Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Alueen säännöt
Palsta heittokalastuksesta. Keskustelun aiheina heittokalastukseen soveltuvat kalapaikat, välineet, vieheet, kalastustavat jne.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

Useamman vuoden "mitähän jos" -jahkailun jälkeen sain nyt aikaiseksi hommata muutaman Kuusamon Suupalan. Löytyivät netistä vähän käytettyinä sopuhintaan. Myyntikuvan perusteella koukutus ei ole kummassakaan kapulassa enää alkuperäinen, eli jotain tarttis tehdä sen jälkeen kun posti on ne minulle tuonut.

Kysyisinkin kokemuksianne Puukalan koukutuksesta ja siitä, millaiseen käyttöön/uittoon se on sen jälkeen sopinut.

Kokeilematta olisin sitä mieltä, että ne kolme koukkua on tuon kokoiseen vaappuun liikaa, kahdella pitää pärjätä, ne kiinni uistinrenkaalla ja koot sen mukaan, miten vaapun pitäisi stopissa käyttäytyä. Luettuna on jo se, että Puukala pyytää toisinaan hyvin olemattomasta uinnistaan huolimatta ja jopa vettyneenä, sitä voi jerkata, ja että sitä on vaikeaa saada kulkemaan edes metrissä pinnan alla (jälkimmäinen ominaisuus on pelkkää plussaa). Siitäkin olen kuullut, että Puukala-puritanisti ei kapulaansa viritä millään tapaa, mutta kuten alussa todettua, se on tässä tapauksessa tehty jo.

Oma uskoni vaappuihin/jerkkeihin tuppaa rupsahtamaan nopeasti, jos viehe ei elehdi selkeästi ja kohtuullisen vähällä vaivalla, joten kommentteja saa heittää :).

-- pikeye
Avatar
Varaani
Viestit: 1885
Liittynyt: 07:24:34 11.05.2005
Paikkakunta: Saari

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja Varaani »

Modaa kaksikoukkuiseksi.
Peräkoukku naps poikki ja renkaalla kunnon koukku tilalle. Etummainen koukku siirretään hiukan taaksepäin siten että etummaisen koukun takammaisesta reiästä tulee uusi etummaisen koukun etummainen reikä :) Oliko tarpeeksi hankalasti kerrottu?
Ja toimii. uintihan lähtee ranteesta.
I am the lizard king, I can do anything!
Avatar
ako
Gäddajournalist
Viestit: 245
Liittynyt: 14:13:20 13.10.2005
Paikkakunta: Kemiönsaari

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja ako »

Puukalan tartutusteho perustuu siihen, että se on, aivan kuten Suspijiginkin, syvällä kalan nielussa jokaisen tärpin jälkeen. Siksi en ole itse 20-vuotisen oman käyttöni aikana vaihtanut tai edes teroittanut Puukalan koukkuja montaakaan kertaa, ainoastaan aivan solmussa olevat koukut saavat vaihdon. Lisäksi Puukalan virittämisellä edes tällä tavalla on se (iso) haittapuoli, että viehettä ei enää sen jälkeen saa sanoa Puukalaksi, vaan p-kirjain täytyy vaihtaa pieneksi.

Puukalan uinti lähtee ranteesta, kuten yllä todettiin, mutta uinti lähtee myös Puukalasta, jos niitä ei käytä. Tästä ilmestyy artikkeli ERÄ vuosikirjassa 2010 eli arviolta kuukauden päästä.

--ako
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

Varaani kirjoitti:Modaa kaksikoukkuiseksi.
Peräkoukku naps poikki ja renkaalla kunnon koukku tilalle. Etummainen koukku siirretään hiukan taaksepäin siten että etummaisen koukun takammaisesta reiästä tulee uusi etummaisen koukun etummainen reikä :) Oliko tarpeeksi hankalasti kerrottu?
Ja toimii. uintihan lähtee ranteesta.
Jep, tuo etukoukun siirto kävi jo mielessä... Jos tuo reikävälin mitta taaksepäin on jo ok siirto, niin eipä sen yhden lisäreiän kairaus + kaikkien reikien tiivistys liimalla olisi iso operaatio. Korvan taakse.

