Otsikon mukaiset trimmitasot asennettiin veneeseen uutena vuonna 2010. Ja sen jälkeen niitä on uusittu tasaisen tappavaan tahtiin. Vasemmalle puolelle viimeksi keväällä, se oli jo toinen joka sinne vaihdettiin. Oikeanpuoleinen, joka on vaihdettua "vain kerran" toimi syksyyn asti, nyt sekin on rikki. Eli kuudetta trimmilevyä olisi nyt vailla.
Tässä välissä on vaihdettu myös ohjainyksikkö ja kaapeleitakin. Kaikki merkkihuollossa ja kaikkien taiteen ja tieteen sääntöjen mukaan. Palvelu on ollut nopeaa, vene on otettu vastaan heti ja asennus suoritettu samantien. Ainut ongelma, että maksumiehenä olen koko ajan minä. Lähetin palautetta jokunen viikko sitten maahantuojalle, mutta eipä sieltä ole mitään kuulunut. Ei taida paljon heitä kiinnostaa.
Käyttötunteja veneen pääkoneella, jolloin noita levyjä on myös käytetty, on hieman yli kolmesataa. Levyjä käytetty liukuun noustessa ja tuulen sortoa kompensoimaan. Heikkotuulisella kelilllä tasot yläasennossa, eli poissa käytöstä. Edellisessä veneessä oli hydrauliset trimmit, joihin kerran vaihdoin letkut. Käyttövuosia trimmeillä oli 21 kun myin veneen pois, mutta siitä huolimatta toimivat moitteettomasti.
Nyt kaivataan hyvää vinkkiä millä nuo QL-trimmit korvaisin. Silloin kun ne ovat toimineet on niitä ollut ilo käyttää. Toimintaidealtaan hyvät, mutta laadultaan ns. kertakäyttötavaraa. Seuraavat saisivat olla sellaiset, että joka kerta vesille lähtiessä ei tarvitsisi jännittää niiden toimivuutta...
Risuja ja paljon Volvo Penta Ql-trimmit
Alueen säännöt
Tänne voi antaa palautetta kokemistasi "vääryyksistä" tai "hyvyyksistä". Missä homma toimii ja missä ei..kallista vai ei..
kus...sta vai hyväntekeväisyyttä. ym. Tänne voit myös ilmoittaa jos sinulta on varastettu tavaraa.
Kalamies.com foorumin yleissäännöt

Re: Risuja ja paljon Volvo Penta Ql-trimmit
Toimintaidea ja laatu samalla tasolla.
IHAN JÄRJETÖN KEKSINTÖ.
Bennet, Lenco sieltä ne jutut löytyy.
IHAN JÄRJETÖN KEKSINTÖ.
Bennet, Lenco sieltä ne jutut löytyy.
Re: Risuja ja paljon Volvo Penta Ql-trimmit
Lencot on tulossa.
Risuja ja paljon Volvo Penta Ql-trimmit Boat trim järjestelm
Morjens
Sama vika meikäläisellä noita Volvo Pentan trimmilevyjä saa vaihtaa koko ajan. Ostin kyseisen trimmijärjestelmän, koska ajattelin että Volvo Pentan laatuun voi luottaa mutta nyt kyllä murenee moinen uskomus.
Täytyy vain todeta, että aivan segundat ovat!!!
http://www.volvopenta.com/volvopenta/fi ... ology.aspx
Älkää vain ostako noita, nimittäin kalliiksi tulee.
T: Arkkis
Sama vika meikäläisellä noita Volvo Pentan trimmilevyjä saa vaihtaa koko ajan. Ostin kyseisen trimmijärjestelmän, koska ajattelin että Volvo Pentan laatuun voi luottaa mutta nyt kyllä murenee moinen uskomus.
Täytyy vain todeta, että aivan segundat ovat!!!
http://www.volvopenta.com/volvopenta/fi ... ology.aspx
Älkää vain ostako noita, nimittäin kalliiksi tulee.
T: Arkkis
Re: Risuja ja paljon Volvo Penta Ql-trimmit
Haluaisitko ostaa varaosiksi koko systeemin, jossa mukana yksi toimiva levy?
Re: Risuja ja paljon Volvo Penta Ql-trimmit
Paljonko pyydät?
Re: Risuja ja paljon Volvo Penta Ql-trimmit
Kannattaa käydä vielä tuolla lukemassa tuosta Volvo Pentan laadusta.
http://vetouistelu.com/bbs/keskustelut1 ... mid=365613
http://vetouistelu.com/bbs/keskustelut1 ... mid=365613