Alkava syksy on monelle hauenkalastajalle pitkään odotettu unelmien täyttymys. Pitkään hajaantuneena ympäri vesistöä majailleet hauet alkavat kerääntyä matalampaan veteen kaislikkojen suuaukoille.
Vai alkavatko sittenkään? Onko alkusyksyn kaislikkokalastus kuitenkaan se tehokkain tapa saalistaa haukea? Monet kilpakalastajat, jigaajat sekä täsmäjigaajat ovat asiasta eri mieltä.
Hauen syväjigauksen historia
Perehdyin 2000-luvun alkupuolella hauen syväjigaukseen tarkemmin saatuani muutamia suurhaukia sattumakaloina kuhan jigauksen yhteydessä. Jossain vaiheessa metrihauet olivat kuitenkin yleisempi saalis kuin puolimetrinen kuha. Asia ei silloin minua kovin paljon kiinnostanut, koska kuhan jigaaminen oli selkeästi etusijalla.
Harrastuksen edetessä kalapaikat vaihtuivat reviirin laajetessa sekä veneilytaitojen parantuessa. Kuhia löytyi samantyylisistä paikoista joka vuosi alkavan syksyn edetessä ja pintavesien viilentyessä. Huomasin tämän ilmiön toistuvan niin merellä kuin järvelläkin. Petokalat hakeutuivat syvänteisiin koville pohjille syönnökselle, jolloin kohdekaloina olivat yleensä pienet särkikalat.
Vavat taipuivat tuon tuostakin raskaiden haukitärppien muodossa paikoilla, joiden kohdekaloina olivat aiemmin olleet ainoastaan kuhat. Tämän loogisuuden saavutettuani asia alkoi kiinnostamaan niin paljon, että lopulta hauesta itsestään muokkautui varsinainen kohdekala.
Syväjigauksen kulta-aika edessä
Kaikenlaisten syvempien kapeikkojen, salmien sekä ympäristöään muuten syvempien kohtien lähistöille kertyy pikkukalaa syksyn kylmenevien öiden koittaessa. Pintavesien viiletessä pohjalla oleva vesi pysyy kauemmin lämpimänä. Tähän vaikuttaa myös kovien kalliopohjien vettä lämmittävä ilmiö.
Kesällä lämmennyt vesi pitää pohjan kovat rakenteet suhteellisen kauan lämpimänä. Viilentynyt pintavesi sekä lämmin pohjavesi synnyttävät voimakkaita pystyvirtauksia, jotka houkuttavat pikkukalaparvia kasaantumaan alueille. Näiden tiheiden parvien ympäristöön hakeutuvat myös petokalat.
Kuvaavaa on, että jyrkempien reunamien sekä penkkojen ympärillä syönnöstävät niin kuhat kuin ahvenetkin. Osa kuhista on toki syvemmälläkin, mutta erityisesti silloin kun hauet ovat suuremmissa ryhmissä alueilla saalistamassa, pysyvät kuhat hivenen erillään hauista.
Nämä haukiryhmät tai haukiparvet, kuka tätä mitenkin haluaa kutsua, valtaavat oman alueensa ympäristöstä. Tämän huomaa erityisesti siitä, että luotaimesta havaitut DSI-pallot ovat monesti häkellyttävän suuria. Kalastettavat syvyydet ovat yleensä 7-14 metrin haarukassa. Toki syvemmältä kalastettaessa on muistettava, että mikäli haluaa harjoittaa valikoivaa kalastusta on kiinni iskeytyneen kalan väsytykseen käytettävä enemmän aikaa.
Hauen syväjigauksen välineistö
Kohdekalan vaihtuessa astetta suurempaan on syytä päivittää myös välineistö palvelemaan tilanteita, jolloin se suurin otus ravistelee siiman päässä. Kaikenlaiset perushauet nousevat ylös helpohkosti jo normaaleilla kuhavälineilläkin. Entäpä sitten kun koukkua ovatkin oikomassa reilusti päälle metriset suurhauet? Näiden suurempien yksilöiden väsytyksiin varautuessa muutamaa yksityiskohtaa on syytä tarkastella vähän tarkemmin.
Koukku
Ensimmäisenä tulilinjalla on käytettävä koukku. Hauen liikehdintä sekä voima verrattaessa ruokakalakokoiseen kuhaan on merkittävästi erilainen. Syvälle hammasviidakkoon iskeytynyt ohutlankainen koukku on valtavan haasteen edessä etenkin silloin, kun kala on tarttunut suoraan veneen alta.
