Laitos kirjoitti:
Parin minuutin seuraamisen jälkeen kävi ilmi, että tuo iso kala olikin oikeasti kahden pienemmän kalan muodostama signaali, kun näytölle piirtyvä viiva yllättäen jakautui kahdeksi ja toinen viiva lähti pohjaa kohti. Tämän jälkeen jatkettiin samaa seuraamisleikkiä vielä minuutin verran kunnes toinenkin kala kyllästyi jigiin ja lähti muihin maisemiin. Olisi kyllä hauska tietää mitä kaloja olivat, kun eivät käyneet edes näykkimässä, eivätkä juuri jigiä pelänneet.
Oman kokemukseni mukaan tuo on aika yleistä, että pikkukalat leikkivät jigillä. Usein varovaisesti myös näykkivät. Silloin tällöin on pieni ahven rokastunut koukkuun kyljestään.
Perinteisillä kaikuluotaimilla on tietty teoreettinen maksimierotuskyky, joka riippuu luotaimen lähettämän pulssin pituudesta. Pulssin pituus taas riippuu luotaimen syvyysalueesta, sillä syvempi vesi vaatii enemmän energiaa eli pidemmän pulssin.
Jotta luotain pystyisi erottamaan kaksi kohdetta toisistaan, on niiden etäisyyseron anturista oltava suurempi kuin äänen pulssin puolikkaan aikana vedessä kulkema matka.
Jos etäisyys on lyhyempi, niin lähimmästä kohteesta saatu kaiku jatkuu vielä kun kauemmasta kohteesta alkaa myös tulla kaikua, joten kohteita on mahdoton erottaa toisistaan.
Mm. tästä syystä saattaa usean pikkukalan ryhmä näkyä näytöllä yhtenä möykkynä ja herättää turhia toiveita suuremmasta vonkaleesta, kunnes sitten ryhmä hajoaa ja karu totuus paljastuu.
Mittasin omasta Garmin Echo 300c-luotaimestani pulssien pituuksia karkeasti eri syvyysalueasetuksilla ja sain seuraavanlaisia tuloksia:
Alue (m) / Pulssipituus (uS) / Erottelu (cm)
3 / 40 / 2,9
5 / 55 / 4,0
10 / 115 / 8,3
15 / 180 / 13,1
20 / 240 / 17,4
25 / 300 / 21,8
35 / 420 / 30,5
50 / 600 / 43,5
70 / 840 / 60,9
Koko ajan täytyy vielä muistaa, että luotain ei ole mikään kamera, vaan suhteellisen pistemäinen lähetin, joka ei pysty erottelemaan mistä kohtaa vaakasuunnassa keilan alueelta kaiku tulee. Jos luotain on paikallaan ja keilan leveys on esimerkiksi 45 astetta ja 10m syvyydessä on kaksi kalaa samalla syvyydellä, mutta n. 4m luotaimen keskiviivan molemmin puolin, niin luotain piirtää niistä yhden kohteen.
Liikkuvasta veneestä saa hieman enemmän tietoa, sillä 'banaani' syntyy juuri siten, että lähestyvästä kohteesta saadaan ensin heikko kaiku, joka sitten voimistuu kohteen tullessa lähemmäs keilan keskiosaa ja heikkenee taas etäisyyden kasvaessa ja kohteen siirtyessä keilan reunalle.
Syvissä vesissä perinteisten luotainten pulssipituudet kasvavat niin, että erottelukyky putoaa useisiin metreihin. Avuksi tulevat chirp-luotaimet, joissa pulssi on pitkä, mutta se ei olekaan vakiotaajuudella, vaan pyyhkäistään tietyn taajuusalueen yli. Tässä tapauksessa taajuuspyyhkäisyn laajuus määrääkin erottelukyvyn; mitä laajempi pyyhkäisyalue, sitä parempi erottelukyky. Teoreettisesti pyyhkäisyalueen käänteisluku vastaa perinteisen luotaimen pulssipituusarvoa. Esimerkiksi chirp-luotaimen, jonka pyyhkäisyalue on 40-60 kHz eli 20 kHz, vastaa pulssipituudeltaan 50 uS perinteistä luotainta. Erona on, että chirp-luotain voi toimia tällä tarkkuudella satojen metrien syvyyteen kun perinteinen luotain jää muutamiin metreihin.
.
