Viisiosaisen sarjamme toisessa osassa Johannes Jahnukainen tutustuttaa vauvaikäistä poikaansa Urhoa pilkkimiseen.
Syksy vauvan kanssa eteni vauhdilla ja kaveri kasvoi ja kehittyi koko ajan. Valveillaoloajat pitenivät ja poika kiinnostui yhä enemmän siitä mitä ympärillä tapahtui. Pojalle saatiin nimikin, Urho. Urho alkoi pikkuhiljaa myös näyttää luonnettaan. Jos esimerkiksi automatkalla käy aika pitkäksi, on huuto melkoinen.
Lattialla touhutessa kärsivällisyys riittää yleensä noin kymmeneksi minuutiksi
Toimintaa ja liikettä pitää olla. Siinä hän on tullut isäänsä. Jos Urho tylsistyy ja turhautuu, kiihtyy hän nollasta sataan parissa sekunnissa. Kun epämukavaan tilaan saadaan muutos, rauhoittuu hän yhtä nopeasti. Vauvan kehitys tulee ottaa huomioon myös kalareissuja suunnitellessa.
Luonnon tarkkailu ja kalastuksen tarjoamat virikkeet saavat uuden merkityksen, kun vauva jaksaa olla hereillä ja ihmetellä ympäristöään. Toisaalta vauvan nukkuessa suurimman osan ajasta, ovat mahdolliset raivarit epätodennäköisempiä. Urhon kiivas ja hermostuessaan ehdoton luonne asettaakin tiettyjä reunaehtoja tuleville seikkailuillemme. Hän ei välttämättä tyydy siihen ratkaisuun johon olen päätynyt hänen kohdallaan kullakin reissulla.
On toki hyvä, että Urho ilmoittaa heti jos joku hommassa ei miellytä eikä vain hiljaa kärsi, kun iskä vähän harrastaa. Minun tehtävänäni on pohtia erilaisia ratkaisuja ja tarjota erilaisia mahdollisuuksia olla mukana. Tässä epäonnistuessani rauhallinen hetki hiljaisen luonnon keskellä saattaa olla vain kaukainen muisto.
Ensimmäisen pilkkireissun suunnittelu
Syksyllä kävimme Urhon kanssa rannalta heittelemässä muutamia kertoja. Syksyn vaihtuessa talveksi oli vuorossa pilkkireissun suunnittelu. Kuten valitettavan tavallista nykyään, jäätilanne pysyi hyvin epävakaana vuodenvaihteeseen asti ja Etelä-Suomessa sen ylikin. Toki joillekin pienille lammille olisi pilkkimään päässyt jo aikaisemminkin, mutta perheenisän arkirytmi ei tuota tänä alkutalvena mahdollistanut.
Halusin myös odottaa todella varmoja ja kestäviä jäitä
Eihän tuollainen pieni ihminen juuri lisäpainoa jäälle tuo, mutta ajatus heikoilla jäillä kävelemisestä vauvan kanssa painoi sitäkin enemmän. Kohteen jäätilanteesta tulisi siis olla luotettava tieto. Lisäksi Urhon ruokailun ja vaipanvaihdon soisi toteutuvan sisätiloissa. Pullosta syöttäminen voisi ehkä juuri ja juuri onnistua ulkona, mutta kuka haluaisi makoilla jäällä pakarat paljaana? Kohteessa olisi oltava mahdollisuus päästä vaivattomasti sisätiloihin.
Uusilta hankinnoilta ei taaskaan vältytty
Varustepuoli aiheutti taas pohdintaa ja vaati jonkin verran päivitystä. Sen lisäksi, että vuodenaika oli vaihtunut, oli Urho tosiaan kehittynyt kovasti eikä välttämättä nukkuisi koko reissua. Ja kuten hän oli osoittanut automatkoilla, tyhjänpanttina makoilu ei ole häntä varten. Kantorepussa poika viihtyy edelleen ja reppu osoittautuikin rannalta heittelyssä mainioksi ratkaisuksi. Minua kuitenkin arvelutti sen toimivuus pilkkitouhuissa.
Repun kanssa istuminen pilkkijakkaralla voisi aiheuttaa pojalle tukalat oltavat yläkroppani taittuessa hieman kasaan. Lisäksi kairaaminen sen kanssa saattaisi olla hankalaa. Vaunujakaan en jäälle oikein saisi mukaan.
Ajatukset alkoivat siirtyä ahkioon
Tiesin ahkioiden olevan melko kalliita, joten sellaisen hankintaa piti hieman puntaroida. Selvittelin myös erilaisten vauvapulkkien käyttömahdollisuutta, mutta niissä vauvan pitäisi jo osata istua itse. Lopulta päädyimme hankkimaan Fjellpulkenin ahkion. Perustelimme kallista ostosta itsellemme sillä, että laadukas ahkio on pitkäikäinen ja Urho voi matkata siinä aina seitsemään ikävuoteen saakka. Ahkio mahdollistaa retkiluistelu-, hiihto-, ja pilkkiretket vuosiksi eteenpäin.
Vihdoin pilkille
Löimme päivän lukkoon ja reissulle lähti mukaan meidän perheemme lisäksi Urhon kummisetä ja vanha kalakaverini Kari. Kohteeksi valitsimme Tuusulanjärven, sillä sen jäätilanteesta tiedotettiin ajantasaisesti netissä ja siellä kulki retkiluistelurata, jota vaimoni pääsisi kiertämään meidän miesten pilkkiessä. Lisäksi sen rannalla palveli Onnelan Majatalo, jonka kahvilaa voisimme hyödyntää taukopaikkana.
