Intian valtameressä sijaitsevan Malediivien saarivaltion meriekosysteemi on äärettömän monimuotoinen: saaristo kattaa yli 1190 saarta reilun 900 km pituisella alueella. Upeat riutat, matalat flats-alueet, seamountit ja jyrkät syvänteet muodostavat ihanteellisia elinympäristöjä eri kalalajeille.
Päivälämpötilat vaihtelevat 20–40 asteen välillä ja kosteus voi tehdä olosuhteista suomalaiselle fyysisesti vaativat. Aurinko paistaa lähes pystysuoraan ja suojaamaton iho palaa hetkessä.
Samalla kuitenkin meri tarjoaa lähes käsittämättömän määrän elämää: pinnassa kimaltelee syöttikalaparvia, ja niiden ympärillä vaanivat paratiisin mahtavat petokalat kuten Giant Trevally eli GT, dorado, wahoo, erilaiset tonnikalalajit sekä grouperit että snapperit. Eikä pidä unohtaa, että hait voivat viedä jo väsytyksessä olleen kalan suoraan siiman päästä.
Juuri näiden kalojen takia Malediiveille kannattaa lähteä kalastamaan sekä muutenkin nauttimaan tropiikin lämmöstä silloin kuin Suomessa kelit ovat ankeimmillaan.

Kalastusopas on kullanarvoinen sijoitus
Malediiveillä meri on läsnä kaikkialla ja kalastamaan pääsee todella helposti. Trooppinen meri on kaunis mutta arvaamaton. Paikallistuntemus ratkaisee usein sen, löytyvätkö kalat vai eivät. Siksi oppaan käyttö on lähes välttämätöntä.
Hyvä opas ei ainoastaan löydä kalaa, vaan opastaa myös vieheiden uittamisessa ja antaa vinkkejä tekniikkaan. Oppaat sitovat tarvittaessa tapsit, pitävät veneen oikeassa kulmassa virtauksessa ja auttavat väsytyksessä. Lisäksi heidän tietämyksensä säästä ja merivirroista tuo turvallisuutta.
Vuokravene ilman kipparia voi kuulostaa houkuttelevalta säästökeinolta, mutta tropiikin myrsky voi yllättää nopeasti ja valtameri on esimerkiksi Itämereen tottuneelle täysin uusi elementti.
Siksi turvallisin ja usein myös tehokkain ratkaisu on panostaa oppaaseen. Opaspalveluita on erittäin kattavasti saatavilla paikan päällä ja valmiita reissuja Suomesta järjestää esimerkiksi Fishmaster.
Kalastustavat
Olen itse ollut mukana virvelillä heittokalastamalla tapahtuvilla opasreissuilla, jolloin olemme heittäneet poppereita, stickbaiteja ja jerkkejä sekä speedjiganneet. Perhokalastusta tai vetouistelua en ole Malediiveillä vielä harrastanut, joten kerron nyt kokemuksistani virveliheittokalastuksen suhteen.
Kalastustavat voi jakaa karkeasti kahteen: pinnan tuntumassa tapahtuvaan kalastukseen (popperit, stickbaitit, jerkit) ja syvemmällä pohjan läheisyydessä tapahtuvaan kalastukseen (speedjigit, slowjigit, shadit).

Vieheiden laaja kirjo
Popperit ovat sylinterimäisiä pintavieheitä, jotka pärskyttävät ja ”popsahtelevat”. Näyttävät iskut tekevät niistä suosituimman vaihtoehdon, mutta raskaat popperit vaativat voimia ja tekniikkaa. Poppereilla kalastettavista lajeista näyttävin on ehkä GT eli jättipiikkimakrilli, jonka rajut tärpit ja murskaava voima tekevät siitä monen kalastajan unelmasaaliin.
Stickbaitit ja jerkit ovat uitettavia vieheitä, jotka liikkuvat sivuttaisin vedoin. Nämä ovat käsialavieheitä parhaimmillaan. Toimivat usein silloin, kun kalat eivät käy popperin kimppuun, mutta seuraavat sitä kiinnostuneina.
Speedjigit ovat metallisia, nopeasti uitettavia painavia vieheitä, jotka jäljittelevät pakenevaa syöttikalaa. Fyysisesti rankkaa kalastusta, mutta kohdekalat, kuten keltaevätonnikalat palkitsevat.
Shadit ovat hauenkalastajillekin tuttuja, mutta Malediiveillä ne rigataan raskaisiin jigipäihin ja toisinaan ne kuitenkin purraan poikki jo ensi vedolla, joten en ole niillä niin paljoa itse kalastanut niiden oppaiden kanssa, joiden keikoilla olen ollut.
Oppaat suosittelevat usein yhdistelmää, jossa yksi kalastaja kerää kalojen huomion popperilla ja toinen seuraa perässä stickbaitilla. Näin mahdollisuudet onnistumiseen kasvavat.

