Tuskin mikään kalastusmuoto herättää enemmän spekulointia, kun lohen kalastus joella. On ristiriitaista, että yritetään saada sellainen kala ottamaan vieheeseen, joka lopettaa syömisen heti jokeen noustuaan. Miksi lohi sitten ottaa vieheeseen, vaikka sen ei pitäisi?
Juuri jokeen nousseella lohella otti voi olla tuoreessa muistissa ja samalla kynnys iskeä vieheeseen pienempi kun myöhemmin kaudella. Varmasti osa oteista perustuu reviirin puolustamiseen ja uteliaisuuteen, mutta tohdin väittää, että useimmiten kyse on puhtaasti reflekseistä.
Vaapun uinnilla, uintisyvyydellä ja värillä on todellakin väliä. Sellaista viehettä on hankala tehdä, jolla ei saisi kalaa, mutta pidän ajatuksesta, että jollain vieheellä saa tietyssä tilanteessa paremmin kalaa, kuin jollain toisella. Tarkastellaanpa lohen ottiin johtavia tekijöitä tarkemmin pala palalta.
Uintisyvyys
Vaapun uintisyvyys voi olla tärkeämpi, kun moni ajattelee. Peruslähtökohtana kalan saamiseksi lienee se, että kala havaitsee vieheen. Vaapun uintisyvyyteen vaikuttavat turpalevyn kulma, kieliosan pituus, vieheen massa, uintivire ja otsan muotoilu.
Monet vanhemman kaartin kalastajat muistavat Abu Hi-Lo -uistimen, jossa on säädettävä turpalevyn kulma. Säätämällä turpalevyä alaspäin vaappu alkoi sukeltaa syvemmällä. Suomessa on 6-7 paljon käytettyä ja toisistaan hieman poikkeavaa porraslevyä. Syvimmälle sukeltavat jyrkimmän kulman omaavat ja kärkeä kohti kapenevat levyt.
Levyjä voi väännellä itse, mutta muutosten pysyvyys kannattaa varmistaa kuumailmapuhaltimella. Monissa suomalaisissa lohivaapuissa on tehty otsaan lovi. Kyseessä ei ole pelkkä muoti-ilmiö, vaan loviotsa painaa vaappua syvemmälle ja aiheuttaa uintiin epäsäännöllisyyttä. On hyvä muistaa, että kun viehe viritetään äärimmilleen tavoitteena voimakas hakuliike, niin se saattaa aiheuttaa vieheelle nostetta.
Uittotekniikka
Joella näkee monenlaista soututyyliä. Jotkut tykkäävät rauhallisesta etenemistavasta, jolloin vieheet ovat pitkään lohen näköpiirissä. Tällä tavoin herätetään lohen mielenkiinto ja kalalla on aikaa pähkäillä mielenkiintoista tunkeutujaa.
Uskoisin, että tällaisessa tilanteessa vieheen värillä ja uinnilla on normaalia suurempi merkitys. Moni kovana saamamiehenä kunnostautunut lohensoutaja vie venettä aggressiiviisesti puolelta toiselle, siten että vaappu tulee lohen näköpiiriin huomaamatta ja nopeasti. Tällöin tärppi tulee refleksinä ja ottihaluton lohi ei edes ymmärrä heti tulleensa petkutetuksi.
Värien maailmasta
Vieheen väripolitiikasta voisi kirjoittaa vaikka tietosanakirjan. Itse olen ajatellut asian niin, että on kahdenlaisia värejä. Niitä, jotka sulautuvat hyvin veden ja pohjan väriin ja niitä, jotka eivät sulaudu. Tällaisilla sulautuvilla väreillä tarkoitan sellaisia värejä, jotka lohet näkevät mahdollisimman myöhään, eli havainnoinnin ja kohtaamisen väliin jää mahdollisimman lyhyt aika.
Vastakohtana ovat räikeät värit, joiden tarkoitus on nimenomaan herättää lohen huomio. Usein vaikuttaa siltä, että juuri jokeen noussut lohi viehättyy kirkkaista väreistä, mutta kun ottihalukkuus kauden edetessä vähenee, ovat tummanpuhuvat värit kovaa valuuttaa.
Kalastan aktiivisesti kaikkia petokaloja, ja olen havainnut, että värimaailma valaistuksen ja vedenvärin suhteen ei poikkea juurikaan esimerkiksi lohien ja haukien välillä. Itse ajattelen valon suhteen niin, että joko valoa on paljon, hyvin vähän tai jotain siltä väliltä.
Sateet ja sumukelit ovat ulkoisia tekijöitä, joilla ei ole mitään itseisarvoa ottiväriä valitessa. Sateen mukana tulee tummia pilviä, jotka pimentävät taivaan ja sumu on vain elementti, joka estää tehokkaasti valon pääsyn veden alle. Toki vahva sadealue saattaa tuoda mukanaan ilmanpaineen vaihteluita, mutta se on asia erikseen. Vähällä valolla tai sumulla olen saanut toimimaan härskit fluorivärit ja valkopohjaiset vieheet.
Vieheen koko
On yleisesti tiedossa, että kylmään ja korkeaan alkukauden veteen suositaan suuria vaappuja. Veden lämmetessä ja virtauksien vähetessä uistimen kokoa pienennetään. Kyse voi olla siitä, että isossa tulvavedessä lohi ei koe pientä vaappua millään lailla uhkaavaksi ja se tavallaan hukkuu isoon veteen. Joskus myös suuret 11-12 cm vaaput saattavat toimia hyvin pitkään joessa olleelle asentokalalle.
Uinnista
Suomalaiset lohivaaput ovat usein hyvin samankaltaisia. Lisäksi lähes kaikki valmistajat käyttävät kolmea tai neljää erilaista porraslevymallia. Totuuden nimessä on sanottava, että on paljon tärkeämpää, kuinka vaappua kalalle tarjoaa, verrattuna siihen miten uistin ui. On kylläkin hetkiä, jolloin esimerkiksi aivan yliviritetty puolelta toiselle poukkoileva vaappu tuntuu toimivan hyvin, tai vaikkapa lämpimällä vedellä vaapun hengetön uinti voi olla se juttu.
Viritys
Vaapun uinnin virittäminen mieleiseksi ja ymmärrys siitä kuinka vaappu toimii, on mukava lisä lohenkalastuksen kokonaisuutta. Lisäksi vaapun virittäminen tuloksekkaasti tuo hienoja onnistumisen tunteita. Ainakin virityksen perusasiat on hyvä ymmärtää, koska monesti vire saattaa kadota nokkalenkin vääntyessä, esimerkiksi väsytyksen lomassa.
Kaikkia vaappuja ei saa hakemaan kunnolla, koska niitä ei ole rakennettu niin, että ne täyttäisivät hakevan vaapun standardit. Vaikka vieheen ei tarvitsisikaan läheskään aina hakea, niin vieheentekijänä on mukava ajatella, että vaapulla on siihen valmiudet.
Vaikka valmistaja on virittänyt vieheet parhaan taidon mukaan pienessä altaassa, on lopullinen vire haettava usein paikan päällä virtaavassa vedessä. Useimmiten syy tähän on se, että eri lämpöiset vedet poikkeavat tiheydeltään toisistaan. Eli kylmä vesi on raskasta ja jos vaappu on viritetty siinä äärimmilleen, niin lämpimässä vedessä uinti menee yli.
Teksti KARI LOSSI
Kuvat KARI LOSSI, KIM VATANEN, JANNE KOIVISTO & ROOPE SILVENNOINEN
