Valmistaja kehuu, että Sistema FreshWorks -säilytysrasioissa kasvikset säilyvät jopa 80 % pidempään kuin tavanomaisissa säilytysrasioissa tai myyntipakkauksissa. Pitihän näin rohkea väite testata käytännössä.
Testiolosuhteet: 17.4.2019, aurinkoista, varjossa +10, auringossa +15, testiaika koko päivä aamusta alkuiltaan ja koe-elintarvikkeina tuoretta siikaa, appelsiineja tomaatteja.
Pakkasin kotona kasvikset ja hedelmät jääkaappiviileinä rasioihin ja siian pyysimme merestä heti kun vesille pääsimme noin kello 9:n aikoihin. Kalastimme koko päivän ja emme koskeneet elintarvikkeisiin koko päivän aikana niiden ollessa vuorotellen auringossa ja varjossa.

Lopputulos
Kaikki olivat vielä miellyttävässä kunnossa, tomaateissa ei ollut lämpönahistumista eikä appelsiineihin muodostunut käynyttä makua. Kala pysyi lähes pyyntituoreen veroisena, mutta lämpeni hieman.
Pienemmät kalat voi säilöä Sistema FreshWorks -rasioihin joko kokonaisena tai fileenä mikäli jäätä tai kylmäkalleja ei satu mukana olemaan. Paljon parempi kuin muovipussi. Pienemmät kalat voi säilöä Sistema FreshWorks -rasioihin joko kokonaisena tai fileenä mikäli jäätä tai kylmäkalleja ei satu mukana olemaan. Paljon parempi kuin muovipussi.
Rasioiden toimivuus perustuu kannen teknologiaan
Suodatin säätelee happi- ja hiilidioksidivirtausta luonnollisesti, jolloin rasian sisälle syntyy elintarvikkeiden säilymisen kannalta sopiva ympäristö. Suodatin on suunniteltu kestämään koko rasian eliniän.
Pohjan ritilä pitää elintarvikkeet irti pohjasta ja suodattimen läpi tuleva ilma kiertää jatkuvasti estäen nahistumista. Sisteman FreshWorks -rasiat ovat konepesunkestäviä ja ne tehdään Uudessa-Seelannissa ftalaatti- ja BPA-vapaasta muovista. Rasiat kestävät luonnollisesti myös pakastuksen.
Sisteman rasioita löytyy eri kokoja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Mikäli optimoitu eväiden säilyvyys kiinnostaa, kannattaa Sisteman tuotteet ottaa käyttöön. Hinnat alkaen 5,90 euroa.
Lisätietoa www.mastermarkbrands.fi.
Teksti ANTTI ZETTERBERG
Kuvat JANNE KOIVISTO