Kirjoitan teille ja tälle palstalle ensimmäistä kertaa, koska ette ole aiemmin kommentoineet rapsoihini tässä topicissa.
Jostain puuntakaa, ohkaisen ilmanalan, jäsen _M_:n ylimaustettujen kertomusten sekä muun turhautumisen tuloksena tulimme Pasin kanssa siihen tulokseen, että menisimme taas korkkarille heittämään punttia, koska emme ollut ikinä aikaisemmin siellä olleet, saati moista touhua harrastaneet. Minulle tuli vielä lisänä ensimmäinen ”perho”keikka. Vaikka en vieläkään ole tähän ikään perhovehkeillä heittänyt, niin kai tuollainen putkiperho puntin jatkeena perhoksi luokitellaan??? Pasihan on hyvinkin kokenut sitoja ja lohestaja, mutta pohjoisemmissa vesissä.
Tiistaina siis tehtiin päätös reissusta. No kaikki saattavat arvata miten se voi vaikuttaa kalamiehen psyykeen, alkoi helvetillinen ”jouluaaton” odotus ja olimme satavarmoja, että seuraavan Evän kansikuvassa pönöttelemme 20-kiloisten lohien kanssa ja voimme tyytyväisin mielin palata takaisin haukien pariin….
Torstaina alkoi sitten välinevarustelu, vähän ku pohjalta Johnny Wee kaupassa, tosin tietoa ronkittiin enemmän puhelimen kuin netin välityksellä. Anssi, SamiMies, Hector, Mika, J-P lypsettiin tyhjäksi täsmäkysymyksillä tiedoista ja tavoista. Sen verta tuli pidettyä pää kylmänä, etten sentään kelaa ostanut, vaan kaivoin ”hullujenhuoneen” kaapista esille vanhan uskollisen -67 punaisen räikällisen 6000 döörin, avasin ja siistin sen ennen kuin kuskasin sen Wee-kaupan Timpalle puolattavaksi paksulla kuidulla. Pari mustaa putkea tarttui myös matkaan kera punttien, leikareiden ja 6:sen koukkujen. Toki, toki, piti yks jerkkikin ostaa. Siinä sitä sitten ihailin vanhaa uskollista, Atlantin pohjastakin kerran naarattua kiiltävänä hohtavaa punaista dööriä. Tilannetta fiilistelin vielä testaamalla räikkää kuivaharjoituksena, hyvin tuntui korisevan!
Alkoi puolentoista päivän mittainen helvetillinen ja tuskastuttava odotus. Onneksi oma ja telkkari fudis auttoi hieman unohtamaan tulevaa. Vaan, matkaan sitten päästiin Torstaina puolenpäivän jälkeen. Kamat (voiko noin sanoa?) vapa, reppu, jonka sisällä pieni loota, termari ja kaks kelaa sekä filetti takakonttiin ja menoksi kohti mainetta ja kunniaa korkkarin Salakalan kautta. Tietäjät olivat kertoneet, että sieltä voi ostaa luvan ohessa myös perhoja, joita mulla oli tässä vaiheessa kaikki 3 kpl!!!
Eka tappio tuli Porvoontiellä, kun törmättiin kuumotuksessamme johonkin uidun tietyöhön ja sen kummassakin päässä oleviin liikennevaloihin. Että voi muutama minuutti olla pitkä aika, ja se taksi Bemarikin meidän edessä ajoi sen kiertopolun varmuuden vuoksi tasan 28km tunnissa. Uidun ameba! Kalat loikkii laiturille ja me roikutaan jonkun Sipoolaisen imussa alkumatkassa.