Tuona tammikuisena aamuna lämpötila oli nollan tuntumassa ja lunta sateli kuuroina, ajoittain melko sakeastikin. Ajelimme Onnelan Majatalon pihaan, jonka parkkipaikalta pääsi kätevästi jäälle. Kohteelle asettamamme kriteerit taukopaikan suhteen osoittautuivat heti alussa hyviksi, sillä Urhon matka alkoi vaipan vaihdolla. Me siirryimme Karin kanssa jäälle virittelemään varusteita. Pian myös Urho äitinsä kanssa saapui jäälle.
Olimme pyrkineet ajoittamaan reissun Urhon ensimmäisten päiväunien aikaan ja nyt tavoitteena oli saada kaveri höyhensaarille ahkiossa. Sujautimme pojan sisään ja vaimoni lähti retkiluistelukierrokselle ahkio perässään. Me Karin kanssa aloitimme kalojen jahtaamisen. Ahkiossa Urho nukahtikin pian ja vaimoni toimitti hänet luoksemme pilkkirei’ille ja jatkoi itse luistelua. Jännitimme kuinka kauan Urho pysyy unessa paikallaan olevassa ahkiossa. Lunta satoi tässä vaiheessa sakeasti ja yritin peitellä Urhoa ahkiossa niin, ettei hänen naamansa kastuisi, mutta että henki kuitenkin kulkisi. Pilkkimisestäni ei meinannut tulla mitään. Pomppasin jatkuvasti tarkistelemassa vauvan vointia.
Huippuhetkiä jäällä
Talvikelit asettavat vauvan kanssa kalastamiseen aivan toisenlaiset haasteet. Alhainen lämpötila ja helposti kasteleva lumi aiheuttavat ainakin minussa ylimääräistä stressiä. Urho tosin oli varsin rento ja tyytyväinen, sillä pian hän heräsi ahkiossa ja jäi yllättäen tyytyväisenä makoilemaan sinne.
Muutamat sulaneet lumihiutaleet naamassa eivät tätä eränkävijää haitanneet. En malttanut olla nostamatta Urhoa syliini mukaan pilkkimään. Seuraava hetki olikin reissun paras. Istuimme poikani kanssa pilkkijakkaralla ja tuijotimme vapaa nykäisyjä odottaen, molemmat hiljaa ja keskittyneinä. Sitten Urho ojensi kätensä ja yritti tarttua vapaan.
Fiilikseni oli huikea. Totuus on, että jos Urho olisi paksun haalarinsa ja hanskojensa kanssa jotenkin saanut pilkkivavan käteensä, olisi se todennäköisesti päätynyt nuoren kalamiehen omaan suuhun. Kuitenkin se, että hän istui siinä kanssani kalassa ja osoitti kiinnostusta välineitä ja touhua kohtaan tuntui mahtavalta. Urho ei kertaakaan sylissäni osoittanut merkkejä pitkästymisestä, vaan tuntui keskittyneeltä ja kiinnostuneelta. Tämä lupasi hyvää! Tällaisista pienistä hetkistä on ymmärrettävä nauttia, kun on kalassa vauvan kanssa.
Koko perhe mukana – kaikki voittavat!
Hetken pilkittyämme yhdessä Urho kävi vielä pienellä ajelulla ahkiossaan. Sen aikana hän kuitenkin hermostui. Kävin saattelemassa pojan kahvilaan ruokailemaan äitinsä kanssa ja pakkasin ahkion autoon. Palasin vielä Karin seuraan ja jatkoimme kalojen etsimistä Tuusulanjärven syövereistä. Huomasin, että kalan saanti oli jäänyt itselläni täysin toissijaiseksi häärätessäni vauvan kanssa. Nyt sain kuitenkin keskittyä pilkkimiseen paremmin. On myönnettävä, että kalastus ilman vauvaa on täysin eri asia, kuin kalastus vauvan kanssa. Ei ehkä kannatakaan yrittää tehdä vauvan kanssa kalastuksesta täysin samanlaista, kuin kaikki aikaisemmat reissut kavereiden kanssa. Molemmista on löydettävä omat hyvät puolensa ja nautittava niistä.
Apukädet pilkkihommissa vauvan kanssa ovat myös suuri, ellei välttämätön apu
Varsinkin ahkion virittäminen vetäjään kiinni ja väsyneen kyytiläisen taiteilu ajokkiinsa käyvät vaivattomammin, kun mukana on joku auttamassa. Urhon äidin mukanaolo mahdollisti mukavan kalastushetken minulle ja Urholle. Tämän lisäksi vaimoni pääsi myös itse luistelemaan ilman vauvaa. Koko perhe vietti siis mukavan ulkoilupäivän erilaisten aktiviteettien parissa. Mikäs sen parempaa!
Ainoa asia, joka hiukan jäi kaivelemaan, oli se, etten saanut kalaa
Ja jos nyt lähdetään selittelemään, kuten asiaan kuuluu, vaikutti kalan saantiin paljolti se, että paikan valinnassa ei enää paina vain hyvät saalismahdollisuudet. Tuusulanjärvi oli meille uusi ja tuntematon kohde, mutta soveltui hyvin perheen kanssa kalastamiseen. Se valikoitui kohteeksi näiden uudenlaisten kriteerien perusteella. Saalisasia täytyy kuitenkin korjata talven aikana. Hetkeni Urhon kanssa pilkkijakkaralla olisi kruunautunut, kun olisin saanut nostaa pojalle näytille kalan. Se jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa.