Suorassa linjassa ilman siiman avittamaa vedenvastusta koukku on etenkin ensimmäisten potkujen aikana todella kovassa testissä. Tämän vuoksi suosin hauelle jykevämpää, paksumpilankaista koukkurakennetta. Mitään stinger-virityksiä en tässäkään lajissa ole nähnyt tarpeelliseksi, joten yksi oikeankokoinen hyvälaatuinen taipumaton koukku riittää taltuttamaan myös syvältä jigiin iskeneen suurhauen.
Koukkujen kokoluokasta en tarkemmin määrittele muuta kuin sen, että leveämpikitainen koukku tulisi sijaita noin 2/3 pään puolella riippumatta käytettävän haukijigin koosta. Pidemmän koukun käytölle en ole löytänyt perusteita. Hauki iskee vieheeseen monesti siten, että veneissä etsitään sitä pisintä pihtimallia, jolla vieheen saa kaivettua ulos. On siis tärkeämpää, että koukku ei pituutensa puolesta ainakaan jousta itse tärpissä jolloin lyhyempivartinen koukku on luontevampi vaihtoehto.
Lukko
Viehelukon rakenteeseen on kiinnitettävä enemmän huomiota verrattaessa sitä tavalliseen kuha/ahvensarjan lukitusvälineeseen. Kaikenlaiset perholukot sekä muut ohutlankaiset välineet on hyvä jättää pienempien kalojen pyyntiin. Haukien hampaissa viehelukko on kovassa rutistuksessa ja onkin todettava, että yksi yleisimmistä syistä kalan karkaamiseen on ollut auennut tai muuten vaurioitunut viehelukko.
Peruke
Käytettävien perukelankojen osalta mielipiteitä on monia. Vieläkin kuuluu puhetta siitä, kuinka 0,5 mm fluorocarbon ei ole koskaan mennyt poikki. Vaikka fluorocarboneissa kieltämättä on suuriakin eroja, on todettava, että tilastointi, jossa ohuet fluorocarbonit ovat aina hauet kestäneet, kertoo vain vähäisestä kalastuksen määrästä.
Tästä saa vapaasti olla eri mieltä, mutta itse en lähde haukea kalastamaan kohdekalana alle millisellä perukkeella. Rikkoutuneet fluorot eri valmistajien tekeminä lasketaan useissa kymmenissä kappaleissa. Olen ollut haukipäivillä, jolloin 0,8 mm fluorocarbon on katkennut kolmesti saman päivän aikana.
Käytettäviä materiaaleja on toki muitakin. Alkuvuosinani käytin lähes ainoastaan Loopin hauenkalastukseen tarkoitettua pike wire -lankaa. Sitten huomasin haukien ajoittain karttavan iskemistä vieheeseen, jossa on näin näkyvä peruke. Myös kiiltävä materiaali, kuten titaani on ollut huonoa syväjigauksessa.
Sykkyrälle vääntyvä wolframilanka oli yksi parhaista, mutta valitettavan lyhytikäinen juurikin muuttuvan rakenteensa vuoksi. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, olisi hauenkalastukseen perehtyneen jigaajan syytä pitää mukanaan erilaisia perukkeita. Itse en ole vielä löytänyt millisen fluorocarbonin korvaajaa, vaikka sekään ei mielestäni aina ole paras vaihtoehto jykevän profiilinsa vuoksi.
Siima
Siimana olen käyttänyt Savage Gearin ja Patriotin kuitusiimoja. Paksuuksien osalta olen suosinut varsin ohuita lankoja sen vuoksi, että viehe löytäisi pohjan nopeammin. Asiaan vaikuttavat toki myös paremmat heittopituudet sekä pienemmät tuulipussit kalastettaessa sivutuuleen.
Optimaaliset paksuudet ovat omalta osaltani olleet 0,17-0,21 mm kuitua. Mikäli pohjassa on paljon kiviä tai muita esineitä, joihin kala saattaa päästä kulkeutumaan, on mietittävä paksumpia vaihtoehtoja. Ohuempien siimojen käyttäjille toivon vain onnea monessa asiassa. Joskus kala pyörii veneen ympäri siiman osuessa milloin veneen pohjaan, milloin antureihin. Nämä kaikki tapahtumat vaativat aina tuuria, puoltaen samalla paksumpien siimojen käyttöä.