Kalastuskokemus parhaimmillaan: liveaboardit ja charterit
Monet resortit ja kalastusoperaattorit kuten Ocean Blue Fishing, Elysian Maldives, Addu Sport Fishing ja Fishing Maldives tarjoavat huippuluokan liveaboard-matkoja. Yleensä näihin sisältyy majoitus isossa ”emäaluksessa”, päivittäin useita kalastussessioita eri kohdekalojen perässä sekä korkeatasoinen palvelu. Liveaboard on hintavaa, mutta siinä pääsee keskittymään täysillä kalastukseen.
Charter-veneellä tehdään pääosin päiväretkiä ja yövytään maissa. Yleensä charter-oppaiden kanssa sovitaan esimerkiksi tietyt päivät, jolloin kalastetaan eri kalalajeja olosuhteitten mukaan. Joskus voidaan myös toimia siten, että opasfirman eri oppaat palvelevat eri päivinä kohteesta riippuen.

Välineet
Trooppisilla vesillä välineet joutuvat kovemmalle koetukselle kuin ehkä missään muualla. Vahvat kalat, raskaat vieheet, jatkuva suolavesikylpy ja kuumuus kuluttavat jokaista metalliosaa. Siksi laadusta ei kannata tinkiä. Mikäli omia välineitä ei ole, ne saa vuokrattua paikan päältä.
Kannattaa huomioida, että vieheet eivät kuulu opaspalveluiden hintaan kuin erittäin harvoin eikä niitä saa oikein vuokrattuakaan, joten ne tilataan etukäteen hyvissä ajoin ennen reissun alkua tai ostetaan veneen kipparilta tai majoittajalta, mikäli heillä on vieheitä myytävänä. Valtamerikalat kuluttavat vieheitä aivan eri tavalla kuin kotimaiset kalamme, joten siksi ratkaisu on ymmärrettävä.
Vavat ja kelat: Popperi- ja stickbait-vavat ovat noin kahdeksan jalkaa pitkiä. Raskaan setin tulee heittää 150–200 gramman vieheitä, kevyemmän 100–150 g. Keloissa Shimano Stella SW ja Daiwa Saltiga ovat klassisia valintoja. Kelan kokoluokka on 10 000 ja siitä ylöspäin.
Siimat: 0,35–0,40 mm punottu siima on perusmitoitus. Fluorocarbon-perukkeet, jotka ovat usein 0,70–1 mm paksuja, suojaavat kaloilta ja korallilta.
Speedjigausvavat ovat lyhyitä ja jämäköitä, usein 5–6 jalkaa pitkiä. Jigit voivat painaa 100–500 grammaa riippuen virtauksesta.
Lisäksi tarvitaan väsytysvyö, laadukkaat koukut, vararenkaita, pihdit, käsineet, lippalakki, buffi, pitkähihainen uv-suojattu paita ja polarisoivat aurinkolasit.
Varusteiden huolto on tärkeää ja jokaisen kalastuspäivän jälkeen välineet on huuhdeltava makealla vedellä. Opaspalveluiden käyttäjät pääsevät nauttimaan kalastuksesta ja henkilökunta hoitaa välineet sekä niiden huollon että ylläpidon.

Milloin matkaan?
Malediiveilla kalastus talvikuukausina (joulu-maaliskuu) tapahtuu yleensä erinomaisissa olosuhteissa, sillä silloin vallitsee kuiva ja lauhkea kausi eli ’’dry season’’. Tällöin myös merenkäynti on yleensä rauhallisempaa.
Suotuisat olosuhteet tekevät talvikuukausista ihanteellista aikaa monipuoliselle kalastukselle ja mikä parasta, Suomessa on näinä kuukausina pimeää ja ankeaa.
Malediiveille pääsee kätevästi Suomesta Turkish Airlinesin kyydissä Istanbulin kautta. Kalavehkeet kulkevat mukana erikoismaksusta
Lisätietoja turkishairlines.com
Lisätietoa Malediiveistä visitmaldives.com
Teksti MATIAS MIKKOLA Kuvat MIKA VORNANEN & MATIAS MIKKOLA
