Tässä hieman vanhempi, ja pidempi, rapsa tältä keväältä:
Huhtikuun 25. päivä oli taas yksi aurinkoinen kevätpäivä. Oli onni, että sain olla silloin kalassa ja vielä keulamiehenä osaavan kipparin veneessä. Harvinaista herkkua minulle. Tavallisesta poikkeavan kevään hauenkalastus oli ollut vaikeaa. Huhtikuun alkuun sijoittamani kalastusloma oli osittain mennyt harakoille lahtien ollessa vielä tukevasti jäässä. Haukipilkille silloin sentään pääsi pahimpia paineita poistamaan.
Nyt oli kuitenkin vene alla ja kaikki pelipaikat avoimina antaen mahdollisuudet vaikka mihin. Lähdimme kalaan aamusta. En uskaltanut odottaa mitään sillä edelliset reissut olivat laittaneet miehen nöyräksi. Isompia kaloja oli tähän mennessä noussut hyvin heikosti eikä muiltakaan kalamiehiltä mitään riemuhuutoja ollut korviin kantautunut. Aloitimme kalastuksen jokseenkin perinteiseen tyyliin ja vedessä käytettiin kaikkea aina perhoja myöden. Tutut kevätpaikat olivat melkein pelottavan hiljaisia. Mieleen hiipi monenlaisia ajatuksia omien taitojen tasosta ja vaikka mistä.
Päivä taisi olla jo selvästi iltapuolella, kun saavuimme taas yhdelle lahtialueelle josta joku oli joskus jotain saanut. Usko oli taas kovilla. Vesi oli lahdella kirkasta ja silloin minulla muistui mieleen syksyllä hyvin toiminut luomuvärinen Savagegearin 4play. Vesi jotenkin näytti siltä, että juuri tämä viehe sopisi siihen kuin kala veteen. Kävimme tarkasti läpi kaislikon joka kolon ja aukon. Pitkään ei tarvinnut ”Esileikkiä” uitella, kun reilu kolmen kilon peto yritti saada siitä päivällistä. Kala joutui tyytymään reikään suupielessä. Kohtapuoliin toinen samanlainen kokeili onneaan mutta sekin joutui uimaan kaislikkoon takaisin käytyään ensin ihmettelemässä veneen sisäpuolta. Tylyä tuo hauen elämä.
Kaislikkoreunan loppupäässä oleva suuri kolo toi mieleen molemmille veneessä oleville muistoja hienoista kaloista ja siihen heiteltiinkin ahkerasti. Pitkä kalapäivä oli kuitenkin jo siinä vaiheessa, että paras terä oli miehistä mennyt. Onneksi kuitenkin vuosien saatossa selkärankaan jääneet perussäännöt olivat vielä mukana. Näihin kuului uistimen viimeinen pidempi pysäytys pari metriä ennen venettä. Erään heiton jälkeen 4play pysähtyikin taas hieman ennen venettä, ja raskaasti. Paikalleen jääneen uistimen oli ottanut haltuunsa joku hyvin vahva ja ilmeisen päättäväinen taho. Ei ollut tärppiä. Uistin vain noudettiin ja sitten sitä oltiinkin kuljettamassa kaislikon sisään sellaisella massalla, että tiesin päiväni pelastuneen. Meni jonkin aikaa ennen kuin sain vastapelaajan tajuamaan, että se oli mukana taistelussa. Mainio vääntö siitä syntyikin. Mahtava haukimamma taivutti 6,6 jalkaista Butchia aivan miten se halusi. Välillä mentiin keulan ohi, välillä sen alta. Siima juoksi helpon oloisesti loppuun asti kiristetyltä kelalta. Meinasi jo usko loppua ja pelko kalan irtipääsystä hiipi mieleen sillä niin pitkäksi taistelu venyi. Äkkiä, kuin hengästyneenä, matami lopetti syöksyilynsä ja antoi minun saattaa hänet veneen vierelle. Ongelmia tuli kuitenkin koska en uskaltanut päästää toista kättä vavasta irti, kun tiesin mitkä voimat siiman päässä olivat. Kala olisi vienyt helposti mukanaan koko setin. Lopulta onnistuin ottamaan veneen vieressä olevan valtavan leuan alta oikean otteen ja nostin hitaasti. Olin jo ehtinyt huomata kuinka tuhdissa kunnossa rouva oli ja tiesin, että nyt piti toimia normaalia varovaisemmin. Raskaana oleva naaras on herkkä otus. Mamma nousi veneeseen tukevasti tuettuna. Uistin lähti väkäsettömien koukkujen ansiosta helposti irti ja kippari oli pelimiehenä jo ottanut kameran esille sekä levittänyt kastellun punnituspussin lattialle. Muutama kuva tästä kauniista eläimestä ja sitten vakaakätinen punnitus pussissa. Tämä meinasikin olla hankalaa johtuen jostain syystä hieman tärisevistä käsistäni ja siitä, että vaaka näytti 13,3 kiloa. Tästä kun poistetaan märän pussin paino, 700 grammaa, jää jäljelle 12,6 kiloa puhdasta iloa. Pituutta kalalla oli ”vain” 113 senttiä eli nyt puhutaan todella rehevässä kunnossa olevasta tädistä. Oli ilo palauttaa hänet takaisin veteen hyvissä voimin jatkamaan sukuaan.
Kalapäiväni oli nyt pelastettu, varmasti. Samalla kevään huono karma alkoi murentua. Jatkoimme kalastusta vielä tovin sillä aurinkoa riitti pitkälle iltaan. Aivan kuin lahjaksi lahjan päälle onnistuin vielä jallittamaan reilun kuuden kilon hauen ja pari pienempää samalla uistimella. Olin onnellinen kalamies palatessamme rantaan. Olin saanut viettää kauniin päivän hyvässä seurassa mitä hienoimmilla kalapaikoilla. Mitä muuta voi toivoa? Ai, jonkun ison kalan vai…
