnästä.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt - Pilkkivaatteet, pilkkikengät

-
Ville/Wille
- Viestit: 76
- Liittynyt: 19:31:01 02.12.2007
- Paikkakunta: P-K/P-H
Kait se tänne pitää lyhyttä rapsan tynkää laittaa, vaikka vähän myöhässä.
Eli Veskulla uusia paikkoja ihmettelemässä lauantaina, tällä kertaa kera nimim. Tincan.
Sää vaihtelevainen, päivän aikana tuiskutti ja paistoi. Yhteinen nimittäjä säätilalle oli se, ettei ahven juurikaan ollut otilla oli keli mikä oli.
"Parhaiten" kalaa muutamilta ohuemman lumen/laikkukohdilta. Myös välivedestä löytyi fisua. Lainausmerkit superlatiivissa siksi, että vajaan kuuden tunnin pilkinnässä ei varmaan voi pitää kovin hyvänä tuloksena kahdelle miehelle yht. alle 2 kg:n silppupusseja.
Päivän isoimmat mulla 250 g ja Tincalla 170 g. Muita yli 100g ei sitten tullut kummallekaan. Nuo kalat sitkeällä yhden avannon kyttäyksellä laikun kohdilla, kun ei päivän päätteeksi enää jaksettu kauhiana sykyillä ympäriinsä. Taisi päivän kiintoisimmiksi tapahtumaksi jäädä aamula havaitut saukon tuoreet jäljet sekä parista avannosta pullahtaneet kuolleet kuoreet (nuotanvedon jäljiltä ilmeisesti).
No enivei kelpo päivä järvellä uusiin paikkoihin tutustumassa hyvässä seurassa. Kiitoksia seurasta ja otamma uudestaan. Josko silloin tulisi useampiakin ahveneksi tunnistettavia.

Kirpun kalahan on oikean värinen ja oikean kokoinen, mutta vaaleat pilkut saisivat vaan olla tummia pystyraitoja..
Saadaanhan täältä suomestakin pilkillä parikiloisia ahvenia joka vuosi, ainakin yksi.
Mutta Ruotsista niitä saadaan kymmeniä. Ja voi vaan kuvitella kuinka paljon niitä saataisiin, jos siellä oikeasti niitä kunnolla yritettäisiin. Esimerkiksi suomalaisten tasuri-innolla. 
Tänään kävin onkimassa muutaman tunnin kirkkaalla järvellä, tasurilla ja vähän muillakin vippaskonsteilla. Tasuri kelpasi jotenkin ja muut konstit hyvin. Ahvenia kertyi puoli muovikassillista. Isoimmat vain reiluja 100g piikkiselkiä.
Saadaanhan täältä suomestakin pilkillä parikiloisia ahvenia joka vuosi, ainakin yksi.
Tänään kävin onkimassa muutaman tunnin kirkkaalla järvellä, tasurilla ja vähän muillakin vippaskonsteilla. Tasuri kelpasi jotenkin ja muut konstit hyvin. Ahvenia kertyi puoli muovikassillista. Isoimmat vain reiluja 100g piikkiselkiä.
Pilkittäessä ison ahvenen ja hauen erottaa toisistaan siten, että ylös asti tulleet ovat haukia.
/Mikko Pohls
/Mikko Pohls
Jep. On se uusi keikka heitettävä jossain vaiheessa, varmaan joutuu vielä toisenkin kerran käymään noilla seuduilla ennenkuin paikan voi mennä tuomitsemaan.
Nuo masin mittaukset näyttivät melko samansuuntaisilta mitä kaverit oli mittailleet lammin pääjärvellä yhdellä kurssilla tänä talvena. En nyt tarkkoja lukuja enää muista, mutta ei sielä kahtakaan astetta löytynyt. Yli 20 m syvyydestä löytyi tietenkin lämpimin vesi.
Varmaan ensi syksynä tulee seurailtua aivan uudella tavalla noita syysmyrskyjä, kun on nähnyt kuinka paljon ne voi vaikuttaa koko talven kalantuloon...

Veden lämmöistä vielä
Tämmösen linkin takaa löyty suht tuoretta tietoa piensaimaan veden lämmöstä, joka tukee hyvin palstalaisten mittauksia.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?con ... 778&lan=fi
"Veden lämpötila oli metrin syvyydessä 0,1-0,3 °C ja pohjan lähellä (9-14 metrissä) 1,4-1,5 °C."