Akolle kiitti, juttua odotellessa. Voisinpa kaivella esiin ne ikimainiot FFF:n sivut tuolta I.A.W.M.sta, siellä piti oleman myös se Puukala-osio...

-- pikeye
Avatar
riihis
Kielimuuri - Hieliholmu
Viestit: 1625
Liittynyt: 12:45:24 16.05.2006
Paikkakunta: Vaasa

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja riihis »

Oma viritys Puukalaan...
Liitteet
Joo 006.jpg
Joo 006.jpg (28.42 KiB) Katsottu 15007 kertaa
"Laiskuus on suuri lahja, kun sen osaa oikeen käyttää."
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

^Hiano! Mitä kokoa nuo koukut?

-- pikeye
Avatar
riihis
Kielimuuri - Hieliholmu
Viestit: 1625
Liittynyt: 12:45:24 16.05.2006
Paikkakunta: Vaasa

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja riihis »

kaivo kirjoitti:^Hiano! Mitä kokoa nuo koukut?

-- pikeye

3/0 , näyttävät kuvassa suuremmilta kuin ovat.
"Laiskuus on suuri lahja, kun sen osaa oikeen käyttää."
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

No joo, tällaisina ne saavat nyt lähteä testiin. Koukuksi #1 vaikuttaa omaan silmään sopivalta, mutta uittokoe on tekemättä.

Kuva

-- pikeye

*Lisäys: Vaaput uitettu lähirannassa. Uinti tuolla #1 -koukutuksella oli pettymys: varsinkin firetiger ui jo suorakelauksella aivan liian hyvin vastatakseen sitä käsitystä, minkä Puukalasta olen luetun perusteella saanut. Nykimällä kapula käyttäytyi edelleen kuin mikä tahansa kelluva normivaappu samassa tilanteessa, ei ei!

Hätäpäissäni päädyin lopuksi raskaampaan 1/0 koukutukseen. Nyt Puu... puukalan eloisa potku ja kylkien vilauttelu väheni jo huomattavasti, ja nykäisyillä se meinasikin jo hakea sivulle ja jäädä poikittain kellottamaan. Koukkujen painolasti alkoi ehkä olla jo lähellä alkuperäistä?

Saapa nähdä, mitä noista tulee. Kaloja noilla tulee varmasti, mutta tuleeko riittävästi jotta "the Tunne" syttyy?

-- pikeye
Viimeksi muokannut pikeye, 19:24:39 19.08.2010. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Avatar
vlasek
Provoileva muskelipökiö
Viestit: 13104
Liittynyt: 00:09:58 02.09.2007
Paikkakunta: Träshscandal

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja vlasek »

Oks tässä nyt aistittavissa, että jerkit on out ja perinteiset tulossa takas :D
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

vlasek kirjoitti:Oks tässä nyt aistittavissa, että jerkit on out ja perinteiset tulossa takas :D
Jaa mulla vai? No ei. :) Puukalan kokeileminen on ollut mulla tosiaan jo pari vuotta ajatuksen asteella, hinta vaan on hirvittänyt kun uuttakin viehettä pitäisi hankkia heti alussa useampia kuin yksi. Minusta ~20 euroa on näinkin simppelistä mäntypalikasta kova hinta, olkoon kuinka klassikko tahansa... Mutta nyt löysin sentään kokeilukappaleet foorumilta Sulo Vilénin hengessä "halvalla" ;).

*Saapa nähdä, joko tämän vuoden puolella voitte bongata joltakin myyntipalstalta kaksikoukkuiseksi modatun puukalapariskunnan edukkaasti.

-- pikeye
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

Jea, eilisen koekalastuksen perusteella: firetiger herätti kaloissa jotain mielenkiintoa (ei tärppiin saakka), tumma väri oli kaikin puolin paska (ei uinut kelaamalla eikä nykien), joten molemmilla on edessään jälleen muodonmuutos.

Velipoikani tokaisu "Puukalan runko muistuttaa melko paljon Pigletiä" johtoajatuksena kokeilen kai muuttaa kapulat jerkeiksi... nokkaan silmukkaruuvi sekä koukku + painokikkailua.