Well, sitten tulikin varsin hauska episodi, kun tulin kysyneeksi Pasilta, että voisko se kysyä J-P:ltä jotain vinkkiä minne ajetaan ja mihin jättää bilika. No Pasi totes, et eiks sen voi jättää siihen tienvarteen, viitaten Ahvenkosken levennykseen ja minä taas en tasan tiennyt minne pitää ajella, jos korkkarille aikoo. Jep jep! Siinä sitä oltiin suuret lohituristit on the road. Alkoi pahasti tulla taas mieleen Johnnyn seikkailut. Mutta aika kierosti me, tai Pasi hoiteli sen homman, soitteli vaan muina miehinä J-P:lle, joka oli jo rannassa, kysellen ajovinkkejä ja parkkipaikka juttuja. Helvata, ekalla osattiin ja osuttiin paikalle, suoraan Salakalan parkkiin.
Housuja nostellen, Tommi-puukko vyöllä roikkuen lampsittiin sisään narikkaan ja tietysti ekaks jäätiin jerkki osastoa pällistelemään. Mihis tiikeri jne, U kow . Mutta hyvät herrat (ja naiset), minäpä en tehnyt Johnnyja ja leikkinyt tietäjää, vaan kerroin suoraan, häpeilemättä ja sumeilematta, että ekaa kertaa täällä ja moisessa mukana, sekä tarvitsevani lisenssin ja perhoja. Tuttuja oli onneksi tiskin takana, joten homma pelitti ihan åålrait, paitsi tämä perhopuoli pikkasen tökkäs. Taulussa oli näjet aika paljon tilaa, eli vähän tuotteita, joista 100% oli mustia, ehkä jotain muuta väriä saattoi olla ujosti muutamissa, mutta mulle ne oli just yhtä mustia, kun meidän chihuahuat kotona. No ostin siitä muutaman, olisko 3 kpl? Nyt mulla olikin kattava valikoima (vain) mustia putkiperhoja, mutta kuulemma niitä oli syytä olla, koska tappioita oli odotettavissa. Hankintojen jälkeen piti vielä pihassa ottaa yks puhelu J-P:lle, että minnes päin kuuluis suunnistaa, että osuu laiturille. Ei ole helppoa toi Lohen kalastaminen, ilman kännyä siitä ei kerta kaikkiaan olis tullut mitään.
Sinne me sitten laiturille valuttiin ja törmättiin Pasin duunikaveriin, enemmänkin korkkaria kolunneeseen J-P:hen. Seuraavat manööverit menivätkin paljon mukavammin, kun oli guru neuvomassa. Pikkaisen oli hankalaa, kun pitkästä aikaa piti kikkailla monofiilin ja noinkin pienten koukkujen kanssa. Eikä noita ensimmäisiä heittoharjoituksia voi myöskään ohittaa. Paljonkin heittäneenä täytyy myöntää, että vaati aikamoista keskittymistä, ennen kuin mukava itsevarmuus rauhoitti mielen ja heittäminen oli juuri niin helppoa kuin sen tulee olla. Hyvin pelitti vanha döörini ja se oli niin kaunis uusine keltaisine siimoineen kirkkaassa auringon valossa. Ens kerralla kaivan arkistojen aarteista mukaan vanhan Atlanticin, ainakin muutamaksi hetkeksi laiturille kaiteeseen nojaamaan.
Siinä sitä sitten mentiin pitkin laituria edes takas, opeteltiin uittamista ja katseltiin muiden tekemisiä. Kukaan ei kylläkään saanut kalaa, luukuun ottamatta muutamia kirrejä, mutta niitä kai ei lasketa? Silloin, kun en vielä ollut sisäistänyt nk. yläheittoa, tuli se tappio, mikä sai minut opettelemaan jotenkin hurjan näköisen yläheiton. Ensimmäisenä sen kanssa tulee mieleen, että kohta on oma perho kahvaa myöden nenän pielessä. Takaheitossa tuli nimittäin laituritärppi ja tuloksesta olisi ollut ylpeä jokainen lintulaji, jos se olisi ollut niiden pesä. Iski pakollinen kahvi/tupakkatauko, reilu 15mins, mutta tarina sai onnellisen päätöksen ilman Tommin avustusta. Muutama maailmanennätys heitto pelkällä puntilla ja takaisin hommiin, yläheittoa opiskellen ja oppien!!!!! Homma ruletti ja maailma hymyili virtaavan veden muodossa.
