Helsinkiläinen aktiivikalastaja Mikko Kuikka summaa osuvasti koko syksyn kalatunnelmat pääkaupungin vesiltä.
Erikoinen syksy on takana. Odotettu lokakuu oli olosuhteiden puolesta umpisurkea. Kammottu korkeapaine jämähti itärajan tuntumaan. Tuon seurauksena oli tottuminen kovaankin koillistuuleen sekä vedenkorkeuden makaamiseen puoli metriä miinuksen puolella. Kalat passivoituivat lajista riippumatta. Vaikeaa oli ainakin pääkaupunkiseudulla. Muutama mukava ahven -ja kuhakeikka onneksi mahtui lokakuulle.
Mahtui jaksoon muutama valonpilkahduskin
Pari kertaa tehtiin pikainen taimenisku, kun olosuhteet kävivät edes sinnepäin. Kyllä siellä kaloja on. Noilla reissuilla kummallakin kirjattiin toistakymmentä kalatapahtumaa ja varsin aktiivista syöntiäkin. Vastapainoksi muutama totaalinen mp-keikka piti tehokkaasti jalat maan kamaralla.
Marraskuun alku oli shokeeraava. Mitä ihmettä? Yhtäkkiä lunta tuli puoli metriä ja yöpakkaset huiteli kympin haminoissa. Sääennusteita tuli vilkuiltua useamman kerran vuorokauden mittaan ja kynnet lyhenivät vauhdilla. Vaan lauhtuihan se!
Ei kalastus edelleenkään helppoa ollut
Mukavaa kuitenkin. Uskomattoman kauniita merimaisemia tarjoaa talvinen Suomenlahti. Saaret ja luodot ovat lumikuuran kirjomia ja paikoitellen kallioista roikkuu tippukivityyppisiä muodostelmia. Ulompaa löytyi kuitenkin yhä kuusiasteista vettä ja suojapäivinä ei tarvinnut murehtia vaparenkaiden jäätymisestäkään.
Ainakin Helsingin ympäristössä taimenten talvikäytöstä leimaavaa oli seuraavat seikat:
1) Päivien lyhentyessä ja vesien viiletessä myös syöntiajat ja –hetket lyhentyivät merkittävästi. Aikamoista arpomistakin oli osua juuri oikealla hetkellä oikeaan paikkaan, kun kalojen tankkaus tapahtui.
2) Parvikäyttäytyminen voimistui koko ajan. Lähes aina, kun jotain tapahtui, samassa spotissa oli useampiakin kaloja – hetken.
3) Taimenten kokopuoli oli totuttua syyssellaista. Tyyppikala oli 45 cm paikkeilla oleva viime kesän istari. Positiivisena havaintona: luonnonkalojen osuus veneessä käyneistä lisääntyi yhä muutenkin lupaavista viime vuosista.
Kyllä jokunen isompi kalakin mukaan saatiin ja myös karkuutettiin. Viiden kilon kalakin nousi Helsingin itäpuolelta. Ensin mainittujen osalta löytyi kuvamateriaaliakin tarinoiden suolaksi. Mutta niin se nykyisellään on: valtaosa kutukypsistä kaloista pyrkii toteuttamaan tehtäväänsä, yhä useampi siinä myös ilahduttavasti onnistuen! ”överhopparet” eli kutuhommista välivuoden pitävien, vain tankkaamiseen keskittyvien isomusten määrä ei ole suuri. Tai vähintään useimmat niistä ovat itseään osaavinakin kalamiehinä pitäviä viisaampia. Ken varmuudella tietää?
Kyllä se ”oikea” talvikin sieltä tuli
Ainakin meidän kiinteän venepaikan ukkojen oli pakko reagoida. Vene talviteloille ja huoltoon. Traileriveneilijöillä jäi vielä ainakin teoreettinen sauma kalahommiin henkiin.
Herkkänä nostopäivänä (1.12.) piti vielä heittää viimeinen fiilistelyisku. Ja varsin mainio tapahtuma siihen osuikin. Suurehkon saaren tyynen lahden kivikoista löytyi hetkeksi saalistava parvi. Kalat olivat uskomattoman tarkassa spotissa. Maksimissaan puhutaan 10 neliömetrin alasta. Vartin verran päällä oli hurja säpinä. Ei heittoa ilman kalakontaktia. Veneessäkin kävi neljä kappaletta, joista kolme luomuja! Pienehköillä puikkomalleilla väreistä kelpasi kaikki kokeillut (pumu, violetti, pinkki). Ja sitten homma stoppasi kuin seinään. Kalat häipyivät, eikä evääkään enää löytynyt.
Rauhallista oli skönellä. Viranomaisveneitä lukuun ottamatta ei montaa muuta paattia merellä näkynyt. Joku mattimyöhäinen purjehtija putputteli kohti talvisatamaa. Mielessä kävi, että on silläkin kipparilla sydän varmasti tykyttänyt marraskuun alun pakkashetkinä.
Hymyilevin miettein oli aika suunnata kokka kohti nostoluiskaa. Sovittu aika lähestyi ja kaveri olikin jo rannalla hieman etuajassa. Vene ylös ja paketin osoitteeksi tuttu talvehtimispaikka Lohjalla. Haikeat ja helpottuneet fiilikset vaihtelivat mielessä. Karmean lokakuun jälkeen marraskuun sinnittely ja jatkoaika kalakaudelle jättivät joka tapauksessa kivan vireen takaraivoon.
Perinteisen joulukalan jahtaaminen toi oman mausteensa loppukauden yrittämiseen. Lujassa oli mittataimen. Tuttavapiiristä muutama onnekas sellaisen onnistui yhyttämään. Rasvaevälliset tietenkin saivat senteistä välittämättä jatkaa uintiaan.
Ei se kevät niin kauhean kaukana ole…
Terveisin Mikko Kuikka
