Heinäkuinen aurinko lämmittää mukavasti tunturissa, kun hiivin kyyryssä pienellä lohijoella heittoasemiin. Joen vesi on heinäkuun helteiden johdosta alhaalla ja lämmennyt 15 asteen nurkille. Nousukalaa on kuitenkin joessa mukavasti ja poolissa on juuri hypännyt pari kirkasta kalaa paljastaen asentopaikkansa pienen könkään alla. Olemme kalastamassa lohta pintaperholla.
Smaragdinsininen vesi kimmeltää kirkkaassa aamupäivän auringossa ja kalat tuntuvat olevan hyvin arkoja. Aamupäivän kalastus uppoperhoilla ei ole tuottanut toivottua tulosta ja nyt hiivin alavirrasta kalojen taakse pintaperho sidottuna #6 luokan Scott Radian -vapaani.
Odotan tuulenpuuskan laantumista ja heitän kuutoskoon koukkuun sidotun harmaan pomperon virran peiliin. Ensimmäiseen heittoon ei tule toivottua reaktiota, eikä vielä toiseenkaan, kolmannen kerran perhon ajelehdittua kalan yli tulee reaktio ja kala käy kuonolla tökkäämässä perhoa, mutta ei ota sitä.
Vaihdan äkkiä perukkeeseen kokoa pienemmän saman värisen ja mallisen perhon ja heitän sen tarkasti samaan peiliin. Perho ajelehtii nätisti alavirtaan ja samassa lohi nousee perhoon paljastaen komeasti koko selkänsä. Kalan sukeltaessa teen vastaiskun ja kirkas lohi hyppää korkealle ilmaan.
Lohi syöksyy ja hyppii ympäri poolia, mutta vajaan 10 minuutin väännön jälkeen päätyy kalakaverini kumihavashaavin pohjalle. Nopeat valokuvat ja noin viiden kilon lohijalka pääsee jatkamaan kutuvaellustaan ylävirtaan. Istumme hetken joentörmällä fiilistellen sitä, kuinka hienoja tärppejä ja tapahtumia lohen pintaperhokalastus voikaan parhaimmillaan tarjota.
Otolliset olosuhteet pintaperhokalastukselle
Koska sitten on oikea aika lohen pintaperhokalastukselle? Omien kokemusteni perusteella tärkeintä on, että vesi on lämmennyt kesälukemiin ja vedenkorkeus on normaalikorkeudessa tai alhaalla. Tulvassa ja kylmän veden aikaan en pintaperhoihin ole saanut tapahtumia.
Yhdistänkin pintaperhostelun eniten heinä- ja elokuun lämpimiin päiviin, jolloin perhon kokoa tulee pienentää huomattavasti ja uppoperhojen teho laskee huomattavasti. Otolliseksi olosuhteet tekee myös alhaisen vedenkorkeuden myötä se, että nousukaloja jää könkäiden alle loppuliukuihin odottamaan veden nousua ja reviiritilasta tulee pienimuotoista nahistelua.
Silloin näkökenttään useasti tarjottu pintaperho saattaa saada lohen hermon pettämään ja hätistelemään tai nitistämään häirikön. Täysin tyynissä suvannoissakin pintaperho saa joskus reaktioita aikaan lohissa ja kaloja olen saanut, mutta yleensä reaktio on perhon katsastaminen ja paikalta pakeneminen tai korkeintaan kuonolla tökkäisy.
Selkeä uittolinja virran mukana vapaasti kelluen on siis yleensä avain menestykseen. Hitaassa virrassa toimiva uittotekniikka on ollut myös vapaan kellutuksen lisäksi hidas alavirtaan nykiminen, joka on saanut yllättävän usean lohen hermon pettämään. Erilaisia uittotekniikoita kannattaa siis rohkeasti kokeilla, varsinkin, jos tietää lohen tarkan olinpaikan ja voi tarkkailla sen reaktiota.
Välineet pintaperhokalastukseen
Välineet muodostuvat pitkälti kalastettavan virran ja kalojen odotetun keskipainon mukaan. Varsinkin Pohjois-Norjasta löytyy useita tittijokia, joissa pintaperho toimii, mutta kalojen keskipaino on vain yhdestä kahteen kiloa. Isommilta joilta pintaperhokalat painavat pitkälti toistakymmentä kiloa ja välineet tulee suhteuttaa sen mukaan.