Ihan en muista, kauanko siinä oli hengattu tanssilavan ja voimalan väliä, kun ajattelin mennä J-P:tä moikkaamaan. Siinä lähestyessäni pääsin aitiopaikalta näkemään, kun tekijämies sai tärpin, tosin vain karkuuttaakseen sen saman tien. Tai niin hän luuli, koska, kun olin palauttamassa kaappaamaani haavia, J-P ilmoittikin: ”On se vielä täällä”. Eikä mennyt pitkään, kun se 4,5 kg taimen oli haavissa ja laiturilla. Kalan näkeminen ja vielä haaviminen sai aikaan aivoissa mukavasti uskoa ja luottoa hommaan, joten lähes raivoisasti huiskimaan kohti kakkos- ja kolmosrataa. Eka tärppi olikin huima. Pienet kivistä tuntuvat rapinat kun saivat uuden ulottuvuuden selkeällä tärpillä, hetken tuntui sille kuin perho olisi jäänyt pohjaan. Ja niinhän se olikin. Virran voima piti kuitusiimasta kohtuullisen kovaa otetta, antaen mukavasti joustoa luulotautisen kalamiehen lohisimulaation pumppaamiseen. Tätä siima käsivarren ympärille ja kävelyä poispäin perhosta tulikin sitten harrastettua pitkin iltaa. Pääosin tuloksena oli suoristunut koukku. Muutama läsnäolija ei päässyt yhtä vähällä, vaan lampsi suoraan uuden perhon, tai jopa tapsin sitomiseen, kuten myös minä alkuyöstä.
Aamusta alkava työpäivä, sekä illan pimenemisen mukanaan tuoma koleus toi varmuuden päätökselle antaa korkkarille selkävoitto 100-0 ensitapaamiselta. Lähdimme Pasin kanssa seuraamaan jo aiemmin lähteneen J-P:n latuja kohti stadia ja tietysti pummattiin se yks tärkeä kantti, missä luki Helsinki, mutta vaan sinisellä pohjalla ja me kun etsimme katseella motarin merkkiä. Uikkarit ja homma oli voitettu kanta. Mutta, mutta, eipä aikaakaan kun kalikka morsetti saapuneen testarin vuoksi. Löin kalikan Pasille luettavaksi, ja jopas poikaa nauratti, kun lueskeli Mikan lähettämää tekstaria ääneen: Pitelin tuossa jotain isoa kalaa 10 minuuttia, mutta se karkas. Yuri tai Ivan pitelee tuossa just jotain kalaa…. Terve, korkkari löi vielä siis lyötyä. Nyt tuli vastareaktio. Takas ensitilassa ja mehän otetaan se Lohi sieltä vielä, näin on jämpti!
Summa summarum: 9 tuntia joella. Tappioita tuli perhoissa Pasille 9, mulle 3, tosin Pasi sai joesta 3 muiden perhoa korvauksena. Painoja meni Pasilta 3, multa ei yhtään, mutta kumpikin sai joesta yhden ylös. Ja ehkä se tärkein, kumpikaan ei saanut kalaa. Ei siis etusivu pönöä tiedossa .
Kuten aina, kalastus on kivaa, eikä sitä malttaisi lopettaa. Vaikka olo olikin aivan hakatun oloinen, selkää ja polvia kolotti, niin tänään olisin jo valmis lähtemään uudestaan. Tiedä vaikka menisinkin?
edit: Jälkeenpäin kuultua, Mika kuittasi yön tunteina +2kg tanen ja pari kirreä lisää, sekä arvio femman hyppykarkuutuksen. On se kone
?
Onnittelut kuitenkin! 