Vapojen sekä kelojen valinnat ovat pitkälti omiin mielipiteisiin perustuvia. Siimaa tulisi puolalle mahtua riittävästi pitkiin heittoihin. Vapojen tulisi puolestaan kestää suurhauen väkevä veto sekä omata voimaa väsyttää kala.
Käytettävät vieheet
Suurhaulle suurta syötävää ja kala veneeseen. Teoriassahan se menee näin. Kukapa mitään pyöränpumppuja lähtee saalistamaan pienikokoisilla sirppipyrstöisillä kuhajigeillä.
Tästäkin asiasta voidaan olla montaa mieltä. Kalastajien omat kokemukset kertonevat asioista kuitenkin parhaiten. Minulla on oma erityisasemani oppaan roolissa katsoa aina mikä toimii parhaiten. Kun kuusi osaavaa kalastajaa heittävät vieheitään kerta toisensa jälkeen vedenalaisen raadin arvosteltavaksi voi omat mielipiteensä heittää romukoppaan.
Jonkun kerran veneessäni on myös vieraillut osaava kalastaja, joka jaksaa nakella isokokoisia eri tavalla painotettuja vieheitä syvään veteen koko päivän. Kertaakaan kukaan isoilla vieheillä kalastava heittokalastaja ei ole saanut saaliiksi mitään. Hauet eivät yksinkertaisesti ole olleet kiinnostuneita vieheestä joka ei edusta profiililtaan sitä mitä ne ovat syömässä.
Parhaat jigikoot noin 9-13 -senttisiä kapeaprofiilia kumeja
Hauet osaavat olla monesti todella valikoivia sen osalta, minkä värisen vieheen ne hyväksyvät. Jonain päivänä firetigerit saavat uida omassa rauhassa kalojen iskiessä ainoastaan sinihileiseen 11 cm shadiin. Joskus puolestaan ainoastaan tumma violettisävyinen viehe antaa tärppejä. Onkin todettava, että monesti oma uskokin on koetuksella muutaman epäonnistuneen jigivalinnan jälkeen.
Kun sitten ajaa veneellä pienen kierroksen huomaten kohdekalojen edelleen uiskentelevan pohjan tuntumassa on vain todettava, että kalastus vaatii lisää toistoja värivalintojen osalta. Tilanne jossa 11 cm jigillä ollaan tosissaan narraamassa suurhaukia huvittaa varmasti suurinta osaa hauenkalastajia. Minua puolestaan huvittaa monesti se, kuinka kalastajat pahimmillaan lähes jonottavat päästäkseen heittämään kaislikkoa, jossa ei ole yhtään kalaa.
Olen ajatellut asian lähinnä niin, että kaislikkokalastus on niin selkeästi mukavuusalueella, että siirtyminen toisenlaiseen kalastukseen ei vaan yksinkertaisesti kaikkia kalastajia kiinnosta, vaikka suurhaukia olisikin luvassa syvemmässä vedessä.
Suurhaukien kalastaminen syvästä vedestä on oman syyskalastukseni odotetuin ajanjakso
Laji on kasvattanut suosiotaan hitaasti mutta varmasti heittokalastajien keskuudessa. Kausi loppuu yleensä silloin, kun vesi alkaa olla tasalämpöistä sekä pohja- että pintaveden osalta. Yhtälöön kuuluu myös se, että pikkukalojen massaparvet suuntaavat kulkunsa kohti matalia savipohjaisia savilahtia. Kokonaisuutta täydentää myös se, että kaislikkoja heittävät hauenkalastajat parantavat saalismääriään suuresti.
Kalat ovat siis saapuneet mataliin vesiin kaislikoiden tietämiin ja kalojen vuosikierto on vaiheessa, jolloin syvänteet hetkeksi tyhjenevät monilta alueilta. Kalojen kierrossa tapahtuu kohti alkavaa loppusyksyä taas omat muutoksensa sekakalaparvien ilmestyttyä.
Syvännekalastuskauden pituus vaihtelee vuosittain sen kestäessä keskimäärin noin neljä viikkoa. Nyt tulevana syksynä vaan rohkeasti mukaan kokeilemaan, etenkin mikäli ne parhaat kaislikkopaikat eivät anna saaliiksi muuta kuin nokkahuilujen kokoisia haukia.
Teksti PETER LAHTI
Kuvat ANU LUOSTARINEN, JANNE KOIVISTO, ANTTI ZETTERBERG & PETER LAHTI
