Muutama vuosi sitten komeat 25 vuotta täyttänyt Patriot on OPM Internationalin luoma ja hallinnoima kalastustarvikemerkki, jonka omissa käsissä oleva tuotekehitys vastaa nopeasti kalastajien muuttuviin tarpeisiin.
OPM Internationalin toimitusjohtaja Anssi Lehtinen kertoo, että Patriot on jo tällä hetkellä suurin kalastusbrändi Suomen sisällä. Näin suuriin volyymeihin ei ole päästy sattumalta vaan taustalta löytyy vuosien kokemus kalastajien tarpeista sekä ymmärrys lajin nyansseista, joiden merkitystä ei intohimolajissa voi väheksyä.
”Tarkoituksenamme on kasvattaa markkinaosuuksia entisestään ja hyvä kysyntä esimerkiksi Pohjoismaista antaa positiivista signaalia niin tuotekehityksen kuin viennin kasvattamisenkin saralla. Tällä hetkellä Patriotia myydään jo kahdeksassa maassa”, Lehtinen toteaa.

Innovatiivisuutta ja nopeaa reagointia
Koska Patriotilla on totuttu reagoimaan nopeasti, ei uusien tuotteiden kehittelyä arastella. Lehtinen kertoo, että lähtökohtana on aina tietysti kysyntä ja sopivan markkinaraon löytäminen. ”Toki pyrimme myös keksimään mahdollisimman paljon kaikkea uutta ja innovatiivista – sehän tässä hommassa hauskaa onkin”, hän nauraa.
Patriotin tuotteiden suunnittelusta ja kehityksestä vastaa Lehtisen ohella koko OPM Internationalin tuotetiimi yhdessä kalastusoppaiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa.
”Tämä ei ole yhden miehen show vaan kaikki on tiimityötä. Jollakin herää hyvä idea, jota muut sitten rikastavat tarvittaessa eteenpäin kohti valmista tuotetta”, Lehtinen kuvailee ja korostaa, että he kuuntelevat tuotekehityksessä asiakkaiden toiveita todella tarkkaan.

Laaja valikoima tukee eri kalastusmuotoja
Patriotin valikoimista löytyy vaihtoehtoja niin vetouistelijalle, jigaajalle kuin hauenkalastajallekin satunnaista mökkikalastajaa unohtamatta. Lehtinen kertoo, että on vaikea sanoa, mikä kalastusmuoto olisi eniten edustettuna, mutta hän toteaa vetouistelun olevan toistaiseksi suurin osa-alue.
Patriotin tuotteet ovat edullisia, mutta laadukkaita täsmäratkaisuja eri tarpeisiin. Lehtinen avaa Patriotin filosofiaa, jossa keskiössä on asiakkaan rahoille tarjottava paras mahdollinen vastine.
”Jos asiakas ostaa 14,90 euroa maksavan heittovavan on täysin selvää, ettei se ole vertailukelpoinen tuote esimerkiksi 149 euron vavan kanssa, mutta sen me voimme aina taata, ettei asiakas saa parempaa vapaa tuolla samalla hinnalla”, Lehtinen korostaa.
Hän sanookin, että tuotemerkin lupaus voisi hyvin olla: ”Patriot – eniten vastinetta rahoillesi”.
Hinta-laatu-suhteesta mainitseminen saa Lehtisen innostumaan.
”Hinta-laatu-suhteemme perustuu isoihin tilauksiin suoraan tehtailta ilman mitään välivarastointeja tai purkuja matkan varrella. Monessa tunnetun brändin tuotteessa on valtava ’brändilisä’, joka menee markkinointiin, osakkeenomistajille ja välivarastointeihin, mutta meillä ei välivaiheita ole, vaan annamme kuluttajien äänestää lompakoillaan”, Lehtinen paaluttaa.

Uusi Ace-jigisarja saapui juuri myyntiin

Sopivasti juuri tämän lehden ilmestyessä kauppoihin, sinne on myös ilmestynyt uusia Ace-sarjan jigejä ja haukishadeja. Näissä tuotteissa on keskitytty ulkonäön ja kalastavuuden lisäksi myös kestävyyteen ja siihen, että ne ovat ftalaatti- ja BPA (bisfenoli)-vapaita.
Lehtinen on ylpeä uusista tuotteista, jotka ilmentävät Patriotin hyvää tekemisen meininkiä.
”Kyllä näiden tuotteiden ensivaikutelma kertoo mistä on kyse, emme siis ole lähdössä hintahäiriköksi vaan halusimme toteuttaa oikeasti todella upeita tuotteita fiksulla hinnalla”, Lehtinen sanoo.
Patriotin mukautuvuutta korostaen hän mainitsee, että Ace-sarja on suunniteltu täysin Suomen markkinoille ja värit on testattu käytännössä toimiviksi.
”Pienemmän shad-mallin kanssa haluamme myös haastaa saman kokoluokan valmiiksi koukutettuja tuotteita ja toki tämä on suunniteltu myös täsmäheittäjien toiveita kuunnellen”, hän toteaa.
Juoksemalla yhtä kovaa kuin muut, ei voi kehittyä. Patriotilla vauhtia riittää kaikkien kalastajien iloksi.