Keskisuurella tai pienellä lohijoella käytän itse mielelläni #6–8-luokan yhdenkäden perhovapaa kohtuullisen jyrkällä kelluvalla WF-siimalla varustettuna, johtuen usein kovasta tuulesta. Pienten tittien kanssa kohtalaisella tuulella ehdoton lempivapani on Scott Radian kuutosluokkaisena ja perhosiimana Scientific Angler Amplitude MPX.
Perukkeena suosin itse itse tehtyä noin 12–15 jalan peruketta, jossa tyvi on tehty kelluvasta polyleaderista ja loppu kartioperukkeesta 0,28–0,32 mm kärjellä. Monesti laitan pienen tippet ringin kartioperukkeen päähän, niin itse kartioperuke ei lyhene reissussa, vaan vaihdan vaan perukkeeseen aina uuden noin metrin pituisen kärjen.
Polyleader-peruke auttaa pitkän perukkeen oikenemisessa kovassa vastatuulessa ja pitkä peruke ei säikytä kaloja kirkkaissa vesissä. Kun vastassa on kova vastatuuli, niin välineitä on pakko vaihtaa astetta järeämmiksi ja peruketta voi huoletta lyhentää. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin yrittää väkisin saada heitettyä vastatuuleen isolla pintaperholla, pitkällä perukkeella ja liian alitehoisella vavalla.
Erilaista kellutusgeeliä ja perhojen kyllästysainetta kannattaa myös varata matkaan. Perhoja on perinteisistä peurankarvasta sidotuista Bombereista uudempiin resepteihin, kuten Pupu Tupuna ja erilaiset foamibomberit.
Myös Janne Nyblomin kehittämät surffilaudat kannattaa ottaa mukaan lohireissulle. Värejä kannattaa kokeilla räikeistä ärsytysväreistä luonnonmukaisiin vihreisiin ja harmaisiin. Myös sininen on ollut toimiva väri perhossa. Ja mainittakoon tässä, että jos joskus kalareissusi suuntautuu Alaskan suunnalle elokuussa, niin varaa matkaan pinkkejä pintaperhoja – ne toimivat hyvin Atlantin lohta muistuttavalle Silver salmonille eli hopealohelle.
Kalastustekniikka
Kalastustekniikka perustuu pitkälti tiedettyyn tai oletettuun kalan suojapaikan kalastukseen. Summittainen virran haravointi harvemmin tuottaa tulosta tai siihen on ainakin tehokkaampia perhoja olemassa kuin pintaperho, kuten viistättävät hitch-tyyppiset perhot ja perinteiset uppoperhot.
Pintaperholla kalastamisen tekniikka perustuu kalan ärsyttämiseen, kun perho kulkee kalan linjan yli kerta toisensa jälkeen. Ehkäpä pintaperho tuo myös kalalle mieleen lapsuuden muistoja joessa, jolloin se söi hyönteisravintoa smolttina pinnasta.
Kalojen ylössaantiprosenttia ei voi pitää pintaperhokalastuksessa loistavana – on toki päiviä, jolloin nousuparvi sattuu kohdalle ja lähes joka tärpin saa tartutettua, mutta paljon on myös päiviä, jolloin kauemmin joessa olleet kalat käyvät tökkimässä perhoja jäämättä kiinni ja aiheuttaen kalastajalle ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
Oma kyseenalainen ennätys on eräässä hidasvirtaisessa suvannossa koukkuleukaisen kojamon tartutus pintaperhoon vasta noin kymmenennellä yrittämällä. Kala kyllä nousi jopa aggressiivisesti nro 4 Bomberiin kerta toisensa jälkeen, mutta perho livahti koukkuleukaiselta, jo hieman tummuneena yksilöltä, koukkuleukojen välistä pois.
Kokeilin supernopeasta vastaiskusta äärimmäisen hitaaseen ja lopputulos oli aina sama. Lopulta kala sattui jäämään kiinni ja haavittuani kalan huomasin, että perho oli edelleen livahtanut suupielestä ja tarttunut kiinni kalan etuevään – haastava laji siis toisinaan.
Lopuksi
Monella lohijoella kalakantojen tilanne on ollut viime kesinä valitettavan huono ja jokiin on myös noussut paljon vieraslajia eli kyttyrälohta. Täytyy toivoa, että lohikannat vahvistuvat ja pääsemme jatkossakin nauttimaan tästä upeasta kalastusmuodosta. Kireitä siimoja.
Teksti ja kuvat MIKKO REHTILÄ
LUE LISÄÄ YHTÄ LOISTAVIA KALASTUS-JUTTUJA KALASTUS-LEHDESTÄ 1/2024!
NYT JAKELUPISTEISSÄ!