Tänään aamusta lähdettiin lasten kanssa kohti säkylää. Pakolliset aamutoimet venyi ja perillä oltiin vasta n. klo 10. Kahvia ja riisipuuroa nopsaan helttaan ja eikun jäälle isää etsimään ja lapset mummujen hoidettavaksi. Syönti sitä tasasen nihkeetä säkylää. Sentään kalojakin tuli "meidän" seurueelle ihan kohtalaisesti. Isä repi jäälle päivän parhaat 894g, 675g, 575g, 475g ja päälle toki läjän pannukaloja. Itsellä isoin oli puolen kilon luokkaa. Muutkin porukasta sai kotiin viemisiä. Eli täytyy olla tyytyväinen päivän antiin. Paukkuihan sentään itselläkin tämän talven enkka.
- Liitteet
-
- 500g-eepen-seiskalla.jpg (57.93 KiB) Katsottu 3673 kertaa
-
- Eepen jättiläisellä
- 900g ja osa kavereista.jpg (58.41 KiB) Katsottu 3672 kertaa
Autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku.
Höyskältä.
Käväisin testailemassa mittariani eilen kontioniemen selällä,
kun rupesin epäilemään toimiikohan toi minun mittari oikein.
Tulokset:
6m vettä 2m 0.2, 4m 0.2 ja 6m 0.4
26m vettä 2m 0.2 4m 0.4 6m 0.6 8-24m 0.4 ja pohja 26m 0.6.
Seuraava mittaus 27 metrin syvyydestä ja lukemat noin samat. En kerennyt käydä 54m syvyydestä mittaamassa ko. olin jalkaisin.
Kyllä hiukan rupes tuntumaan mikähän jääkausi on tulossa ???
Teimme tänään töissä mittariin kalibrointi mittauken, eikä se kovinkaan paljon heittänyt.
Seuraava mittaus ensi lauantaina pohjoispään matalista.
Yritän keretä rakentaa sellaisen mittarin joka näyttää jatkuvaa mittaustulosta jään päältä.
Fode olikin hoksinut mistä saadaan oikeata tilasto tietoa, löytyisiköhän jostakin muuaaltakin ???
Nämä mittaukset jos pitävät paikkansa niin kyllä fysiikanlaki hivenen

tuntuu hörriltä
- Viestit: 128
- Liittynyt: 00:14:29 17.08.2008
- Paikkakunta: Tampere
[quote="tkb76"]Tänään aamusta lähdettiin lasten kanssa kohti säkylää. Pakolliset aamutoimet venyi ja perillä oltiin vasta n. klo 10. Kahvia ja riisipuuroa nopsaan helttaan ja eikun jäälle isää etsimään ja lapset mummujen hoidettavaksi. Syönti sitä tasasen nihkeetä säkylää. Sentään kalojakin tuli "meidän" seurueelle ihan kohtalaisesti. Isä repi jäälle päivän parhaat 894g, 675g, 575g, 475g ja päälle toki läjän pannukaloja. Itsellä isoin oli puolen kilon luokkaa. Muutkin porukasta sai kotiin viemisiä. Eli täytyy olla tyytyväinen päivän antiin. Paukkuihan sentään itselläkin tämän talven enkka.[/quote]
Tänään oltiin kahden kaverin kanssa säkylässä myös.
Osuttiin heti aamulla oikeaan paikkaan ja saalis oli hyvä.
Kolmeen mieheen revittiin ahvenia ylös ennen puoltapäivää, isoimpien ollessa 900 g, 935g.
Ps. muut kalastajat hiipivät hiljaa mutta varmasti kuin magneetti meitä kohden.(oliko aloittelijan tasuritekniikka liian läpinäkyvä)
Laittaisin kuvatkin mutta kun taito ei riitä näissä asiossa, ehkä tbk auttaa tai silli?