Kuva

-- pikeye
Avatar
Varaani
Viestit: 1885
Liittynyt: 07:24:34 11.05.2005
Paikkakunta: Saari

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja Varaani »

Senkin raiskaaja :)

maksan noista 12e kuluineen :roll:
I am the lizard king, I can do anything!
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

Varaani kirjoitti:Senkin raiskaaja :)

maksan noista 12e kuluineen :roll:
Juna män jo... :D (Puukalapuritanistit, vaihtakaa viimeistään nyt kanavaa):

Kuva

Upotin molempien mahaan parit 6mm uppokantapultit. Noilla #2 koukuilla painoa on nyt 24 ja 27g, ämpärikokeessa molemmat hidasuppoja... Kunhan saan vielä Puukkomatista nokkaan silmuruuvit, pääsen koeuitolle ja säätämään koukutuksen perukkeen kanssa.

Raporttia seuraa...

-- pikeye
Viimeksi muokannut pikeye, 17:41:30 22.08.2010. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
JoN
Viestit: 84
Liittynyt: 17:03:40 27.08.2009

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja JoN »

Työkaluja. :lol:
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

JoN kirjoitti:Työkaluja. :lol:
Joo, mulla oli teknisen työn numero 7.luokan toikkarissa 7, sen jälkeen on ollutkin hiljaisempaa tuon nikkaroinnin kanssa... :)

-- pikeye
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

Koeuiton tulos: Eipä tullut kalikoista Pigletejä. Painotus meni vähän yläkanttiin ja nokkapainoiseksi, jonkinlaista jerkkimäisyyttä havaittavissa kevyesti nypytellen, molemmissa kalikoissa liike kumminkin omanlainen. Luultavasti noillakin olisi muutaman hauen nyhtänyt värien osuessa keleihin, mutta tiedän jo kokemuksesta ettei mielenkiintoni riitä yrittämään kun usko puuttuu jo ennakkoon. Roskikseen.

-- pikeye
JaRu
Joka alan wannabe-besserwisser
Viestit: 1545
Liittynyt: 09:50:15 22.12.2005
Paikkakunta: t.Urku

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja JaRu »

Meinasit saada sukkana tulevista kapuloista nyhdettyä jotakin uutta irti? :lol:
Omalla kohdalla puukala on ainoastaan vaikeanpäivän viehe jonka uinti onkin sen vähäinen sivuttaisliike. Eli pieni koko ja olematon uinti riittää kalan saantiin tai on jopa edellytys sille.
Avatar
pikeye
DR. Philli
Viestit: 1372
Liittynyt: 22:55:26 21.08.2006
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja pikeye »

JaRu kirjoitti:Meinasit saada sukkana tulevista kapuloista nyhdettyä jotakin uutta irti? :lol:
Omalla kohdalla puukala on ainoastaan vaikeanpäivän viehe jonka uinti onkin sen vähäinen sivuttaisliike. Eli pieni koko ja olematon uinti riittää kalan saantiin tai on jopa edellytys sille.
Noin kai se varmaan meneekin, siis pakasta vedetyn Puukalan kohdalla jota ei ole painotettu esim. uppokantapulteilla... :).

Ahvenpilkinnästä tulee mieleen pattitilanteet, kun vain pieni ja vähäeleinen viehe (mormuska) toimii. Normipäivinä pilkin mieluiten nopeammilla ja kuuluvammilla pilkeillä (tasari, värikoukku), mutta ainakaan omat taitoni eivät riitä saamaan niillä ahventa hyvin enää silloin, kun otti on yleisesti jumissa.

Hauestuksen puolella Puukala on "mormuska"?

*En muuten aio antaa vielä periksi Puukalan suhteen. Hommasin juuri kolme uutta kappaletta testiin, kun paikallisessa kaupassa oli kalavehkeissä 40% ale. Nyt en tuunaa niitä muuten kuin lyttäämällä väkäset.

