Erilaiset kalastusta helpottavat tarvikkeet ovat pohjoisamerikkalaiselle kalastuskulttuurille hyvin tyypillisiä. Kävimme tutustumassa, minkälaisia kikkoja ja välineitä käytetään talviaikaan pilkillä ja löytyisikö sieltä jotain, mitä kannattaisi hyödyntää myös Suomessa. Kohteeksi valittiin kalaisa järvi Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla.
Pilkkiminen ei olekaan kylmää hommaa
Ehkä näkyvin ero verrattuna suomalaiseen kulttuuriin ovat pilkkiteltat. Harvassa ovat ne pilkkijät, jotka suuntaavat jäälle ilman telttaa, joten telttoja on paikoin rivissä useita. Suomessa olen tottunut liikkumaan paljon ja etsimään kalat, joten olin ennakkoluuloinen teltan käyttökelpoisuudesta.
Teltta on tosiaan painava ja käytännössä tarvitsee pulkan, jolla se vedetään paikan päälle. Kun se on kerran asennettu, ei sitä mielellään lähde heti siirtämään. Oma lukunsa ovat pienet pilkkimökit, jotka vedetään autolla paikalle alkutalvella ja haetaan pois vasta keväällä ennen kuin jää pettää alta (toisinaan vasta sen jälkeen).
Teltassa on lämmin pilkkiä ja varsinkin tuulisella säällä siellä istuu mielellään
Vaikka monissa teltoissa on hyvät ikkunat, auringon paistaessa pilkkii mieluiten ulkona. Tällöinkin teltassa on mukava käydä lämmittelemässä. Kalaa tuntuu tulevan kohtalaisesti: heti aamusta alkoi hyvä syönti, joka kuitenkin loppui ennen puolta päivää. Pidemmän kalattoman jakson aikana harkitsimme jo paikan vaihtoa, mutta retkikeittimellä lämmitetyn lounaan jälkeen syönti alkoi uudelleen.
Pohjois-Amerikassa pilkkimiseen tarvitaan lupa, eikä kaikille järville noin vain mennä pilkille. Lupa tyypillisesti sallii useamman vavan käytön, joten pilkkipaikalle saavuttua kairataan useita reikiä. Reikiin viritetään syötit ja mennään telttaan odottamaan. Kun joku vavoista laukeaa ulkona, juostaan äkkiä väsyttämään kalaa tai joskus jopa useampaa samanaikaisesti.
Moottorikairalla sujuu ja reiälle ei tarvitse kävellä
”Eihän hullukaan kairaa käsin näin paksua jäätä”, totesi kaverini kysyessäni moottorikairoista. Jätin kertomatta hulluista suomalaisista ja katsoin vaikuttuneena, kuinka nopeasti reikä syntyy moottorikairalla. Meteli on tietysti kova, mutta hetkessä olimme virittämässä vapoja.
Moottorikaira soveltuu painonsa vuoksi pilkkijälle, joka kävelee päivän aikana vain vähän.Oma suosikkini on kuitenkin akkuporakoneeseen kiinnitettävä kevyempi ja hiljaisempi malli. Niiden ongelmana tosin on akunkesto, sillä akut eivät kestä monenkaan reiän poraamista varsinkaan pakkasella.
Moottorin surina oli yleinen ääni järvellä. Välillä ääni tuli kairasta, välillä taas joku vaihtoi pilkkipaikkaa mönkijällä. Oma porukkamme oli kävellen liikkeellä, mutta vain siksi, koska loska esti auton ajamisen jäälle. Onneksi olimme liikkeellä aikaisin aamulla, joten pääsimme parhailla paikoille ennen nopeasti liikkuvia mönkijöitä.
Kaikuluotain pilkkijän apuna
Kaikuluotaimet ovat yleistyneet Suomessakin viime vuosina, mutta Pohjois-Amerikassa se tuntuu olevan jo lähes pakollinen varuste. Monella pilkkijällä on käytössään sama laite kuin kesällä veneessä, mukaan on vain napattu pilkkianturi ja akku. Viime talven kovin juttu tuntui olevan itse tehdyt syvyyskartat, jotka oli tehty edellisenä kesänä veneellä käyttämällä samaa luotainta. Niiden avulla on helppo löytää syvänteet myös jään päältä.
Kaikuluotain on myös siitä mukava lisä, että vaikka reikä tuntuisi hiljaiselta, saattaa näytöllä näkyä liikettä. Erityisen hauskaa meillä oli pikkubassin kalastuksessa, kun näimme kalan seurailevan pilkkiä pitkiäkin aikoja. Otti tapahtui kuitenkin vasta, kun ruutuun ilmestyi toinenkin kala, jolloin molemmat pyrkivät ottamaan vieheen suuhunsa.
Tarvitaanko näitä myös Suomessa?
Vaikka kaikkia tarvikkeita on ollut jo pitkään saatavilla myös Suomessa, eivät ne ole yhtä suosittuja kuin toisella mantereella, jossa kalastustyyli on mukavuudenhaluisempi ja vähemmän liikkuva. Kaikille välineille on paikkansa, mutta painonsa vuoksi niitä tuskin viitsii ottaa joka pilkkireissulle mukaan. Kaikuluotainpilkintään myönnän jääneeni koukkuun.
Nyt uutisista selvisi, että Juha Sipilä on hommanut uuden pilkkimajan.