Tämän pilkkikauden aforismi on: Munat pataan!
-
tuntuu hörriltä
- Viestit: 128
- Liittynyt: 00:14:29 17.08.2008
- Paikkakunta: Tampere
[quote="tkb76"]Tässä hörrin säkylän komeet
[/quote]
Kiitos taas kerran!
Lauantaina pasin kanssa narraan noita, mukaan mahtuu!
Taitaa olla autolla menokelit kohta takanapäin!
Ps. lunta on nimeksikään jäänpäällä ja laikkuja paljon, jos keli lauhtuu menee potkukelkkailuks.
Ottipaikka oli kuivetunnokasta luoteeseen keskellä lahtea, ennen niin kutsuttua syvännettä 0.5 metriä!
Kiitos taas kerran!
Lauantaina pasin kanssa narraan noita, mukaan mahtuu!
Taitaa olla autolla menokelit kohta takanapäin!
Ps. lunta on nimeksikään jäänpäällä ja laikkuja paljon, jos keli lauhtuu menee potkukelkkailuks.
Ottipaikka oli kuivetunnokasta luoteeseen keskellä lahtea, ennen niin kutsuttua syvännettä 0.5 metriä!
Tämän pilkkikauden aforismi on: Munat pataan!
Epäreilua kun on noin vähän lunta jäällä...täällä kun ei ole kuin 20cm molemmin puolin lunta ja kohta varmasti vettäkin.
No jos se vähän painuis tässä parinpäivän aikana. Viimevuonna tähän aikaan ei ollut lainkaan lunta jäällä ja kalaakin tuli ihan hyvin. No viikonloppuna taas koittamaan. varmaan on taas perus syönti eli 1-2 ahventa. Jos hyvä syönti sattuu niin voi jo 3 ahventa saada.

tkb76 ja hörri: Onnittelut komeista ahvenista! Itse pyörittiin myös eilen selkäpakalla. Siitä ei saatu kun muutamat kalat nekin surkeen kokoisia.
Muutamia autoja oli siinä. Eli ei ollut kalojakaan sit. Ahvenet taitaa olla parveutuneena jossain muualla päin järveä? Selkäpakalta kun katseli niin ei muitakaan autoja kauheesti näkynyt muualla.
Ilmeisesti pitäis ajella ympäri järveä etsiessä kalaa, mutta aika ei riitä siihen leikkiin. Se on hyvää tuuria et osuu oikeeseen paikkaan aamusta.
Jos hörri oli kuivetunnokassa niin olikko tkb76 myös siellä?
Kireitä ja moikkaillaan jäällä.

- Sostakovits da Silva
- Ilmo Tampio Lounasheimo
- Viestit: 8589
- Liittynyt: 13:21:01 27.04.2005
- Paikkakunta: Urpoland-Penninpyörittäjien kylä
Aikamoisia possuja tuntuu hörriltä on saanut
Jos kävis itsekin joskus tuolla säkylässä ongella, parin tunnin ajomatka Hämeenlinnasta käsin. Auton jättäs vaikka sinne lomasäkylään tai jonnekin, eihän tuosta lomasäkylästä ole emäkarille kuin kullin luikaus kävellen.
Autoilu vain virallisia jääteitä pitkin.

Wanderlei César Da Silva. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa hermoja.
No ehkä tuo kolme kalaa oli liioittelua. 8)Jou40 kirjoitti:Perzahan odottaa aivan huippupäivääperza kirjoitti:No viikonloppuna taas koittamaan. varmaan on taas perus syönti eli 1-2 ahventa. Jos hyvä syönti sattuu niin voi jo 3 ahventa saada.![]()
-jouni
Saas nähä miten paukkuu viikonloppuna taas pitkästä aikaa ison ahvenen järvellä.
Oleppas hyvä vaan.tuntuu hörriltä kirjoitti: Kiitos taas kerran!
Lauantaina pasin kanssa narraan noita, mukaan mahtuu!
Mukaan tulisin, mutta jotenkin epäilen, että syttyy sota jos lähden. Oli meinaan jo melko vääntö kun eilen pääsin. Tarkoitus oli jäädä mökille yöksi ja pilkkiä tämäkin päivä, mutta minkäs teet kun vaimo käskee ja mää vikisen
Soittelen jos jostain syystä loma-anomus menee läpi.
ps. Tänään soittelin isälle säkylään ja oli kilon kaloja noussut
Autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku.
- Vilttiketju
- HUUTO: Edvard Munch
- Viestit: 3052
- Liittynyt: 23:15:31 09.02.2006
- Paikkakunta: Hyvinkää
Haukia siis nostelleet 8)tkb76 kirjoitti: ps. Tänään soittelin isälle säkylään ja oli kilon kaloja noussut
Prkl...Mä toivon sitä 450 grammasta ja turpa huurussa ravaan pilkillä ja ei osu ei.....
No kaippa se 500 grammaa ylittyy ennenkuin 60 täyttää........huoh...Ei ainakaan taidolla, mutta jos tuurilla......
On niin HAPOKASTA.Ei pysty!