-- pikeye
Avatar
gdlp
Viestit: 515
Liittynyt: 21:51:06 23.08.2007
Paikkakunta: Janakkala

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja gdlp »

Kaverin pakissa on yksi mielenkiintoinen yksilö, ui niinkuin kait pitääkin, eli tulee aivan sukkana. No, jonkin kaislakontaktin jälkeen vaapun selkään jäi joku roska roikkumaan. Kas kummaa, vaappuun ilmestyi iso, "länkyttävä" potku. Heinä veks ja potku hävisi samantien. Eli pointtina se, että esim. yksi hauli niskaan saattaisi tehdä ihmeitä uinnille, jos noista perusvaaputtimia haluaa tehdä.... Olen ymmärtänyt että noiden teho välillä on juurikin siinä että liike on aika maltillinen.
"Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä!"
Osmo
Viestit: 7
Liittynyt: 09:48:40 12.01.2008

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja Osmo »

Mielestäni suoraan pakasta vedetty Puukala ei ikinä ole ollut parhaillaan. Se vaati pienen sisäänajon ja maalipinnan kulumisen. Tämä aiheuttaa taas sen että runko alkaa imeä vettä sisäänsä ja uistimesta tulee joko täysin suspaava tai hitaasti uppoava. Kun uistin saavuttaa tämän vaiheen niin silloin se on parhaimmillaan. Ja sit uitto kuten yllä on kuvailtu, teräviä nykäyksiä ja pysäytyksiä. Toimii se toki suoralla kelauksellakin. Nykyään Puukalan uitto on tosin jäänyt aika vähille johtuen ehkä sen liian hyvistä tartutus ominaisuuksista. Lisäksi se pyytää keskimäärin aika pientä haukea. Jos laitan tänäpäivänä Puukalan päähän niin se on pelkkää fiilistelyä ja menneiden muistelua. Kapulaa on nimittäin ilo uittaa kirkkaassa vedessä paikoissa jossa rakkolevää on tasaisena mattona pohjalla. Oi niitä muistoja ja saalismääriä.
Avatar
ako
Gäddajournalist
Viestit: 245
Liittynyt: 14:13:20 13.10.2005
Paikkakunta: Kemiönsaari

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja ako »

Osmon kanssa samaa mieltä, Puukalan käytössä reikiintyminen parantaa sen kykyä kalastaa, ja vastaavasti vuosien pelkkä pakissa pitäminen heikentää sen kalastavuutta (oikeasti). Uinti (merkityksessä vaaputtaminen) ei koskaan ole ollut syy Puukalan kalastavuuteen, eli jos joku näitä virittää, ainakaan siihen ei kannata pyrkiä. Itsehän en Puukaloista teroita edes koukkuja.

Itse olen joskus tiivistänyt asian näin: "paras Puukalaväri on kokovalkoinen". Ainakin kaikki parhaat yksilöni olivat takavuosina sen värisiä. Nykyäänhän noita ei oikein ehdi uittaa, kun on aika paljon noita töitäkin tehtävänä.

--ako
Osmo
Viestit: 7
Liittynyt: 09:48:40 12.01.2008

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja Osmo »

Puukalalla tulee myös pieniä ahvenia hyvin

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2247546
Avatar
DC
Vertikaali Jigaaja
Viestit: 6416
Liittynyt: 19:43:17 20.04.2005
Paikkakunta: ääpnaaknaK

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja DC »

Näitähän on sekä 2-, että 3 koukkuisena...
Liitteet
DSCN0732[1].JPG
Avatar
Holmes
Asfalttiviidakon Vaeltava Aave
Viestit: 2205
Liittynyt: 19:32:43 10.11.2006
Paikkakunta: Hellsingfors

Re: Kuusamo Puukala: koukutus ja käyttö

Viesti Kirjoittaja Holmes »

Puukala on meikäläisen lempivieheitä. Uutena noilla ei saa mitään, mutta kun pari vuotta antaa rispaantua pakissa niin toimii. Koukkujen vaihtaminen, teroitus yms. Tuunaaminen on hävytöntä. Tuota Akon valkoista pitää kyllä kuitenkin kokeilla. Käsialaviehe..nooh kivasti on tullut 5 kiloistakin ihan vaan vetämällä. Toissa kesänä 90 kg, kun otti korvaan tärpin.
Vastaa Viestiin