04.04.2006 09:50
Suomeen on saatu ensimmäiset viralliset ammattitutkinnon suorittaneet kalastusoppaat. Juha Happonen ja Timo Koikkalainen antoivat näyttökokeet maaliskuun lopulla Laukaalla.
Opetushallituksen päätöksellä Suomeen on saatu ensimmäisenä Euroopassa kalastusoppaan ammattitutkinto. Alan toiminta ja koulutus on ollut tähän asti hajanaista - ainoa yhtenäinen tutkinto on ollut kalatalousalan perustutkinto, jonka loppuvaiheessa on voinut suuntautua kalastuksen ohjaajaksi.
Suomeen saatiin ensimmäiset viralliset ammattitutkinnon suorittaneet kalastusoppaat, kun Salpauksen koulutuskeskuksen oppisopimusopiskelijat Juha Happonen ja Timo Koikkalainen antoivat ammattitutkinnon näyttökokeen 30. maaliskuuta Kuusaankoskella.
Asikkalassa sijaitseva Salpauksen koulutuskeskus aloitti tammikuussa opetushallinnon määrittämän ammattitutkinnon opettamisen, ja tutkintoa suorittaa tällä hetkellä noin 30 opiskelijaa. Tähän ryhmään kuuluvat myös Happonen ja Koikkalainen, jotka ovat olleet pitkän linjan oppaita ja ensimmäisiä opastuksella toimeentulevia kalastusoppaita Suomessa.
Kouluttaja Niklas Lankisch Salpauksesta pitää ammattitutkintoa tärkeänä asiana koko toimialan kehittymiselle:
- Ammattitutkinto tuo toimialalle ja opastoimintaan uskottavuutta samalla kun oppaiden tietotaito kasvaa ja ala yhtenäistyy.
Kalastusoppaan ammattitutkinto on vaativa ja laaja kokonaisuus, mikä johtuu siitä, että ala on yrittäjävetoinen ja kalastusoppaalta vaaditaan varsinaisten kalastustaitojen lisäksi asiakaspalvelu- ja turvallisuusosaamista sekä kielitaitoa.
Ammattitutkinnon rakenne on jaettu neljään moduuliin, joita ovat toimintaympäristön ja kulttuurin tuntemus, tuotesuunnittelu ja markkinointi, opastustoiminta sekä yritystoiminta.
Happonen tyytyväisenä
Juha Happosella on meriittejä kalastusoppaana enemmänkin. Hänet valittiin vuoden 2000 kalastusoppaaksi ja pariin kertaan hän on voittanut Kalatalouden keskusliiton kalastustuotekilpailun. Silti Happonen piti tärkeänä suorittaa sertifioitu opastutkinto.
- Onhan tämä hienoa. Näyttötilanne kesti arviointikeskustelujen ja koskikalastuksen kanssa yli kymmenen tuntia. Siinä piti kalastuksen ja muun osaamisen lisäksi käsitellä kalat ja valmistaa niistä ruokaa, Happonen kertoo.
Hän ja Timo Koikkalainen valmistivat juhlan kunniaksi loimutaimenta.
- Liian helpolla meitä ei päästetty, mutta kun kysymyksessä on kalastusmatkailua ammatikseen pyörittävien yrittäjien tutkinto, niin kontrolli saakin olla kova, mutta rehellinen, Happonen tuumasi.
MTV3/vapaa-aika/kalastus
HIANOO!!!
Paitsi paskapuhetta...
Herrat Happonen ja Koikkalainen ovat antaneet näytön(näyttökokeen), Koikkalainen tosin vain osanäytön. Ainakaan eilen ei k.o. näyttöjä oltu vielä arvioitu kenenkään toimesta, saati sitten hyväksytty. Keskustelimme eilen ja tänään näyttöä seuraamassa olleen henkilön kanssa. Tippaakaan väheksymättä herrojen rautaista ammattitaitoa, oli uutinen hieman ennenaikainen.